Saako lomasta valittaa?

Kyllä loma on ihmisen parasta aikaa, eikö? Vai onko sittenkään? Koko pitkän (ja suurimmaksi osaksi pimeän ja kylmän) vuoden jälkeen koittaa viimein se kauan odotettu kesäloma, jolloin aurinko paistaa, linnut laulavat ja ihmiset ovat onnellisia.

Tänä aamuna heräsin flunssaisena ja niin negatiivisissa fiiliksissä, että yllätin jopa itseni. Ajattelin kirjoittaa blogiin rehellisiä fiiliksiä lomasta. Niistä isoista odotuksista, ja kuinka ne eivät aina täyty. Kuinka lomallakin voi olla väsynyt ja paskat fiilikset. Sitten mietin, että kehtaako sellaista valitusvirttä kirjoittaa. Että eikö loma ole kuitenkin aina loma, ja siitä pitäisi olla onnellinen ja kiitollinen, vaikka sitten hampaat irvessä.

Somen täydellisten lomakuvien selailu antaa kuitenkin vääristyneen kuvan siitä, että aina on kivaa. Että aina paistaa aurinko, on hyvä hiuspäivä ja lasten kanssa mukavaa. Todellisuus on kuitenkin varmasti monella toinen. Ehkä onkin siis ihan virkistävää lukea siitä loman toisesta puolesta. Siitä, missä herätään kello 5.50, tapellaan lasten kanssa ja vedetään villasukat ja kumisaappaat jalkaan, koska ulkona on 8 astetta lämmintä ja vettä tulee taivaan täydeltä.

Mummola oli loistava aloitus lomalle. Maisemanvaihdos tempaisi koko perheemme irti arjesta. Mummolassa oli mukavaa ja rentoa. Palasimme eilen kotiin, ja arki lävähti samantien naamalle. Miehelle iski piheys, ja hän päätti palata töihin. Ymmärrän kyllä, että loppuvuoden reissuun kannattaa kerätä mahdollisimman paljon varakassaa, mutta silti minua ärsyttää.

Mies on siis töissä loppulomani, joten minä olen kotona kaksin pojan kanssa. Hyvästi siis ajatukset omasta ajasta, riippumatosta ja äänikirjoihin uppoamisesta. Hyvästi spontaanit päiväreissut Tampereelle tai leffaan. Toki pojan kanssa kaksinkin voi olla kivaa, mutta kokoaikainen viihdytysvastuu ärsyttää jo valmiiksi. Ja sitten on tietenkin myös se, että miehen herätyskello soi joka aamu kello 5.50. Herään kellonsoitoon, enkä osaa enää jatkaa uniani. Se niistä raukeista loma-aamuista, jolloin saa nukkua pitkään.

Suurin ärsytykseni aihe on kuitenkin sää. Anteeksi vain, mutta mikä kesäsää on 13 astetta? Heinäkuussa! En siis pääse järveen uimaan kuten olin haaveillut. Rakastan järvessä lillumista, mutten ole niin urhea, että pulikoisin jäätävässä säässä ja infernaalisessa tuulessa. Säätiedotus ei lupaa lämpenevää säätä ainakaan seuraavaan viikkoon. Villahousuilla siis mennään. Uimahalli on tottakai suljettu heinäkuuksi, joten sinnekään ei pääse.

Ehkä huomenna on jo paremmin. Ehkä nenässä komeileva jättifinni on laskenut, ja kiukku laantunut. Tänä aamuna teki kuitenkin mieli heittää miestä herätyskellolla, kun hän lähtiessään vielä ovelta huikkasi, että tällä viikolla pitääkin sitten tehdä oikea suursiivous.

Kuulostaako tutulta? Vai lillutko lomalla onnellisuuskuplassa?

Kaikesta huolimatta, kivaa päivää! Joko osallistuit (valituksen jälkeen hieman ironiselta kuulostavaan) kesäarvontaan?