Päivän asu – Neulomon Marika syyskuosissa

Vaikka tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia vähän kesäisemmistä keleistä, niin mulla on jo ihan syksyfiilis. Asiaa ei helpota pimenevät illat ja pitkä sadeputki. Tämä viikonloppu tuntuu monella tavalla jäähyväisiltä kesälle. Vielä viimeiset lämpöasteet ja hengailut ulkona ilman takkia. Tämä syksy tuo muutoksia niin elämässä kuin pitkään jatkuneessa Neulomon yhteistyössäkin. Yhteistyöni Neulomon kanssa päättyy näihin ja näitä seuraaviin asukuviin. Tänään on tarjolla näistä ensimmäinen päivän asu – Neulomon Marika-tunika. Olo on haikea, mutta kiitollinen. Ehkä joidenkin ovien sulkeminen avaa uusia.

Marika-tunikan hunajainen sävy sopii syksyyn

Tämä ihana Marika-tunika hunajan sävyssä ja Takapiha-kuosissa ei ehkä ole suunniteltu juuri syksyä ajatellen, mutta näin syksyn kynnyksellä näen tunikan syystunikana. Hieman sinapinkeltaiseen vivahtava hunajan sävy on kaunis. Kuin syksyiset lehdet. Marika on minulle mallina hyvin tuttu ja mieluinen, mutta vaate näyttää yllättävän eriltä erilaisessa värissä ja kuosissa. Linkkaan tämän postauksen loppuun aikaisempia Marika-tunikoitani, niin pääset itse vertailemaan.

Tämä tunika tuntuu jotenkin jopa pidemmältä kuin aikaisemmat Marikat. Minulla on koko XL. Tunika menisi hyvin myös mekosta. Instan puolella joku kommentoikin asua sanomalla mekkoa ihanaksi. Tunika tai mekko, ihana joka tapauksessa. Yhdistän tähän viileämmällä kelillä Neulomon mustat Outi-leggingsit tai farkut. Marika on kivan monikäyttöinen malli.

Mitä tykkäät tästä sävystä ja kuosista? Onko murrettu keltainen sinulle sellainen syysväri, joka eksyy päälle ja vaatekaappiin juuri syksyisin?

Sinapinkeltaisen lisäksi omiin syksyväreihin on jo vuosia kuuluneet viininpunainen ja tumma turkoosi. Toki tykkään niistä muinakin aikoina, mutta aina syksyn tullen tulee kaivettua kaapista nämä tietyt lempisävyt. Syksy on pukeutumisen kulta-aikaa. Siinä, missä kesä on pukeutumisen osalta huoleton, on syksy selvästi tyylikäs.

Valitsin Neulomolta tämän viimeisen yhteistyön myötä myös marsalan punaisen Ballo-tunikan. Joten siitä on vielä tulossa kuvia. Valitsin marsalan eli murretun punamullan sävyn, koska se oli niin kaunis sekä syksyyn sopiva. En muista, että minulla olisi koskaan ollut mitään sen väristä vaatekaapissa, joten on jännittävä nähdä, miten se minulle sopii.

Blogi jatkaa hiljaista päivittymistahtiaan. Tällä hetkellä ei aika eikä energia riitä enempään. Mietin myös koko blogin pakettiin laittamista, mutta ehkä kuitenkin jatkan vielä, vaikka sitten harvemmalla postaustahdilla. Tuntuu kuitenkin kivalta, että on tämä paikka, johon voi kertoa omia juttujaan.

Voi olla, että tulee vielä aika, kun blogille on enemmän aikaa. Sitä odotellessa mennään tällä satunnaisella päivitystahdilla. Insta (@minneanmuruja) päivittyy useammin, joten sieltä voi kurkkia kuulumisia.

Mitä sulle kuuluu? Odotatko syksyä?

Lue myös: Päivän asu ja viikonlopun parhaat, Joulukalenteri – 3.luukku ja Neulomon Marika-tunika on jo klassikko

 

*tunika saatu

muoti paivan-tyyli
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *