En kiivennyt puuhun, istuin sen syliin.
En kiivennyt puuhun, johon olen muutaman kerran kiivennyt. Olin hienosteleva ja vältin sen hieman kosteita oksia, paijasin ohimennen sen runkoa ja jatkoin kiipeämistä rinnettä ylös. Naispäivä, niin tuumaisn keskikohdassa rinnettä. Mikään ajatus ei pysynyt hetkeä kauemmin päässä. En tuntenut itseäni koostuneeksi ja tilanteessa pysyväksi.
Kuuntelin radiota, vaikka ympärilläni kuului kauan kaipaamaani linnunlaulua. Kuulokeet pois tikkahavainnon kohdalla, nakutusta ja mietin sen pään sisällä tapahtuvaa tärinää. Kuulokeet takaisin sillä biisinä oli Take Me To Curch, joka sopii lähes majesteettiseen näkymään ja näkyihän kirkkokin. Seuraava biisi oli tyhmä, joten kuulokkeet pois ja kuuntelin linnunlaulua, ehkä punarinta, mutta saattoi olla jokin muukin, mutta ei ainakaan talitintti, sillä sen tunnistan kyllä. Huoh, nyt ei enää tiennyt pitääkö kuulokkeita vai kuunnella radion tarjontaa. Tosin en tiennyt sitäkään, että kuvatako näkyvää maisemaa, koska se kuitenkaan välittäisi tunnelmaa, jota tunsin, kun katsoin lempilempimaisemaani. Kuvasin, mutta huonoja olivat kuvat ja hyvä biisi harmillisesti katkesi kuvauksen ajaksi.
Ehdin miettimään mm. kirjoittamista, työtä, sitä tekemätöntä osaa ja sitä, jota suunnittelin, mutta en enää muistanut, kun siihen olisi ollut aikaa. Tässä kohtaa laitoin radiota kovemmalle, jotta ajatukset vaihtuisivat ja vaihtuivathan ne. Lapset pyörivät mielessä ja heidän kuulmisensa ja samaan aikaan huomaan naputtavani jalalla rytmiä ja lanteeni heilahtelivat luonnollisen tuntuisessa rytmissä mukana. Vaihvihkainen vilkaisu ympärille. Oksan latvassa istuva, hieman väsyneen näköinen, varis tuskin jaksoi vilkaista suuntaani ja kaukan näkyvä lenkkeilevä ihminen oli menossa toiseen suuntaan.
Pitäisiköhän ikkunat pestä? Valitettavasti kyllä ehdin ajatella ja mietin 1200- luvulla paikalla ollutta linnoitusta. Ympärillä näkyvät puut eivät olleet edes siemeniä tuohon aikaan ja samalla paikalla mahdollisesti seisonut nainen, ei taatusti miettinyt oranssin lenkkeilytakin selvää näkymistä mäen alle asti. Tuolla naisella oli lienee muut ajatukset mielessä, hänen katsoessaan joelle päin ja miettiessä mahdollisia viholisia, jotka jokea pitkin purjehtivat pahat mielessään. Minä sen sijaan mietin alla lepäävää kotiakupunkini kauneutta ja sitä, että pitäisi ostaa uusia vaatteita.
Hetken päästä liikutun musiikin tuottamasta tunteesta, jonka Alicia Keys saa aikaan. Girl In Fire saa joka kerta aikaan tunnevyöryn, jonka aikana olen itsevarma ja kaikesta selvinnyt nainen. Huoh, uudelleen ja yritän päästä takaisin historiallisiin kuvitelmiin, mutta ne ovat jo haihtuneet. Jatkan matkaa havunneulasten peittämää polkua pitkin, hitaasti, sillä tahdon fiilistellä eri tuntemuksia, joista pakaralihaksissa tuntuva pakotus on päällimmäisenä.
Ohitse lentävät kolme joutsenta, saavat aikaan lähes isänmaallisia tuntemuksia ja kuvittelen kirjoittavani suurta tunnetta uhkuvan luonnon kauneudesta kertovan runon, mutta ajatus unohtuneesta puhelinsoitosta ystävälle, keskeyttää sen tehokkaasti. Ehdin miettimään myös seksiä ja jääkaapissa olevaa kesken jäänyttä skumppapulloa. Laittaisiko saunan päälle vai riittäisikö pitkä kuuma suihku?
Kulkuni suuntaa kohti, yhtä lempipaikkaani, luonnon itse muovaamaa penkkiä. Vanha mänty, joka on paljastanut juurensa istuma-alustaksi, uhmaten rinteen kaltevuutta ja aikaa, on paikallaan. Se on katsonut näkymää jo vuosia. Kuinka monta, en tiedä, enkä viitsi edes ajatella, vaan istun juurakkopenkille. Hengittelen ja yritän tyynnyttää villin ajatuksenjuoksuni. Nojaan puun runkoon ja yllä levittyy oksisto, joka siivilöi valon juuri minulle sopivaksi. Tunnen tuoksut ja tunnen tuulen. Aistin rungon kohoumat, mutta en yritä kohentaa asentoani paremmaksi, nyt on hyvä. Pois suljen mahdolliset ohikulkijat ja uteliaat katseet ja mielet, jotka mahdollisesti ihmettelevät hyvää istumapaikkaa, jota he itse eivät ole aiemmin keksineet. Ehkä harmittelevat, että paikka on varattu, mutta en anna senkään häiritä, vaan pidän itsekkääsit oikeudestani kiinni ja istua, ihailla ja katsoa alla lepäävää näkymää. Ihan paras paikka, ihan paras penkki ja mikä maisema.
Vihdoin nousen, irtaannut epätodelliselta tuntuvasta hetkestä, oion jäseniäni ja vedän oikein syvään henkeä. Kävelen kotiin ja pääni sisällä jatkuu vaihtuva sisäinen keskustelu vaihtuvine aiheineen. Naispäivä siis ja siihen on tyydyttävä, ehkä ajatukset ovat seuraavan päivän tyyntyneempiä ja enemmän omassa hallussani. Onpa kuitenkin hyvä, että tunnelma on kaikesta ajatusruuhkasta huolimatta hyvä ja olen onnellinen. Pitäisiköhän lukea vai katsoa leffa vai……