1. Hääpäivä + sivujuonteita
Vuosi ja yksi päivä sitten etsin alushousuja, jotka olin ostanut hääpäivää varten. Kadoksissa. Olin ostanut ne ja rintaliivit edellisenä päivän saaden kehuja kylmäpäisyydestäni ajoittaa tärkeät ostokset vain kahta päivää ennen vihkmistä. Yhdessä myyjän, joka oli mukava ja asiantunteva, valtisimme useiden pitsiunelmien seasta sopivia. Hienotunteisesti myyjä asetteli eteeni alushousuja, jota ylettyivät sievästi ja selvästi vatsan korkeammalle tasolle. Hymyilin ja sanoin olevani realisti ja siirsimme yhteistuumin nuo matalammat mallit sivuun, sillä en aikonut viettää hääpäivääni miettien vatsan alle rullaavia alushousuja. Pakatessani huomaan, että alushousut olivat hukassa ja hysteerinen nauru oli lähellä ja mietin oliko puhtaana yhtään siedettäviä alushousuja. Lopulta alushousut löytyivät ruokailuvälinelaatikosta loogisesti saksien vierestä, koska olihan hintalaput korrketia irrottaa ennen hääyön herkkää riisumishetkeä.
Tänään on virallisesti 1. hääpäivämme. Kuten muidenkin tärkeiden päivien suhteen, tuntuu tätäkin tapahtumaa muistellessa, että joko on vuosi mennyt? Totta tosiaan aika kuluu vinhaan. Facebook ehdotti muistoksi kuvia, jossa seisomme joenrannassa vihittävänä. Hymyilin ja katseeni viivähti kuvissa tovin jos toisenkin. Muistan miltä mieheni käsi tuntui kädessäni. Muistan miltä haitarin soitto kuulosti ohitse lipuvan Runeberg-laivan kannella. Vilkutimme laivan kannella katsoville ihmisille ja hämillään hymyilevä pappi jatkoi laivan mentyä kauniita sanojaan, jotka olen jo unohtanut, suoritti vihkmisen ja me olimme naimisissa.
Eilen juhlistimme hääpäiväämme ennakkoon. Hukassa eivät olleet alushousut eikä muutkaan vaatekappaleet. Sen sijaan hukassa oli ravintola, johon sain mieheltäni kutsun tekstiviestinä puhelimeeni. Istuin ystävämummoni luona nauttien kahvia punaisesta kahvikupista ja pyyhin voilla leivotun pullanmuruja suupielistäni ja näpyttelin vastauksen tiedustellen ravintolan tarkempaa sijaintia. Nauratti hieman ja totesin itselleni, että uuden kotikaupungin ravintolatarjonta ei ole vielä täysin hallussa. Sain tarkemmat koordinaatit, halasin mummoa ja suuntasin treffeille.
Olin ajoissa ja miestä ei vielä näkynyt. Viereisessä pöydässä istui etäisesti tutun näköinen hahmo, joka myöhemmin esitteli olevansa Lapinlahden Lintujen, hieman juovuksissa oleva, muusikko. Mieheni ja minä opastamme tätä eksynyttä miestä kohden ravintolaa, jossa herran yhtye illalla esiintyy. Mies kiristää vyötään keskellä toria ja minua hykerryttää tilanteen absurdiuus. Hääpäiväm vietto alkoi toisin kuin olisi voinut ikinä kuvitella. Ei silmiin tuijottamista, huokailuja eikä yhteistä muistelua papin aamenesta. Eksynyt lammas saateltiin oikeaan joukkoon ja me istumme syömään kuunnellen romanttisesti soundcheckiä, jonka tahtiin muistelin nuoruuttani. Älä pure mun ananasta ei ehkä ole se kappale, jonka tahtiin viettäisi hääpäiväänsä jos ennakkoon oikein tarkkaan ajattelisi, mutta liian kovaa soitettuna se toimi kummallisen hyvin. Illan esiintyjinä oli myös Hassisen konetta soittavia muusikoita ja jalka naputteli senkin tahtiin oikein nasevasti. Ja kuten arvata saattaa emme jääneet kuuntelemaan oikeaa konserttia vaain otimme kaiken irti puolittain soitetuista biiseistä. Kotiin nukkumaan. Nimenomaan nukkumaan sillä naiseuteni oli sivujuonteeksi tarjonnut ajankohdan, jolloin naisena ei huvita heittäytyä lempimisen maailmaan. Ei, vaan mielummin ottaa särkylääkkeen ja vetää ylleen pitsialushousujen sijaan ne järkevämmät ja napakammat, jotka pitävät siteen hyvin paikoillaan.
Hääpäivän aamun hiljaisuuden rikkoo tekstiviestin ääni ex-vaimolta. Viestin sisältö on arkisia lasten asioita, mutta ajankohdaksi olisin toivonut muun kuin juuri tämän sunnuntaiaamun. Mutta onhan elämä muutenkin täynnä sivujuonteita, joten miksei myös hääpäivänä.
En tahdo unohtaa tärkeintä. En tahdo painaa minkään tapahtuman alle onnea, jonka mieheni on tuonut mukanaan elämääni. En laita piiloon rakkautta, joka kannattelee minua ja meitä arjen ja juhlan keskellä. Pidän kaikista sivujuonteista, sillä me joko nauramme niille tai päivittelemme niitä, mikäli katsomme sen tarpeelliseksi. Olen onnellinen ja rakastan. Rakastan arkisesti, mutta kohotan tunteen juhlavaksi ja sallin sen taantua taustalla olevaksi, jos vain niin on tarvetta. Yhtä kaikki rakkaus on olemassa. Se on olemassa mieheni koko olemuksessa ja hänen tuellaan teen sen myös näkyväksi minussa. Olkoon tämä vain yksi monesta hääpäivästä!
Ps. Sain ehdotuksen, että voisimme lähteä kohta ostaamaan puuttuvan pyykkikorin. Nyt mietin, että olisiko se valkoinen vai löytyiskö jostain sellaista rakkauden punaista <3