En tiiä mistä se johtuu, että oon kasvanu ”sen jonkin odottajaksi”. Odotan koko ajan ja kaikessa. Oon menossa kohti jotakin. En pysty aidosti elämään hetkessä, paitsi ehkä ihan sekunneissa, kun on suu täynnä hyvää ruokaa, kun nauran katketakseni tai kun ystävä halaa vähän liian pitkään. Mutta muuten perustila on kyllä jotakin kohti. Ja nyt joku […]

Vuosi 2013. Ohjeeni sille: Elä jokainen päivä, niin kuin se olisi toiseksi viimeisesi. Miten?   – Toteutan unelmani. – Muistan, että voin jatkaa tätä seuraavanakin päivänä. – Hyväksyn muutokset, myös omissa suunnitelmissani. – Tiedän, että huominenkin tulee vielä. – Varaudun siihen – en liikaa, enkä liian vähän. – Hyväksyn virheet. – Korjaan sen, mikä tulee […]

Miulle tulee aina vuoden vaihtuessa tarve käydä läpi aikaa ja siinä tapahtuneita muutoksia. Koluta läpi menneitä ja pohtia tulevia. Vaikka koko ajanlaskujärjestelmä onki vaan ihmisen keksimä systeemi, niin kyllä uuden sivun kääntyminen herättää aina ajatuksia. Vuosi 2012 oli miulle ensimmäinen aidosti elämänmakuinen vuosi. Olin jo muutamana edellisenä vuodenvaihteena luvannu itelleni, että pistän itteni kuntoon. Että […]

Jouluna aina huomaa, mitä tarkoittaa perheyhtäläisyys. Tiiättehän, se on sitä, että veriveljien ja -siskojen kanssa ollaan toisaalta samasta rasiasta – toisaalta äärimmäisen eri laidoilta pakettia. En tiiä muista, kun ei ne tunteitaan juuri koskaan kuvaile, mutta ainaki miulla tää ilmiö joskus ottaa koville. Kun haluaisin, että yhdessä laitetaan ja tehdään. Kun organisoin ja yritän toteuttaa […]

Voi p*llup*rsesika. Taas ollaan vuoteen omia. Yskin – naps naps. Kyllä koetellaan. Miks? Menkää lenkille hyvät ihmiset ku pystytte. Miusta tuntuu, että viime kerrasta on ikuisuus. Ja taitaapa mennä vielä hyvä tovi, ennen ku se loppuu. Se ikuisuus..

Maanantaiaamu, kello viisi. Suihkuun. Iso panacod. Sen päälle valtava kupillinen maitokahvia. Tähänkö tää on menny? Morfiinipöllyt heti herättyä. Mahdollisuudesta liikuntaan ei tietoa vieläkään. Vaan kyllä loppui yskittäminen ja nielukipu kerrasta.. Muistas vaan hengittää.

Tänä aamuna join kahvini poikkeuksellisesti mustana. En nimittäin sen jälkeen, kun kerran uskaltauduin kaverin yllyttämänä lorauttamaan siihen sekaan tipan valkoista, ole sitä mustana juonut. (Miten voikin tippa lehmäeliksiiriä tehdä tervasta – noh – linnunmaitoa?) Eilen kuitenkin onnistuin pilaamaan yhden satsin sumppia plötsäyttämällä kuppiin sitä, minkä oletin lirahtavan sinne. Ongin sitten kahvin seasta isoja vaaleanruskeita ameboja. […]

Mie, aikuinen ihminen, (laskelmieni mukaan) 23 vuotta, soitin äsken äidilleni. Tarkoituksenani kerjätä häikäilemättömästi sympatiaa ja empatiaa tämän tautini selättämiseksi. Mie, likimain aikuinen, itkin puhelimessa niin, että kurkkuun alko koskea entistä kauheammin ja melkein yrjösin luuriin. Mitä sain? En tuituita, voivoita, kylläsesiitää tai kaukosilityksiä. Sain ”Huoh, no voi perhana, en mie oo mikkään lääkäri, mäne lääkäriin”:n. […]

Yksin asuminen menettelee. Erityisesti silloin, kun – tekee mieli liikuskella alasti ympäri kämppää suihkun jälkeen – tekee mieli sovitella liian monia asukokonaisuuksia jotain menoa varten – tekee mieli hymyillä peilikuvalle – tekee mieli nautiskella aamupuurosta pitkään sanomalehteä lukien – tekee mieli nautiskella kirpeän pakkasaamun maisemasta – tekee mieli polttaa kynttilää ja tuntea siitä omituista onnea […]

Voisin siteerata tässä kohtaa serkkuni tytärtä. Helmoja koettelloo. Nimittäin. Selvisin taannoin elämäni tiukimmasta yskästä. Olin riemuissani, ku pääsin taas toteuttamaan itelleni mieluisia elämäntapoja: kunnon yöunia, maistuvaa ruokaa ja liikuntaa. Vaan kuinkas kävikään. Ensin pragasi selkä. En oo sellasta kipua kokenu sen kanssa aiemmin. Todella kummallista. No, otin iisisti (= subjektiivinen liikuntakielto) sen viikon, ja selkähän […]