Yksin

Ihminen on yksin syntyessään, niin on kirjoitettu ja sanottu. Ihminen on yksin myös kuollessaan. Ajattelen, että ihminen on yksin myös suurimman osan syntymän ja kuoleman välissä.

 

Lapsuudessani vietin paljon aikaa yksin. Oli aikoja, jolloin kuvittelin sen olevan tila, jossa kaikki muutkin aikaansa viettävät. Ympärilläni oli kirjoja, paperia ja lelujakin. Olin syntynyt sellaiseen perheeseen, jossa lapsi saa välillä näkyä, muttei mielellään kuulua. Opin olemaan kysymättä, mitään pyytämättä ja vaatimatta. Pienen pääni sisällä risteili ajatuksia ja ihmetystä. Lisänä siellä ratsastivat ritarit ja metsän siimeksessä vaani peikko ja sitä jahtaava sankari. Ystäviäkin oli kasvaessani, mutta koska minua eristettiin yksinäisyyteen vanhempieni tahdosta, olivat nuot ystävyyshetket lyhyempiä, kuin olisin toivonut. Mielessä virisi kuitenkin toivo muunlaisesta olosta ja yksinäisyydessäni tein ensimmäisiä päätöksiä, vain minua varten. Aloin tuottamaan ääneen ajatuksia, vaikkei kukaan kysynytkään ja vaadin tilaa minun tahdolleni. Siinä olin minä, yksin aikuisten maailmaa vastaan.

 

Illan hämärtyessä, ollessani murrosikäni huumaavassa vaiheessa tein päätöksen uhmata sääntöjä rangaistuksen uhalla. Tunsin voiman virtaavan sisääni ja olin riehakas ja koko maailman valtias. Ystäväni olivat kehottaneet usein rikkomaan rajoja, kokeilemaan kiellettyjä, mutta niin kovin kiehtovia asioita. Yksin tein päätöksen ja yksin kestin myös saamani rangaistukset.

 

On kuitenkin niin, että kun on vapautta maistanut, niin sitä janoaa lisää. Nuori ja harkitsematon sydän ei ole aina paras opas uudessa maailmassa. Nuori mieli ei ole valmis kaikkiin ratkaisuihin eikä se osaa erottaa itsellensää hyvää. Nuori kulkee vapaassa virrassa, vaistonsa varassa ja luottaa ihmisten hyvyteen. Ja ennen pitkää sattuu. Sattuu kovaa ja seuraukset on jälleen kestettvävä, ilman kanssakärsijää. Huomaat taas olevasi yksin.

 

Yksin olen ollut monta moninaista kertaa. Muistan, kuinka se sentään on ahdistanut. Olen rukoillut, pyytänyt ja anonut vastauksia ja varmuuttaa. Olen kuunnellut neuvoja, tallettanut mieleeni kehotuksia ja jälleen pyytänyt varmuutta. Olen toivonut, että joku olisi rinnalla, yhdessä kantamassa, mitä elämä tuo tullessaan. Ja on rinnalla ollutkin monta kulkjaa, rakastavaakin ja minulle hyvää tarkoittavaa. Mutta kun tulee päätöksen aika, niin se on tehtävä yksin. Kukaan ei kanna vastuuta eikä maksa hintaa itse tekemästäsi päätöksestä. Tuntuu hurjalta. Eikö kukaan muu ole yksin? Miksi vain minä?

 

Yksin olo ja sen myötä elämän päätösten tekeminen, saattaa olla musertavaa. Sitä alkaa pelkäämään ja ajautuu tilanteisiin, jotka eivät ole kotoisia, vain siksi ettet joutuisi yksin olemaan. Olenpa ollut tukalissa ja ahdistavissa suhteissa yksinolon pelkoni vuoksi.

 

Vapautuksen suo yksinäisyyteen tottuminen, sen hyväksyminen ja ymmärrys, että yksin ovat kaikki. Kaikki kantavat päätöstensä seuraukset, maksavat hinnan, mikä sopivaksi on havaittu. Yksin saavutat myös tavoitteitasi. Ei kukaan opiskele puolestasi, ei itke itkujasi eikä kehity sellaiseksi, joksi haluat kasvaa. Ja jos kystýt sadalta ihmiseltä, niin saat sata erilaista vastausta. Luota siis itseesi ja lopullinen päätös muodostuu oikeaksi. Käypä ikääntyessä niinkin, että yksinolosta ja tehdyistä päätöksistä tulee uusia hyviä ystäviä. Et pelkää haamuja ja oman pään sisäinen maailma on vain yksin sinun, onneksi. Oma yksityinen maailma, johon kellään ei ole asiaa, ellet itse sitä salli.

 

Huomenna herään mieheni vierestä. Hän lähtee töihin juotuaan aamukahvinsa ja olen päivän yksin. Yksin olo voimaannuttaa ja antaa mahdollisuuden olla huomioimatta ketään. Voin pyöriä pitkin sänkyä, luen lehteä ruokapöydässä ja juon kahvia ja pidän jalkoja pöydällä. Ja mikäli joku ei onnistu, kiroilen ääneen, jupisen ja sadattelen. Olen peilin edessä niin kauan kuin haluan ja vääntelen ylipitkäksi kasvanutta tukkaani eri asentoihin. Kaupungilla kuljen sitä vauhtia kuin haluan. Voin hautautua aatoksiin, eikä minun tarvitse olla kohtelias ja huomioida ketään. Teen päätöksen syödä ylimääräisen leivoksen. Teen päätöksen yksin ja lupaan kantaa seuraukset ihan itse. Olen onnellinen, että voin kysyä neuvoa, olla avuton ja tehdä vääriäkin ratkaisuja. Yksin, mutta yhdessä. Rakastan oman pääni sisäistä maailmaa, jonka saan omistaa yksin.

Olen myös onnellinen, että illalla mieheni tulee kotiin, on vieressä ja kuuntelee yksinäistä höpinääni, ymmärtäen. Sallin hänelle hänen tarpeensa olla joko lähellä, yksin tai muuten vain etäällä. Olen yksin vain omasta halustani ja sitä on syytä arvostaa. Kaikilla ei ole niin.