Ylläolevaa ruukkuruusua katsoessani tänään totesin, kuinka paljon pienetkin ikkunalautojeni kasvit piristävät, kun katsoo ulos. Asun alueella, jonka ympärillä on runsaasti puita. Näin marraskuussa vehreydestä ja vihreydestä ei ole enää tietoakaan, ja kauniit keltaruskat ja punaiset lehdetkin ovat vaahterasta, joka taloni vieressä on, jo pudonnut. Sisällä näkee kasvit elossa ja vehreinä, samalla kun ulkona luonto tekee kuolemaa ja illat ovat jo neljältä hämäriä. Mistä tällaisena aikana kaivaisi motivaatiota lähteä ulkoilemaan viimaan ja muutenkin sporttailemaan, kun tekisi lähinnä mieli sytyttää kotona kynttilät ja hautautua kevääksi asti tietokoneensa ja nettisarjojen pariin kotiinsa?

Ihan ensimmäinen steppi: löydä liikuntaan ilo. En voi suositella liikkumaan ”pakosta”, vaikka tietynlainen suunnitelmallisuus voi olla hyvä; esimerkiksi kalenteriin merkata harrastuksen/liikunta-aika, mutta kaiken lähtökohtana kannattaa olla liikunnan mielekkyys ja siitä seuraava hyvä olo. Pakkopullana asiat harvoin sujuvat ja tuntuu hyvältä :).

Kun hymy ja iloisuus nousee jo liikunnan aikana esille, eikä vain treenin jälkeen, tietää että tekee jotain oikein. Omaksi tuntuvaa lajia ei välttämättä löydä heti, mutta kannattaa kokeilla avoimin mielin. Joku lukija aikaisemman postauksen kommenteissa mainitsikin aikuisbaletin, jota päädyinkin itse jo Googlettelemaan. Toinen iloa nostattava laji on tänä syksynä ollut kotona tehtävät treenit. Näissä on myös se kiva, että suihkuun pääsee heti treenin jälkeen 🙂 Tuottaako sinulle treenissä iloa esimerkiksi musa, maisemat/luonto, itsensä ylittäminen tai ehkä liikuntaseura? Vai joku ihan muu asia? 🙂

Myös liian tiukka liikuntasuunnitelma/tavoittellisuus on melko varma tapa tappaa innostus ja päätyä sohvalle. Ja lisäksi jossain vaiheessa yleensä kroppammekaan ei tykkää liian tiukasta aikataulusta ja/tai treenistä. Kuinka kliseistä tahansa, niin pienet muutokset ovat kaikkein pysyvämpiä ja niistä saamme helpoiten muodostettua itsellemme rutiinin. Rutiineja on muuten mahdollista muuttaa ja siihen liittyen olenkin kirjoittanut aiemmassa julkaisussani. Kun pienet muutokset on saatu osaksi arkea, on helpompi lisätä liikunnankin määrää aina edelleen. Säännöllisesti liikkumalla keho tottuu liikkumiseen ja mikäli liikuntaa harventaa, alkaa keho muistuttaa väsyneellä ja nuutuneella ololla.

Liikkumiseen voi asettaa tavoitteen. Esimerkiksi että aikoo juosta vuoden päästä puolimaratonin. Tavoite kannattaa kuitenkin pitää realistisena, jotta innostus liikkumiseen ei lopahda. Kannattaa kysyä itseltään, kuinka paljon aikaa ja työtä tavoitteen saavuttaminen vaatii ja onnistuuko se käytettävissä olevan ajan puitteissa. Tavoitteet ja niiden saavuttamisen mahdollisuus on kiinni yksilöistä. Mikäli tavoite alkuun kuulostaa itselle hurjalta, kannattaa aloittaa pienemmillä tavoitteilla: alan juosta kaksi kertaa viikossa x kilometrimäärän ja parannan näin kestävyyttäni. Kun tämä tavoite tuntuu saavutetulta, voi lisätä uuden välitavoitteen. Välitavoitteet ovatkin todella hyvä vaihtoehto matkalla kohti isompaa tavoitetta. Askel kerrallaan 😉

Vaikka olenkin aiemmin kirjoittanut, että liikunnasta täytyy tulla ilo, pyörrän sen tässä kappaleessa. No ei, vitsi vitsi, en kokonaan pyörrä. Edelleen lähtökohta liikkumiseen on mielestäni sen ilo, mutta liikkuminen vaatii myös luonteenlujuutta, erityisesti jos on asettanut tavoitteita. Liikkuminen ei nimittäin aina välttämättä ole kivaa ja mukavaa; toisinaan se voi tuntua raskaalta ja aina treenit eivät edes kulje. Tässä on tärkeää se, että vastoinkäymisen tullessa ei luovuta, vaan löytää uudelleen sen liikunnan ilon, vaikka olisi päiviä, että jalkoja särkisi tai on selkää myöten hiessä. Urheillessa kannattaakin muistaa, ettei raskas tai kurja tunne kestä ikuisesti. Juoksulenkillä vaikka keskittyy maisemiin tai raikkaaseen ilmaan sen sijaan, että keskittyy tunnustelee kipeitä jalkojaan, jotka alkavat painamaan. Oikeastaan, kunhan jaksaa liikkua suhteessa pienen hetken (lue: koko päivään verrattuna pienen hetken), on treenin jälkeen lähes aina kuitenkin hyvä fiilis 🙂

Yksi itseä paljonkin motivoiva kapistus on aktiivisuuskello, joka seuraa päivittäistä aktiivisuutta sekä treenien tasoa. On todella motivoivaa lukea dataa omista urheilusuorituksistaan. Loistava ja tarpeellinen lisä on myös unen seuranta, jotta tietää koska keholle on erityisen optimaalista liikkua ja toisaalta, koska kannattaisi pitää lepoa (joka on myös tärkeää).

Parhaiten motivaatio liikkumiseen syntyy ja pysyy yllä, kun syy liikkumiseen on henkilökohtainen. Tällainen motivaattori voi olla oikeastaan ihan mitä vaan, ja kuulisinkin mielelläni, mikä juuri sinua inspiroi liikkumaan? Toiselle se voi olla esimerkiksi se, että vaikkapa lenkillä tapaa ystäviä, toiselle taas vaikka omien ajatusten kasaaminen tai omasta terveydestä huolehtiminen. Liikunnan innostus harvoin syntyy ulkopuolisista tekijöistä, jos mietitään pidempää akselia. Tällaisia ulkopuolisia tekijöitä voi olla esimerkiksi oma kumppani ”jota varten” haluaisi ehkä laihduttaa muutaman kilon tai vaikkapa lääkärintarkastuksessa saatu suositus pudottaa painoa. Vaikka toisaalta lääkärin palaute voi toisinaan herättää motivaationkin, mikäli olette Olet mitä syöt -ohjelmaa katsonut? (On muuten kiva ohjelma, tykkään) 🙂

Kuitenkin itseltään kannattaa kysyä sisäisesti: miksi haluan liikkua? Innostus pysyy parhaiten omalla henkilökohtaisella syyllä liikkua.

Tsemppiä viikkoon!