Päivän asu – kotimaista korviksia myöden

Huomenta! Lauantaina meillä oli aamusta melko väsynyttä ja vähän äreääkin porukkaa. Pojan yöheräilyt saavat itse kunkin väsymyksen purkautumaan kiukkuna. Päätettiinkin aamupalan jälkeen, että annetaan miehelle vähän omaa aikaa, ja mennään pojan kanssa kahdestaan lasten ihmemaahan eli HopLopiin leikkimään aamupäiväksi. kanto-tunika.jpg

kanto-mekko.jpg

orapihlajan-marjat.jpg

Päätös oli hyvä, sillä meillä oli pojan kanssa älyttömän hauskat kaksi ja puoli tuntia trampoliinien, liukumäkien ja tunneleiden parissa. Voin kertoa, että melkein kolme tuntia vauhdikkaan pojan perässä juostessa käy melkoisesta treenistä! Huh! HopLop on kyllä loistava paikka. Lapsi viihtyy, energiaa tulee purettua, ja lounastakin saa nälän yllättäessä. Jos ei häiriinny sadoista kiljuvista lapsista juoksemassa kuin päättömät kanat, saattaa jopa nauttia olostaan 😀

Lauantain päivän asu oli siis käytännöllistä ja leikkiseikkailuihin sopivaa. Olen käyttänyt tuota kotimaisen Papun Kanto-mekkoa niin paljon, että se alkaa jo vähän haallistua ja menettää muotoaan kovan käytön jäljiltä. Malli on mielestäni hauska ja erinlainen.t?a=1169662183&as=1149605599&t=1&tk=1&i=1Voisin hyvinkin ostaa uuden samanlaisen mekon, ehkä eri värissä. Mitä tykkäät?

Jalassa minulla oli paikallisen Melli Ecodesignin turkoosit Hortensia-leggingsit. Kuvio on hurmaava, mutta huomaan, etten oikein osaa käyttää kuviollisia leggingsejä. Jostain syystä mulle tulee aina vähän sellainen fiilis kuin olisin lähtenyt kalsareissa liikenteeseen 😀

hortensia-leggingsit.jpg

melli.jpgYO ZEN:in ihanat origami-linnut ovat näkyneet blogissa aikaisemminkin. Ne olivat lahja siskoltani. Kyllä sisko tietää, mistä tykkään! Minulla tulee pidettyä niitä vain mustien yläosien kanssa 😀 Lintujen yksinkertainen muotokieli miellyttää kovasti silmääni. Näitä pitäisi käyttää enemmänkin! Seikkailujen ajaksi pakkasin nämä nätisti laukkuun, etteivät katoa tunneleissa ryömiessä.orapihlaja.jpg

mustatunika.jpg

yo-zen.jpg

Lauantaista tuli tahmeasta alusta huolimatta oikein mainio. Päällä oli siis kokonaan kotimaista designia nilkkureita lukuun ottamatta. Ne ovat H&M:ltä. Sunnuntai olikin sitten hieman epäonninen, sillä tehokas trampoliinilla hyppely aiheutti kipeän kantapään, jota olen nyt potenut kotona alkuviikon. Saa nähdä, miten kantapään kanssa käy! Pitäkää peukkuja, että se on ensi viikolla jo toimintakunnossa!

Ensi viikosta puheen ollen, silloinhan alkaa joulukuu, ja blogin joulukalenteri! Tästä kerron teille pian lisää! Oon ainakin itse ihan fiiliksissä 😀

Toiveikasta torstaita, ystäväiset! Miten sun viikko on lähtenyt käyntiin?

 

Kommentit (23)
  1. Ihanat korvikset ja mekko pukee sinua todella hyvin 🙂 Ihastelin noita luontokuvia mitä olit ottanut, juuri sellainen ihanan haikea hei hei nyt sitten syksy viimeinkin ja tervetuloa lumi.

  2. Kaunis! <3 ja kauniit kuvat 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *