Sarjavinkki viikonloppuun – Big Little Lies

Voiko sarjasta tietää tykkäävänsä jo alkutunnarin perusteella? HBO:n Big Little Lies -sarjan alkutunnari aiheutti minussa sellaisen selittämättömän haikeuden ja kaihon tunneryöpyn, että tiesin heti, että tämä sarja ei voi olla huono! Tunnari saa kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä, ja vie minut jonnekkin, joka tuntuu etäisesti tutulta, mutta samalla kuitenkin vieraalta.

Biisin melankolinen vire kertoo tummaa tarinaa, jossa on kuitenkin ripaus etelän lämpöä ja auringon kultaisia säteitä. Tunnetta on vaikea selittää, mutta se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Olen suoraan sanoen vältellyt tätä sarjaa jo aika pitkään, sillä niin Reese Witherspoon kuin Nicole Kidman eivät kuulu suosikkinäyttelijöihini. He ovat onnistuneet tekemään takavuosina useammankin sellaisen roolin, joka on saanut minut näkemään heidät hieman ylimielisenä ja luotaantyöntävinä. Ja ennakkoluulot ja mielikuvat istuvat tiukassa. En siksi edes perehtynyt sarjan muihin tekijöihin.

Yhtenä hiljaisena hetkenä olin kuitenkin vailla uutta koukuttavaa katsottavaa, ja päätin antaa Big Little Lies:lle mahdollisuuden. Ja yllättäen sarja imaisi minut ihan täysillä mukaansa! Sarja kertoo viidestä keski-ikäisestä (tai keski-ikää lähestyvästä) naisesta jotka tuo yhteen samalla luokalla aloittavat lapsensa. Virittynyt tunnelma naisten välille luodaan jo ensimmäisessä jaksossa. Pieni kaupunkiyhteisö on kuin pahin yläasteikäinen teinityttöjen porukka – juoruja, kaunoja ja ilkeilyä riittää. Sarjaa tähdittää Kidmanin ja Witherspoonin lisäksi Shailene Woodley, Laura Dern ja Zoë Kravitz.

Sarjan naisten elämät näyttävät päälle päin täydellisiltä – rahaa ja perheonnea riittää. Autot ovat isoja ja kiiltäviä, ja kodit hulppeita rantahuviloita. Jotenkin kuitenkin heti tietää, että kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Pinnan alla kuplii salaisuus jos toinenkin. Juoni ja tunnelma on niin tiivis, ettei näiden naisten salaisuuksien paljastumista malttaisi millään odottaa.

Paljastamatta juonta sen enempää, suosittelen katsomaan sarjan! Ehkä sarjan upeus johtuu siitä, että se perustuu huikean aussikirjailija Liane Moriartyn samannimiseen romaaniin. Tai ehkä se johtuu siitä, että sen on ohjannut taitava Jean-Marc Vallée, joka muistetaan esimerkiksi loistavasta Dallas Byers Club-leffasta. Tai ehkä se johtuu siitä, että vastoin kuvitelmiani Withersoon ja Kidman ovat oikeasti monipuolisempia näyttelijöitä kuin kuvittelin. Tämä kokonaisuus on joka tapauksessa niin hienoksi ja koskettavaksi hiottu, etten voi muuta kuin huokailla ihastuksesta.

Ajankohtaisen sarjasta tekee tänä viikonloppuna se, että sarjan toinen kausi saa ensi-iltansa ensi viikolla 10.6. Nyt kannattaa siis ottaa sarjamaratoni, ja katsoa kaikki seitsemän jaksoa putkella!

Jännittävää viikonloppua! Onko sarja jo sinulle tuttu?

Kommentit (5)
  1. Siis kiitos tästä! Hyvin avattu. Mielenkiinto heräsi. En ole pitkään aikaan löytänyt mukaansa tempaavia katsottavaa.

    https://www.lily.fi/blogit/uusi-paiva/

  2. Täytyneekin tutustua. Mä olen ihan koukuttunut Liane Moriartyn kirjoihin!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    1. Ja just luin Mustat valkeat valheet. NIIIIN HYVÄ.

      1. MInä myös olen ihan koukussa Moriartyn tuotantoon! Oletko lukenut jo Nainen joka unohti? Suosittelen 🙂

        Ja siis tuo Big Little Lies on ihan loistava! Niin synkkä ja koskettava!

        1. Ainoa ongelma on, että meillä ei oo HBO:ta, joten täytynee kaivaa jostain joku tutustumispakkaus. 😀

          Hyvä Aviomies, Nainen joka unohti, ja nyt toi Valheet luettu. Täytyy kirjastosta varata nyt se Tavalliset pienet pihajuhlat. Muita ei ookkaan vielä suomennettu.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *