Pakko myöntää, korkeavyötäröiset alushousut on parhaat

Pieni alushousuvinkki sunnuntaihin! Minulla kesti 37 vuotta ymmärtää, että korkeavyötäröiset alushousut eivät ole vain mummomaiset ja mummoille, vaan ne voivat olla kauniit ja jopa trendikkäät. Vaati kuitenkin pitkän ajan ja totuttelun, että suostuin korkeavyötäröiset alkkarit päälleni vetämään. Ah sitä autuutta, kun löysin nämä Lindexin ihan parhaat korkeavyötäröiset alushousut*! Nyt en enää muuta käytäkään. 

Korkeavyötäröiset alushousut pysyvät ylhäällä

Ajattelin aikaisemmin, että korkeavyötäröiset alushousut ovat niin epäseksikkäät, etten kehtaa sellaisia kiskoa jalkaani. Että viimeisetkin keski-iän merkit alkavat olla täynnä mummoalkkareiden myötä. Olen käyttänyt minkälaisia alkkareita milloinkin. Suurimpana ongelmana on ollut se, että matalavyötäröiset alushousut alkavat aina valua alas, ja varsinkin kävellessä niitä saa olla kiskomassa ylös. Ei muuten mitenkään seksikästä sekään toiminta.

Yhtenä päivänä viimein kyllästyin alushousujen ylöskiskomiseen, ja marssin Lindexin korkeavyötäröisten alushousujen osastolle. Tai okei, sitä ennen olin totutellut ajatukseen sillä, että korkeavyötäröisiä bikinejä oli alkanut näkymään somessa. Ja ne näyttivätkin aika kivoilta, eivätkä ollenkaan keski-ikäiseltä. Ja niin minä sitten marssin päättäväisenä kohti keski-ikäisyyttä ja noita halveksimiani korkeavyötäröisiä mummoalkkareita.

Lindexsillä on yleensä alushousuissa ota 3, maksa 2 -kampanja, mikä on ihan paras juttu. Valitsin kolmet samanlaiset korkeavyötäröiset ja supermukavan tuntuiset alushousut kainalossa kassalle. Ja oi sitä autuutta, kun ne ensimmäistä kertaa päälleni laitoin! Pysyivät napakasti päällä. Pyöreän vartalon ongelmana kiusannut alushousujen rullaantuminen mahan alle ei ollut näiden alushousujen kanssa ongelma.

Ei enää stringejä

Lähenevä keski-ikä on siitäkin mainio elämänvaihe, että voi vaihtaa stringit korkeavyötäröisiin alushousuihin. Ja tehdä sen hyvillä mielin. En tiedä mitään niin kauheaa vaatekappaletta kuin stringit! Voiko ne olla jonkun mielestä mukavat päällä? Sen ihanan päivän jälkeen, kun löysin viimein nämä täydelliset korkeavyötäröiset alushousut Lindexiltä, en ole enää muita käyttänyt. Tai siis olen karsinut kaikki epämukavat alushousut alusvaatelaatikostani, ja hamstrannut laatikon täyteen korkeavyötäröisiä alkkareita.

Korkeavyötäröisissä alushousuissakin on eroja. Eräästä toisesta liikkeestä osamani vastaavanlaiset alushousut hajosivat kolmannessa pesussa, joten voin lämpimästi suositella juuri näitä Lindexin alushousuja. Minulla on näitä kahdenlaisia, molmepien nimi on Classic High*. Toisessa versiossa on pitsiä, ja toisessa ei. Voin suositella erityisesti sitä ei-pitsireunaista versiota. Classic High-saumattomat alushousut* ovat parhaat ikinä. Materiaali on supermiellyttävää Tencel-sekoitetta. Ja kaikki tämän mennessä ostamani alushousut ovat kovasta käytöstä huolimatta edelleen hyvässä kunnossa.

Oletko jo löytänyt korkeavyötäröisten alushousujen ihanuuden? Mitkä on sun kokemuksen mukaan parhaat alkkarit?

Lindexillä *on vielä tänään -25% kaikesta, joten nyt kannattaa hamstrata näitä alkkareita huolella! Itse nappasin taas kolmet uudet alkkarit sekä yhdet Diva-rintaliivit* itselleni. Sain kolmet alushousut kahden hinnalla sekä ne rintaliivit. Ja kaikesta vielä sen -25% alea.

Mukavaa sunnuntaita!

Lue myös: Täydellinen ruskea neule stailattuna kolmella tavalla ja Syksyinen maksimekko ja nahkatakki

Kommentit (5)
  1. Hei, kiva juttu!
    Itse valitsen Sloggin korkeavyötäröiset alushousut. Niitä minulla on valkoisia ja mustia, ilman pitsejå.
    Ne ovat jotain mikromateriaalia ja todella napakat päällä ja ihanat kantaa, kesät talvet.
    Zalandolla myy pakkausta, jossa on kolme paria. Sloggi on laatumerkki! Suosittelen!

  2. Ihan parhaat! Olen itse ylipainoinen ja tietysti vatsa on pahin kohta, josta olen epävarma. Pyöreästä pyllystäni sen sijaan tykkään kovasti, joten suosin lindexin high brazilian – mallia, joka korostaa kivasti pebaa samalla litistäen vatsaa 🙂 teininä käytin niitä sellaisia nirunarustringejä, ja jotenkin olen elänyt aikuisuuteni kuplassa, että joko se on nämä peruspuuvillaiset pyllynpeittäjät tai sitten ne hankaavat narut synnytyksen ruhjomia vehkeitä hinkkaamassa. Näin kolmekymppisenä sitten löysin brazilian mallin ja korkean vyötärön.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *