Säästöliekki: mikä se on ja miten siitä pääsee eroon?

Säästöliekki on vilkkunut eri medioissa, laihdusaiheisissa julkaisuissa jo vuosia. Säästöliekistä puhuessa on hyvä muistaa ihan ensimmäisenä se asia, että olemme osa luontoa ja luonto on muokannut eläimistä, ihmisistä, kasveista sellaisia, että ne pysyvät mahdollisimman pitkään elossa – karuimmissakin oloissa. Säästöliekki tarkoittaa, että elimistö alkaa varastoimaan energiaa ja säästämään sitä, koska saakin sitä vähemmän.

Tottakai nykyihminen ravintoketjun huipulla ei aina ehkä älyä ajatella tätä, mutta näin se vain on. Elimistöömme on sisäänrakennettu mekanismi, että kun saamme vähemmän kaloreita, kuin olemme tottuneet (ja alamme parhaassa tapauksessa samaan aikaan liikkumaan useammin ja kuluttamaankin kaloreita tätä kautta enemmän), se säikähtää, että mitäs nyt tapahtuu. En kai kuihdu, kun saan vähemmän energiaa ja toisaalta liikunta kuluttaa sitä enemmän.

Tämä oli kansankielistettynä, mitä säästöliekillä tapahtuu. Vähän hienommin ilmaistuna kyse on siis siitä, että elimistön aineenvaihdunta hidastuu ja tästä seuraa se, että kalorikulutus vähenee ja painon pudostus hidastuu ja vaikeutuu. Aika ikävää, jos haluamme pudottaa kiloja.

Olen tässä blogissa halunnut kirjoittaa enemmänkin terveistä elämäntavoista, kuin puhua edes laihduttamisesta. Itse koen, että mieluummin tekee elämässään ”vähän parempia” valintoja jatkuvasti, ja sallii kohtuullisen herkuttelun, kunhan arjen pohja terveellisen ja monipuolisen ruokavalion osalta on kunnossa. Ja jota tukee mielekäs liikunta. Ja niin tässäkin julkaisussa. Nimittäin säästöliekki on vältettävissä juuri näillä keinoilla.

Säästöliekiltä välttyy, kun painon pudottaminen perustuu terveellisyyteen ja malttiin. Tämä tarkoittaa sitä, että syödä tulee riittävästi. On siis syytä unohtaa ”pikadieetit” ja vähillä kaloreilla kituuttamiset. Paitsi että riittävä ravinnonsaanti ehkäisee säästöliekkiä, se myös auttaa meitä kun syömme säännöllisesti ja näin ei tule houkutusta sille kuuluisalle ”iltanapostelulle”. Ja vaikka muuten tuntuisi, ettei syö juuri mitään, noista iltanapostelun kalorimääristä voi tulla iso määrä kalorillisesti. Lisäksi se häiritsee unta. Ja riittävä unen saanti vaikuttaa kaikkeen hyvinvointiimme.

Mikäli jo aiemmassa elämässään ei ole syönyt säännöllisesti ja on syönyt jopa liian vähän: toisin sanoen ei riittävästi, niin tällöin säästöliekki takuuvarmasti tulee elämään mukaan, jos vielä tästä lähtee pudottamaan kalorimääräänsä per päivä. Kaiken a ja o on siis se, että lähtökohtaisesti on syönyt riittävästi, jos siis alkaa pudottamaan kalorimääräänsä.

Totesin itse kesän loputtua, kun aloin syödä monipuolisesti ja terveellisesti, sekä ennen kaikkea taas säännöllisesti, että paino hieman nousi. Tämä on ihan normaalia, kun heikommasta syömisestä lähdetään syömään säännöllisesti ja riittävästi. Sitä ei kannata säikähtää, sillä luot sillä itsellesi sitä perustaa, jolla arjessa selviät. Pitkässä juoksussa, joka on se asia joka on niin paljon tärkeämpää kuin mikään nopea pitkädieetti, paino kuitenkin laskee, jos jatkat hyvällä ruokavaliolla, juot riittävästi vettä, liikut ja syöt säännöllisesti. Tämä johtuu siitä, että tällöin aineenvaihdunta pelaa optimaalisella tavalla ja suolisto voi kaikin puolin hyvin. Olet energisempi jo lähtökohtaisesti tekemään vaikka extra-kävelylenkkejä kuin silloin, kun kalorit heittelevät ja syöminen on epäsäännöllistä, ehkä epäterveellistäkin.

Tämä edellisessä kappaleessa esittämäni on toki omakohtainen kokemukseni, että kun syö riittävästi, paino voi hetkellisesti ottaa suuntaa ylöspäin. Ja näin se on varmasti usealla meistä. On kuitenkin muistettava, ettei kaikkien kehot toimi näin, ja välttämättä tuota painon nousua ei edes tule. Ja yleisestikin voisin nyt, kun alkuun pääsin, mainita, että kehoon liittyvät asiat ovat hyvin yksilöllisiä. Kuulisinkin mielelläni säästöliekki ajatuksia ja/tai kokemuksia 🙂

Säästöliekin välttämiseksi ainoa tie on siis syödä riittävästi ja tätä kautta saadaan aikaan tasapainoinen elimistö ja sitä kautta kestävä painonhallinta. Kaikessa painonhallinnassa suosittelen tekemään toimia itseä varten, loppuelämän ajaksi. Maltti on valttia monessa asiassa, niin tässäkin.

Ihanaa viikonloppua!

-Miia

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys

Elämässä voi piirtää ainoastaan suuntaviivoja tulevaan

Olen ollut aiemmin varsinainen suorittaja-persoona. On ollut yliopisto-opinnot ja päälle työt, harrastukset, myöhemmin työ, avoin yliopisto, kuntoilu… Tuntuu, että on loputtomasti (vielä joskus edelleenkin) projekteja ja etenkin aiemmin, en ole edes pysähtynyt miettimään, mitä on jo saanut tehdyksi, kun uusia juttuja on jo tullut ja niistä stressi. Pitäisi useammin pysähtyä ja miettiä niitä asioita, jotka on jo saanut hoidettua. Toisaalta vastapainoksi haluan sanoa, että projektit myös virkistävät itseäni.

Olen myös huomannut, että teen helposti suunnitelmia tulevaisuuteen. Mutta jos katson omaa  aiempaa elämääni taaksepäin, on harvempi asia mennyt juuri kuten olen päässäni ajatellut ja suunnitellut. Oletteko huomanneet saman ja mitä ajatuksia se herättää? Tuntuu, että elämässä onkin helpompi piirtää lähinnä suuntaviivoja, ja mennä niitä kohti – omalla painollaan.

Tästä ajatuksesta täytyy nyt kuitenkin sen verran tehdä kumous ja erottelu, että uskon silti vakaasti siihen, että jos jotain oikeasti haluaa tässä elämässä, sen saa. Mutta se tapa jolla asian saavuttaa, ei välttämättä ole ollut se alkuperäinen suunnitelma. Niin, ja se voi viedä enemmän aikaa, kuin on ajatellut. Uskon silti, että sitkeys ja pitkäjänteisyys lopulta palkitaan (ellei nyt ikuista kuolemattomuutta tai muuta fysiikan ja luonnonlakeja vastaavaa tavoittele).

Jollain tasolla voisin henkilökohtaisesti todeta uskovani oikeastaan vetovoiman lakiin (oletteko muuten lukeneet kirjan Salaisuus, tähän liittyen?). Elämässä onkin jännittävää se, että se yllättää eikä koskaan lopulta tiedä, mitä tapahtuu, vaikka uskoisikin vetovoimaan tai muihin vastaaviin universumin lakeihin. Onko teillä jotain tällaisia uskomuksia?

Olen todennut, ettei elämää kannatakkaan liioin ja yksityiskohtaisen tarkasti suunnitella. Tärkeämpää on miettiä ne asiat ja arvot, joita omalta elämältään haluaa ja uskaltautuu luottamaan elämään. Siihen, että elämä ohjaa itseä juuri niihin suuntiin tavalla tai toiselle, jonne on halunnut päätyä. Aikataulua ei siis kannata liian kireäksi luoda, että vuoden päästä pitäisi olla vaikkapa asemassa x. Lisäksi on hyvä asettaa ns. ”välitavotteita”, eli ei edes olettaa isoimmissa asioissa olevansa heti perillä, kuten on suunnitellut. Haave tai suunnitelma voi ensin sisältää muutaman kiertomatkan, ehkä takapakinkin. Mieluummin nauttii elämästä, kuin jatkuvasti sykkii ja suorittaa. Tai pahimmillaan murehtii, ettei asiat menneet kuin suunnitteli. Koska harvoin näin käy.

Elämä menee kuten on suunnitellut ihan yhtä suurella todennäköisyydellä, kuin elämä menee kuten ei-ole-suunnitellut. Tämä tuo elämään tämän vuoden Big brother -kilpailujoiden sanoin sitä ”twistiä” 😉

Puheenaiheet Oma elämä Hyvä olo Ajattelin tänään