Tein tiistaina työpäivän päätteeksi jotain radikaalia: päätin työsuhteeni irtisanoutumalla. En ollut etukäteen päättänyt, että tänään teen sen. Keskiviikkona sain tiedon, että se päivä oli viimeiseni kyseisessä paikassa, sillä olin ilmoittanut, että pidän lomani työsuhteen lopuksi. Niinpä keskiviikkona tuhosin työpisteelläni paperit, siivosin ja järjestelin kaiken. Otin mukaan henkilökohtaiset tavarani, palautin kulkukortin ja avaimet. Kävelin ulos. Maireana. Olin vapaa.

Hyppäsin siinä mielessä täysin tuntemattomaan, ettei minulla ole uutta työtä. Ei näköpiirissä ollenkaan. Toisaalta en myöskään jää tyhjän päälle, onhan minulla vielä gradun viimeistely kesken. Se olikin yksi syy, miksi päädyin ottamaan lopputilin: haluan saattaa tutkintoni loppuun.

Ilmaisin aikaisemmin hieman mahtipontisesti sen, että tiistaina irtisanouduin. Tottakai olin päässäni pyörittänyt kyseistä vaihtoehtoa jo jonkin aikaa. Mutta se, että se tapahtui tällä viikolla, tiistaina, en tiennyt, kuten mainitsinkin. En ollut päättänyt, että tänään teen sen. Työpäivän päätteeksi minulla oli vain olo, että se on oikea ratkaisu, sillä työnantajani ei tullut vastaan siinä, että saisin tutkintoni tehtyä loppuun.

Olin sanonut työnantajalleni, että mikäli en saa 1-2 viikkoa tai väliaikaista osa-aikaistamista, minulle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin jättäytyä kokonaan pois töistä. Olen aika varma, että työnantajani ei uskonut, että uskaltaisin irtisanoutua. Päätin kuitenkin, että haluan seisoa sanojeni takana. Huomasin, kuinka irtisanoutumiseni oli heille kuitenkin ”yllätys”. Olen ylpeä itsestäni, että seurasin omaa unelmaani mieluummin, kun jäin paikkaan, jossa unelmiani ei haluta tukea. Hyppäsin tuntemattomaan, mutta luotan elämään ja siihen että kaikki asiat järjestyvät.

Ennen työsuhteen päättämistä, päässä pyörittää usein monta kertaa sitä ajatusta, pitäisikö tehdä se. Kyseinen pohdinta välillä kääntyy päälaelleen ja hetkeen ei ole irtisanoutumassa, vaan vielä yrittää. Jos työpaikka ei ole oikea, se ajatus irtisanoutumisesta tulee uudelleen, uudelleen. Ja niillä kaikilla sisäisesti tulet aina tulokseen, että työn lopetus olisi oikein omassa tilanteessa. Niin minulle on käynyt jo kahdessa työssä, josta olen irtisanoutunut. Sitä pyörittää ja kypsyttää, lopulta sen tekee. Tosin näin en ollut aiemmin tehnyt, että uutta duunia ei ole tiedossa, kun sen tekee. Tulipa tämäkin tehtyä!

Jos jokin ei tunnu hyvältä tai työ häiritsee unelmasi saavuttamista, kannattaa lopettaa jos se vain on mahdollista. Monelle, myös itselleni, taloudellinen puoli tulee mieleen kun irtisanoutuu. Itselläni on vuosien työnteon jälkeen jäänyt hieman sukanvarteen, ja nyt alan ensimmäistä kertaa saamaan maisteriopinnoissani opintotukea ja yleistä asumistukea sen kanssa. Miettikää, olen kolme vuotta tehnyt tutkintoa, enkä ole ollut oikeutettu yhteenkään opintotuen erään. Nytpä tulee viimeisinä kuukausina sekin koettua!

Mikäli siis taloudellisesti se on mahdollista ja voit huonosti töissä, ja olet useat kerrat tullut siihen tulokseen, että et halua olla tässä työpaikassa, annan ohjeen: lähde. Asiat järjestyy. Typerä ei silti pidä olla, vaan irtisanoutumiset hoitaa asiallisesti ja siten, että et jää tyhjän päälle.

Onko teistä muut tehneet samanlaisia ratkaisuja ja mitä hyvää se päätös on tuonut elämäänne? Toiko se jotain huonoa?