Pikkuisen kapinoin

Olli Immonen suututti meidät. Suututti oikein kunnolla ja syystäkin, mikäli monikulttuurisuus tai suvaitsevaisuus on meille tärkeää. Some täyttyi kannanotoista, tykkäyksistä ja valitettavasti myös kommenteista, jotka olisivat saanet jäädä ilmi tulematta.

Muhoksella kaksi nuorta vangittiin murhasta ja törkeästä ryöstöstä syytettyinä. Järkyttävää, mutta uutisointi on maltillisempaa. Onhan Immosen päivitys huomattavampi, kuin nuorten hätä ja lastensuojelun tila.

Kesää on värittänyt tasa-arvoisen avioliittolain kaatamisyritykset. Se lienee jäänee haaveksi, mikäli juristit ovat oikeassa.Tahdon, siis kuulunee jatkossa kaiklle ja sekö jossain torpassa kovin harmittaa.

Kreikan hätää, Pohjois-Koreaa, nälänhätää, lapistyövoimaa, ihmiskauppaa ja Lähi-Idän kauheuksia en saata edes sivuta, koska realismin määrä kaata pienen ihmisen. Ruotsissa löytyi sukellusvene, onneksi oli vanha, vaikkakin venäläinen.

 

Suuria tapahtuu Suomen suvessa. Pohdinpa näitä minäkin ja kovasti pohdinkin,

 

Monikulttuurisuus onkin vaikea selittää, mitä se kellekin tarkoittaa. Se on huomattu ja suurin osa on kuitenkin sen kannalla, mikäli katsoo mielenilmaisuun osallistuneiden määrää ja tykkäysten määrää. Pohdinpa vain, että kuka tykkääjistä olisi valmis vastaanottamaan naapuriinsa pakolaisten vastaanottokeskuksen keskuksen, jonka seinien sisällä hätä ja suru nukkuu ihmisten seurana. Tutkimusten mukaan ulkomaalaisen sukunimen omaava saa työpaikan vaikeammin, harvemmin, jos hänelle edes ylipäätään vastataan. Ajakoon bussia tai siivotkoon, eiväthän nuo suomalaiselle työntekijälle enää tunnu kelpaavan. Jos naapurin postilaatikkoon ilmaantuu sukunimi, jota et osaa lausua, niin mitä käy mielessäsi? Toivoisitko siinä lukevan Virtanen? Istutko vapaaehtoisesti selvästi vieraan ulkomuodon omaavan viereen, odotusaulassa, bussissa tai lapsesi kevätjuhlissa. Sinä varmaan et tuumaa lääkärissä käyntisi jälkeen lääkärisi olleen joku kielitaidoton venäläinen tai virolainen. Sinä varmaan neuvot epätietoisen näköistä ulkomaalaista taloyhtiösi pesutuvassa. Hän katselee ohjeita ja nappuloita, ettei vaan rikkoisi. Sinä et varmaan huokaa kärsimättömästi ja soita huoltoyhtiöön sen ulkomaalaisen varmaan rikkonen sen koneen, ei tyhjentänyt edes nukkasihtiä.

 

Muhoksella on suuri suru. Ei vain murhatun omaisilla, ei vain tekijöiden läheisillä. Onpa suru siellä asumaan jääneillä nuorilla, työtovereilla ja entisillä koulukavereilla. Kauhea tapaus. Kuinka ihmeessä näin voi käydä. Eipä Erikan tapauksesta kovin kauaa ole. Annettinpa asiasta tuomioitakin. Kauheaa, kerta kaikkiaan, miksei kukaan tee mitään? Kuka se on, jonka jotain pitäisi tehdä. Onneksi se kuuluu vain perheille ja ehkä vähän päiväkodeille ja kouluille. Ja jos idiootit eivät pysty pitämään huolta lapsistaan, niin hoitakoon lastensuojelu. Se, että näet pihalla kahden lapsen tappelevan, huutavan homoa ja vittua, niin eihän se sinulle kuulu. Katsoa voi ja paheksua, samalla pohtien kukahan noitakin kasvattaa. Sinä se et kuitenkaan ole. Samaisella pihalla istuu iltamyöhään yksin pieni tyttö. Ei puhu, ei katso silmiin, huonosti kasvatettu. Miksei mene kotiinsa, kuuluhan parvekkeeltä puheensorinaa ja musiikkia, joku on siis kotona. Laittaisi edes puhtaat vaatteet päällensä. Lehdessäkin juuri luki, että lapset ja nuoret ovat liikaa ulkona ja aivan liian myöhään. Ystäväsi kertoo omasta naapuristaan ja sieltä kuuluvasta lapsen itkusta ja yöllä kuuluvasta tappelun äänistä. Kahvikupullisen ääressä on hyvä supatella, ovat kuulemma vielä sossunkin asiakkaita. Lasten hätää voi onneksi auttaa lahjoittamalla Unicf-illan aikana kympin ja johan on tehty jotain. Ensi vuonna voisi kyllä olla kivempia esiintyjiä ja paremmat arpajaisvoitot.

 

Homot ja lesbot ovat ihan jees, kunhan eivät vain minun silmieni edessä pussaile, koska siitä tulee kiusaantunut olo. Joutuu väistämättä miettiemään, etä nuohan harrastavat seksiäkin, kuinkahan se tapahtuu? Kotiin päästyä, kerrot ensitöikseen kumppanillesi nähneesi homopariskunnan. Kadulla et malta olla kääntämättä päätäsi sellaisen parin kulkiessa ohitse, vilkaiset vain ihan pikkuisen olan ylitse ja tökkäät kaveriasi kylkeen, jotta hänkin varmaan huomaa.

 

Onneksi kaikki mielenilmaisuun osallistuneet ovat aidosti asiansa takana ja kaikki some-tykkääjät varmasti edistävät suvaitsevaisuuden ja monikultturisuuden edistämistä muutenkin, kuin vain tykkäämisen avulla.

Minä itse olen hetero, suomenkielinen, asunut suomenkielisellä aluella, joten moni mainitsemani asia on minulle omakohtaisesti koettuna aivan vieraita. En kykene aidosti ymmärtämään millaisten haasteiden ja hyväksynnän puutteen keskellä he joutuvat elämään. Etsin siis tietoa, kuuntelen ja työni kautta olen istunut maahanmuutajien perheissä, avartavaa, mutta minä voin sen jälkeen mennä omaan kotiini ja olla osa yhteiskuntaa ongelmitta ja syrjintää. On häpeällistä, että meidän tietomäärällä, sivistytasolla ja koulutuksen määrällä meillä on tällaisia ongelmia. On häpeällistä, että me ihmiskuntana emme ole mitään oppineet. Odotamme, että lintukotomme pysyy ennallaan ja joku muu tekee, kunhan vain en minä itse joudu. Empatiakykyä voi ja täytyy opettaa. Työni kautta on onneksi ollut mahdollisuus edistää suvaitsevaisuutta. En keskity suurimpaan huutajaan. Ei Olli Immosen päätä käännetä. Mutta voisiko häntä seuraavien, omasta kannastaan epävarmojen mieleen vaikuttaa. Pitäiskö keksityä omien lasten arvomaailman kehittämiseen, päiväkodit, koulut ja harrastetoiminta, mitä hienoimpia paikkoja avartaa maailmaa, asettua ajatuksen tasolla toisen maailmaan. Kiitos esim. Arman Alizad, sinun avullasi sain avattua erityisnuorille toisenlaisen maailmaan. Kyyneleitäkin nähtiin. Muutos on minun, sinun ja meidän kaikkien käsissä, mutta ensin sen pitää olla sydämessä. Ei riitä tykkäyksen antaminen ja kahvihuoneessa kauhistelu.

 

Mutta nyt haluan kapinoida maailman vääryyttä ja epäkohtia vastaan. Haluan loman realismista. Haluan oman matkan Mikä-Mikä- maahan, jossa voi lentää keijupölyn avulla, Haluan täyttää sydämen kauniilla asioilla, ilman uutisia, ilman pahuutta ja palavia silmiä. Lupaan olla puuttuva ja välittävä kanssaeläjä lomani jälkeen. On vain niin, että ainakin minun sieluni ja sydän kaipaa välillä vain jotain kiihkotonta, yksinkertaisesti kaunista. Haluan, että pilvilläni on hetken aikaa vaaleanpunaiset reunat. Syön jäätelöä ja katson Avaraa luontoa, niitä jaksoja joissa kukat kukkivat, apinavauvat ovat söpöjä ja delfiinit hyppivät syvän sinisessä vedessä.

Kun palaan lomaltani, olen osa yhteiskuntaa ja kannan oman osani. Siihen asti tutkin Mikä-Mikä-maata, jossa roistotkin ovat oikeastaan kilttejä ja se krokotiili ei syönyt kapteeni Koukusta muuta kuin käden.