Ystävyys

Ahdistuksen iskiessä, naisten välisten suhteiden vilinässä, joskus toivoisin olevani mies. Selviäisikö tuumailut, vänkäys ja epäsopu suoraan sanomalla, ehkä pienellä painilla ja kättä päälle lyömällä. Meillä naisilla on usein tapana ajatella aivan liikaa ja todellakin ihan liian usein. Osaamme pohtia, illan hämärtyessä istuen siinä sohvalla miehen kanssa, johdattaa ajatukset eiliseen keskusteluun. Mies parka odotti elokuvan alkamista, mutta jäi kesken naisen ja ystävän juttu, joka vaatisi vielä uutta ratkaisua, ehkä kolmatta näkökulmaa, mutta ennen kaikkea ymmärrystä minulle.

 

Luulenko vain, vai olisiko totta, että ystävyyden hoito voisi olla simppelimpää? Kummallista on, että ystävyys ei välttämättä kasvaa aikuiseksi samaan tahtiin kuin me ihmiset. Aikuinen huomaa olevansa keskellä teini-ikäisen sananvaihtoa, juupas eipäs- leikkiä ja molemmat vetäytyvät nurkkaan, puolustusasemiien ja taistelee vimmatusti oman näkemyksensä puolesta. Minulla on oikeus, koska minulla on paha mieli. Ystävyys, joka on alkanut lapsuudessa vaatisi ystävyyden hoitamista ja ihmisenä kasvamista toimiakseen. Kuinka kummassa voidaan olla oletuksessa, että ystävyyden hoitamiseen ei tarvitse sijoittaa aikaa, avarakatseisuutta, ymmärrystä että kasvetaan eri persooniksi. Molemmat puolet kehittyvät, näkevät maailma, perustavat perheen. Joku meistä sairastuu, menettää kaiken tai rakastuu viidettä kertaa. Lapset, omat ja muiden luovat uusia ulottuvuuksia. Emme pysy samoina, kun hiekkalaatikon reunalla tai salaa aikuisilta pussikaljaa juomassa.

 

Työelämässä vaaditaan aikuista otetta, huomiointikykyä ja vuorovaikutustaitoja. Parisuhde lienee niin iso asia, ettei sitä tässä kohtaa uskalla edes raottaa. Mikäli olet vanhempi tiedät, mitä on laittaa itsensä sivuun, tavoitella omia unelmiaan ehkä vähän myöhemmin ja kuunnella painajaisen sisältö ja paijata toinen uneen, vaikka itseään väsyttäisi. Kaikissa näissä suhteissa sinulta vaaditaan asioita, jotka kehittyvät ja muuttuvat ajan kanssa. Joudut katsomaan peiliin ja tarkastella omia halujasi muiden haluja vastaan ja jos kaikki sujuu hyvin rinnakkaiselo sujuu. Mutta otapa yhteys ystävään, niin taantuminen aikuisuudesta saa alkaa ja loukkaantuminen on varma juttu. Ystävänhän pitää ymmärtää, lohduttaa ja haukkua sitä paskiaista, joka jätti sinut. Ystävähän ei saa kyseenalaistaa sinun itse tekemiä päätelmiä vaan hänen suurin velvollisuutensa on vahvistaa sinun oletukset oikeiksi. Lisäksi ystävän täytyy olla aina tavoitettavissa ja hänen on käytävä telepatiakurssi, jotta osaa hätäsi hetkellä soittaa. Mielellään ei soittaisi silloin, kun istut uuden rakkaasi kanssa syöden jäätelöä ja mansikoita. Pitäisihän hänen tietää, että juuri nyt et tarvitse häntä. Onnekasta on, ettei ystävyydessä tarvitse aikuistua, onhan somaa rillutella huolella, ihan niin kuin ennenkin. Hihittää ja katsella söpöjä poikia. Pakoa arjesta ja lupaksista pysyä aina samanlaisena ja ollaan ikuisesti ystäviä.

 

Unohtuu ihmisushteiden toimimisen perussäännöt. Kunnioitus, vuorovaikutus, kuunteleminen, hyväksyntää taitoa nähdä ystävän kantilta ja sallia erilaiset ajatusmaailmat ja eri aikataulut elämässä. Ystävä kasvaa aikuiseksi. Minun pitää arvostaa hänen matkaansa ja sallia muutos hänelle ja itselle. Ethän pysy huonossa parisuhteessakaan, joten missä sanotaan että huonossa ystävyydessä on pysyttävä, koska aina ollaan oltu. Työpaikka vaihdat, jos se täynnä sopimattomia ihmisiä tai sitten opettelet tulemaan toimeen. Miksi siis ystävyyden tulisi kaikki kestää ilman vaivannäköä? Usein ystävyydet ovat ihmisen pitkäkestoisimpia suhteita. Miehet tulevat ja menevät, samoin työpaikat ja lapsetkin lentävät joskus pesästä. Ystävyys on ja pysyy, koska minä haluan ja minä tarvitsen.

 

Minä rakastan ystäviäni, niitä jotka ovat lapsuudsta asti pysyneet mukana ja niitä, jotka ovat matkan varrella katsoneet minut ystävyytensä arvoisiksi. Olen ystävieni kanssa aivan erilainen. En ymmärrä kaikkia heidän tekemiään ratkaisuja, en ole aina pitänyt heidän kumppanin valinnoistaan ja se hiusvärikin oli vähän hassu. On mennyt väliin pitkiä aikoja, jolloin emme ole nähneet toisiamme, mutta olemassaolon olemme aina tienneet. Olemme kärsivällisesti kuunnelleet toistemme itkut ja surut, vaikkei juuri nyt jaksaisikaan. Nauraneet olemme ja juopuneet ja pääsääntöisesti olemme onnellisia toistemme onnesta. Olenpa joskus kuitenkin tuntenut myös kateuden hetkiä, mutta onneksi se on mennyt ohitse. Olen joskus myös hätävalheita ladellut, mutta jälkikäteen pyytänyt anteeksi. En ole aina ollut paikalla, kun toinen olisi minua tarvinnut ja pikkuinen marttyyrintunnekin on joskus vieraillut. Parasta on, että olemme kaikki nämä tunteet ja tuntemukset puhuneet, puhuneet ja puhuneet. Sallimme toistemme erilaisuuden ja nykyään se naurattaa ja voi toiselle tuumata, että huomaako hän jälleen hötkyävänsä. Olemme kasvaneet aikuisiksi myös ystävyydessämme ja emme oletakaan toisen osaavan lukea ajatuksiamme, tai aina olevan valmiina minua varten. Olemme kuitenkin aina olemassa aidosti ja rakkaudella, mutta säännöin, joita kaikki ihmissuhteet vaativat toimiakseen. Olen onnekas saadessani olla minä tälläisena ja silti ystäväni minua rakastavat. Ja kuinka kaunista onkaan kuullua ystävän suusta sanat, minä rakastan sinua. Ystäväni, niin minäkin sinua.