Klinikalta tuli ohjeita lihavuusleikkaukseen

Vaaka näytti aamulla 103,7 kg eli nyt kokonaispudotus viime viikon maanantailta tähän aamuun on yhteensä -3 kg. Tänään klinikalta tuli ohjeita lihavuusleikkaukseen, olenkin vähän jo odottanut lisätietoa. Sain sähköpostilla tarkempaa tietoa saapumispäivästä, kuljetuksista, päivän kulusta, yhteystiedoista ja osoitteista, sekä edeltävän että leikkauspäivän syömisistä ja mukaan otettavista tavaroista. Viestin mukana tuli myös 12-sivuinen ohjevihkonen, jossa oli osin samojakin asioita, mutta vielä enemmän tietoa. Menen siis Tallinnassa, Virossa toimivalle Bariatric Services -klinikalle, jonka leikkaukset tehdään Fertilitas-sairaalassa, joka on Viron suurin yksityissairaala.  Tuli hyvä fiilis materiaalista ja sellainen olo, että kaikki on hienosti hoidossa, ja minusta pidetään hyvää huolta. Tuon infon kanssa osaa kyllä helposti toimia. Käyn läpi tämän päivän postauksessa tärkeimmät tiedot informaatiopaketista.

Matka satamasta sairaalaan ja toimenpiteet sairaalassa

Matka Tallinnaan on omakustanteinen, mutta klinikalta suosittelivat tiettyä laivaa ja tiettyä aikaa. Jos matkustaa Helsingistä klo 9 Eckerö Linella, on kyyti satamasta sairaalalle hoidettu. Kun laiva saapuu satamaan, taksikuski odottaa lähellä etuovea kyltin kanssa, jossa on nimeni (ja myös muiden tulijoiden nimet). Tietojeni mukaan ainakin kaksi muuta on tulossa samana päivänä laivalla.

Taksimatkan ajan pitää käyttää kasvomaskia, koska sairaalalla tehdään koronatesti sekä otetaan verikokeet. Sairaalalla meitä taksille vastaan tulee henkilö, joka vie meidät sairaalassa sinne, minne pitää mennä. Kun testit on tehty, on loppupäivä vapaata.

Klinikalta tuli ohjeita lihavuusleikkaukseen
Kuva: Pixabay

Ruokailut Tallinnassa

Syömisistä ohjeistuksessa sanotaan, että edeltävänä päivänä voi syödä kevyen ruuan sekä hiilihydraattirikkaan illallisen. Illalliseksi suositellaan pastaa, risottoa, paellaa, puuroa, vihanneksia, hedelmiä tai leipää. Kylpylähotellissa on ilmeisesti buffet-tyyppinen  ravintola, pubi ja sushiravintola ja hotellin vieressä myös kauppa. Sushi voisi ainakin olla aika kova juttu, miksei myös jokin pasta tms. Alkoholia ei tietenkään suositella. Muuten nesteitä pitää juoda paljon edellisenä päivänä.

Leikkauspäivänä ei saa syödä enää mitään. Aamulla voi juoda lasillisen vettä ja klo 7 asti voi juoda myös kahvia tai teetä. Sairaalaan mennessä selviää voiko juoda myöhemmin lisää. Tämä silloin, jos leikkaus onkin vasta illalla. Vettä suositellaan juotavaksi paljon.

Kylpylähotelli

Kävelymatkan päästä sairaalasta on Viimsi Spa -kylpylähotelli, jossa meille on varattu huoneet leikkausta edeltäväksi yöksi. Kylpylähotellista voi varata maksullisia hoitoja ja siellä voi käydä pulikoimassa. Varasin kylpylästä itselleni 60 minuutin klassisen hieronnan, sillä olen ollut todella jumissa viime aikoina. Hieronta tekee kyllä hyvää!

Uikkarit pitää ehdottomasti ottaa mukaan. Kylpyläpakettiin kuuluu kuntosalin ja uima-altaan rajoittamaton käyttö, kylpylä- ja saunakeskuksen rajoittamaton käyttö sekä kylpytakki ja wifi. Buffet-aamiainenkin kuuluu, mutta sitä ei pysty syömään, sillä leikkausaamuna ei saa syödä.

Kylpylässä on myös aikuisille tarkoitettu kylpylä- ja saunakeskus, joka on lisämaksullinen. Siellä on ilmeisesti eri teemaisia saunoja ja rauhallisempi ilmapiiri. Täytynee harkita sielläkin puolella käyntiä. Sitähän tulee melkein kiire, että ehtii lillua vedessä, käydä hieronnassa ja syödä päivällisen heh.

hiilihydraattipitoinen päivällinen ennen lihavuusleikkausta
Kuva: Pixabay

Mitä ottaa mukaan?

Klinikka suosittelee matkustamista hyvin kevyesti. Klinikan listalla on pieni pyörällinen laukku tai kevyt reppu, henkilöllisyystodistus, puhelimen laturi, lääkkeet, viihdykettä esim. kirja tai tietokone, mukavat vaatteet kotiinlähtöä varten, uimapuku kylpylää varten, henkilökohtaiset hygieniatarvikkeet sekä mukavat sisäkengät.

Sairaalassa on pyjama ja aamutakki, tohvelit, suihkugeeli ja shampoo, pyyhkeet, hiustenkuivaaja, korvatulpat ja wifi.

Hieno juttu, että matkatavaramäärä pieneni hieman, kun ei tarvitsekaan ottaa omaa yöpukua tai saippuoita ja pyyhettä. Leikkauksen jälkeen ei saisi nostella mitään raskasta, joten mitä vähemmän on tavaraa mukana, sen parempi.

Leikkauspäivä

Leikkauksia tehdään klo 8.30-18.00 ja päivässä on 5-6 leikkausta. Leikkausjärjestys tulee kirurgilta ja siihen vaikuttaa myös edellisen päivän koronatestin ja labratestien tulosten saapuminen. Edellisenä päivänä saa tiedon siitä, milloin sairaalaan pitää tulla.

Ennen leikkausta tavataan kirurgi, jonka kanssa keskustellaan leikkauksesta ja mahdollisista kysymyksistä. Leikkaus tehdään nukutuksessa tähystysleikkauksena, ennen leikkausta tehdään gastroskopia nukutuksen aikana, jotta voidaan varmistua, että kaikki on ok ja leikkaus voidaan suorittaa.

Leikkauksen jälkeinen päivä

Suurin osa potilaista pääsee kotiin seuraavana päivänä, mutta paluumatkaa ei suositella varattavaksi ennen kuin lähtöaika on tiedossa. Ennen kotiutumista saadaan epikriisi omalle lääkärille annettavaksi sekä ravitsemusterapeutilta vielä ohjeet ja ilmeisesti myös jokin opaskirja tulevaan elämään. Sairaalassa on apteekki, josta voi ostaa reseptilääkkeet ja särkylääkkeet.

Sairaalasta saa taksikyydin satamaan ja sitä varten klinikalta annetaan taksikortti, jolla voi maksaa kuljettajalle. Kuljetukset saa myös tarvittaessa lentokentälle.

Kuva: Pixabay

Kotona

Niin kuin aiemmin kerroinkin, otan varmasti hytin paluumatkalle. Leikkaushaavojen hoito varmasti opastetaan erikseen, tikit ovat itsesulavat, joten niitä ei tarvitse erikseen poistaa. Saunomista ja uimista ei pysty harrastamaan muutamaan viikkoon leikkauksen jälkeen. Tämän klinikan ohjeet poikkeavat joistain muista näkemistäni ohjeista, sillä monessa sairaalassa ohjeistetaan ensimmäinen 1-2 viikkoa pelkkiä nesteitä, jonka jälkeen siirrytään soseisiin, jonka jälkeen siirrytään pehmeisiin ruokiin. Tällä klinikalla ohjeistus on, että ensimmäiset 2 viikkoa nesteitä ja soseita, seuraavat 2 viikkoa pehmeitä ruokia, jonka jälkeen normiruokaa eli näiden ohjeiden mukaan pääsee pikkuisen kiinteämpään ruokaan heti alussa.

Soseita syödään siis jo matkalla kotiin. Aluksi pitää syödä 2,5 tunnin välein 30 ml, joka on oman arvioni mukaan ehkä noin ruokalusikallinen. Sairaalasta saa mukaan vauvan hedelmäsoseen ja se suositellaan sekoitettavaksi kreikkalaisen jogurtin kanssa. 24 tunnin aikana pitäisi juoda vähintään yksi litra vettä, eri aikaan aterioiden kanssa. Tarkempaa tietoa leikkauksen jälkeisestä ruokailusta löytyy ainakin kirjoituksestani ENE-dieetin ja ensimmäisten viikkojen ruuat sekä eilisessä tekstissäni Viikko lihavuusleikkaukseen.

Klinikalta tuli hyviä ohjeita lihavuusleikkaukseen. Nyt voi aika rauhassa odotella ensi maanantaita. Täytynee tulostaa nuo ohjeet vielä itselle mukaan, että on varmempi olo. Joissain aiemmin saaduissa ohjeissa oli annettu myös ohjeita leikkauksen jälkeiseen liikkumiseen ja hengitysharjoituksiin. Muistaakseni jalkoja piti liikutella säännöllisesti ja mielellään myös kävellä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa leikkauksen jälkeen, keuhkoihin suositeltiin hengitysharjoituksia myös.

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys

Viikko lihavuusleikkaukseen

Näin vierähti taas viikko, nopeasti se menee. Enää viikko lihavuusleikkaukseen ja jännitys tiivistyy. Tämän aamun paino oli 103,9 kg eli ENE-dieetin aikana viime maanantaista tähän päivään on tippunut painoa 2,8 kg, joka on kyllä melkoisesti yhdelle viikolle. ENE-dieetti on siis tehnyt tehtävänsä ja vielä on tämä toinen viikko jäljellä, joten painoa ehtii hyvin putoamaan kilo tai vähän ylikin. Viikonloppuna tuli kierrettyä joulumarkkinoilla sekä joulukadun avajaisissa. Joulumarkkinoilla riitti houkutuksia, kun hyviä tuoksuja leijaili ympäriinsä. Huomasin, että tämä vähäenerginen syöminen virittää kyllä nälän nopeasti pystyyn, kun saa nenäänsä hyviä tuoksuja. Ei minulla mitenkään hankalaa ollut, mutta kiinnitin vain huomiota. Yllättävän helposti tämä ENE-dieetti on sujunut, vaikka välillä onkin ollut nälkä. Tämä kuuluu niihin juttuihin, joista tiedät, että tämä pitää vaan hoitaa, niin ei sitä oikeastaan edes ajattele muita vaihtoehtoja.

Nyt, kun on aikaa enää viikko, olen alkanut kerätä listaa sairaalareissulle otettavista tavaroista/vaatteista. Lisäksi olen kerännyt listaa kysymyksistä, joita täytyy muistaa kysyä klinikalla. Helposti mielessä olleet kysymykset unohtuvat, joten olen kerännyt niitä ylös ja koitan löytää tilaisuuden kysyä niitä ennen kuin kotiudun. Osa kysymyksistä on suunnattu ravitsemusneuvojalle, osa lääkärille. Tiedän, että voin koska tahansa kysyä niitä asioita myös jälkeenpäin, sillä klinikalla mielellään vastaavat kysymyksiin ja auttavat, jos on haasteita. Sairaanhoitajan keskustelussa 1,5 kuukautta sitten kävi ilmi, että klinikan toiminta on hyvin ihmisläheistä ja he haluavat, että kokemus on kaikille hyvä. Sairaanhoitaja puhelun aikana korosti, että koska vaan voi soittaa tai laittaa viestiä ja he kyllä neuvovat eteenpäin.

Sairaalakassiin mukaan

Kaivoin pienen vedettävän lentolaukun jo viikonloppuna esiin, sillä pikkuhiljaa voi alkaa jo heittämään tavaraa laukkuun. Lentolaukkua suositeltiin klinikan puolelta, sillä leikkauksen jälkeen ei saa nostaa mitään raskaampaa. Olen menossa siis Tallinnaan leikkaukseen, joten menen Tallinnaan jo leikkausta edeltävänä päivänä. Edellisenä päivänä otetaan ainakin koronatesti sekä labrakokeet. Yöpyminen on kylpylähotellissa, ilmeisesti kivenheiton päässä sairaalasta.

viikko lihavuusleikkaukseen
Kuva: Pixabay

Matkalle mukaan -lista:

  • Kännykkä ja laturi
  • Lompakko ja passi
  • Alushousuja ja puristamattomat rintaliivit tai toppi, sukkia
  • Villasukat
  • Uimapuku ja pyyhe (kylpyläkäyntiä varten)
  • Hammasharja, -tahna, saippua, shamppoo, puhdistuspyyhkeet, dödö
  • Hiusharja ja hiuslenkkejä
  • Löysä yöpaita tai paituli
  • Löysät vaatteet kotimatkalle (vyötäröä painamattomat housut, tunika tms. sekä villatakki)
  • Lämpimät ulkovaatteet ja hyvät kengät
  • Kirja
  • Paperiohjeet, kuitti maksusta
  • Pieni juomapullo

Matkoista olen varannut vasta menomatkan, sillä vaikka yleensä ihmiset kotiutuvat jo seuraavana päivänä, pitää varautua siihen, että joutuukin olemaan yhden yön kauemmin. Minulla on kännykässä laivayhtiön sovellus, jolla voin varata sitten paluumatkan helposti sairaalasta. Menomatkalla ei ole hyttiä, sillä matka ei ole kauhean pitkä. Paluumatkalle ajattelin varata hytin, jotta pääsen tarvittaessa lepäilemään. Kaasukipujen kanssa voi olla inhottavaa olla laivassa istumassa jossain, enkä usko, että niin pian leikkauksen jälkeen jaksan kävelläkään koko aikaa. Luulen, että mukavinta on mennä hyttiin, käpertyä sängylle ja lukea kirjaa tai nukkua. Mies on luvannut viedä minut maanantaiaamuna satamaan ja hakea sitten, kun tulen takaisin.

Toipumisajan ruuat valmiina

Toipumisajan ruuatkin on ostettu jo valmiiksi. Ajattelin ostaa vielä mehujäämuotit jostain, sillä vesi voi olla helpompaa saada aluksi alas jäämuodossa. Muottiin voi sitten tipauttaa pari pisaraa sitruunamehua tms. mauksi. Nestettä pitäisi kuitenkin saada nautittua melko paljon ja aluksi voi olla, että vesi vaan ei maistu tai sitä on hankala juoda. Miksi neste on leikkauksen jälkeen tärkeässä roolissa? No, normaalistihan ihminen saa ruuastakin nesteitä. Kun leikkauksen jälkeen ruokaa saa syötyä kerrallaan vain noin pari ruokalusikallista, jos sitäkään, ei sitä nestettä sitten tulekaan ruuasta. Jos ihminen ei sitten juo nesteitä, niin aika nopeasti tulee nestehukka ja se voi olla vaaralllista. Eli kaikin keinoin pitää koittaa saada nesteitä alas, kun ei vielä syödä kauheasti pysty. Jos sinua kiinnostaa ruokailut lihavuusleikkauksen jälkeen, niin voit lukaista vaikka klinikan sivuilta löytyvän ohjeistuksen leikkauksen jälkeisestä ruuasta ja syömisestä.

Viikko lihavuusleikkaukseen, se menee äkkiä ja kohta olemme uuden elämän ensimmäisessä päivässä. Olen kirjannut excel-taulukkooni joka päivä ENE-dieetin aikana painoni sekä painoindeksini. Taulukossa leikkauspäivä on päivä 0 ja sen jälkeen punnitsen itseni kerran viikossa. Päivän nolla jälkeen, viikkojen laskenta alkaa numerosta yksi eli uusi aika alkaa.

Kiva, kun seuraat matkaani, kohta se jännin vaihe alkaa!

Hyvinvointi Oma elämä Hyvä olo Terveys