Hyväksyntää

Nostan katseeni peiliin ja katson. Katson hiuksiani, tarkemmin korvan yläpuolelle, jossa harmaat näkyvät. Ne ovat vielä osin piilossa, kuin ujostellen ja pohtien olemassaolonsa oikeutta. Ne suojautuvat värjättyjen hiusten alle ja näkyvät vain jos nostan päällimmäisiä. Nostan päällimmäisiä hiuksia päivittäin. Huomaan harmaiden, sellaisen vähän vähemmän harmaiden, karanneen myös jakauksen kohdalle. Ne ovat haaleita, mutta harmaiksi tunnistettavissa, jos katsoo tarkoin oikeassa valossa. Katselen harmaitani ja mietin, olenko valmis hyväksymään.

Hyväksynnässä auttaa tosiasian sanominen ääneen. Olen käynyt samalla kampaajalla jo pidemmän aikaa ja ennen seuraavaa käyntiä olen värjännyt hiukseni. Ikään kuin hämäisin ammattilaista. Värjääminen on onnistunut kohtuudella ja koska kampaajani on korrekti on hän antanut välillä positiivisen maininnan lämpimästä sävystä. Viime kerralla en tehnyt suojavärjäystä. Istuin tuoliin ja ennen kuin oikein itsekään tajusin, avasin suuni ja kysyin mitä hiuksilleni pitäisi tehdä. Ihana mies, kampaajani aloitti lohduttavan ja avartavan keskustelun. Hän kysyi mitä olin ajatellut. Uskalsin sanoa, että jotain sellaista, joka tuo hiljalleen luonnollisuuden esiin värin suhteen. Se tarkoittaa ruskeista hiuksista luopumista ja suuntausta eri sävyyn ja ajan kanssa siihen, että harmaat myös näkyvät, ainakin sävytettyinä. 

Nyt olen kaksi kuukautta rohkeasti kasvattanut luonnollista väriäni esiin. Aika ajoin ajatukset karkaavat tuumauksiin, että huomaavatko muut? Näkevätkö kaikki harmaani ja pohtivatko he että ai jai sentään. Tuumaako katsoja, että nyt on naisen itsestään huolehtiminen karannut käsistä? Tuntemuksia lisää myös kasvatusvaihe, jonka seurauksena epämääräisen pituinen otsatukka pyörii silmillä, koska se ei vielä asetu korvan taakse. Ponihäntää en kykene laittamaan, koska harmaat loisivat sivuille raidan. Huomaan, että en ihan vielä ole valmis täyteen hyväksyntään. 

Ensi viikolla on kampaaja. Istun tuolille paljaana, ilman keinotekoista värin tuomaa suojaa. Luotan pääni kampaajani käsiin ja olen onnellinen, että hän ymmärtää ajatukseni. En ole ensimmäinen jonka hän kohtaa. Hän ottaa hiukseni käsittelyyn ja auttaa minua matkalle, jonka lopputuloksen on sitten joskus ehkä täysin harmaat hiukset. Mutta ei ihan vielä. Vielä hän auttaa minua hämäämään itseäni, muita ja luontoa ja luo illuusion, että ihan vielä ei harmaat ole totta. Mutta siellä sävyn suojassa ne kasvavat ja syventävät väriään ja tulevat minun ystävikseni. Kohtelen niitä hellästi, sillä ovathan ne osa minua. Harjaan niitä ja hoidan niitä. Osin jo nyt pidän niitä osana minua, mutta toivon niiden ymmärtävän, että en ole vielä valmis.