Sitä sun tätä
Yhteinen hammaspesuhetki on usein merkki romantiikasta ja siitä, että on ihanan söpöä viettää tuokin aika yhdessä. Pöllömpää ei ole pestä hampaita yhdessä pienemmän bonuspojan kanssa, joka esittää kohteliaan kysymyksen -Ei kai sua haittaa, jos mäkin pesen samaan aikaan? No eipä haittaa, hieman hymyilyttää. Siinä sitten iso ja pieni seisoo, tuijottaa eteensä ja sähköhammasharjojen tasainen surina täyttää kylppärin. Syljemme suun puhtaaksi eri aikaan ja siirryn juomaan aamukahvia. Vastapäätä istuu hammaspesukaveri ja sitten ihmetellään ulkona näkyvää sumua ja odotellaan että voisi lähteä kouluun. Poika lähtee ja minä avaan television tarkoituksena katsoa aikuisen rauhassa uutiset ja niiden jälkeen ehkä lukea lehti ja silmäillä facebookia.
Puhelin soi. Lievästi hätääntynyt pienen pojan ääni antaa tiukkasanaisen ohjeen -Tuo mun uimakamat tänne heti! -Missä ne ovat? -Jossain.
Aikaa 7 minuuttia, vielä hieman vieras kotikaupunki ja vielä vieraampi koulu.
Uusi puhelu. -Tuo ne sinne mis on d ja sit ylös ja sit eti mun huppari!
Uimakamat löytyvät samoin housut jalkaani. Avaimet käteen, kengät jalkaan ja autolle. Lievää ylinopeutta, mutta muistan pysähtyä suojatien eteen ja päästä pienet koululaiset ylitse, niillä on varmaan uimakamat repussa. Parkkiin ja pihalle, jossa välituntuivielä menossa, joten ei tarvitse noudattaa ohjetta numero kaksi. Soitan, kukaan ei vastaa. Soitan uudestaan….Huoh. Etsin värikästä hupparia, muta niitä vilisee pitkin pihaa muutama sata. Selän takaa kuuluu pieni ääni -Ootin sua toisella parkkiksella. Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt juon kahvia ja odotan kauhulla puhelua, jossa pieni ääni kertoo minun vieneen hänelle väärät uikkarit. Omani ne eivät onneksi ole, sen verran tarkastin.
Vanhempi bonuspoika haluaa kanssani kauppaan tänään. On kuulemma mukavaa käydä yhdessä perjantaisin kaupassa. Sulosäveliä korville, koska olen kuullut että on muunlaisiakin tapoja viettää perjantai-iltaa. Olen myös saanut olla osana uskonnonläksyjä, jossa on pyydetty kotona kysymään aikuisten mielestä tärkeitä arvoja. Ja yht´äkkiä huomaan iltapalapöydässä keskustelevansa kahden pikkupojan kanssa arvoista.
Minulle on avautunut myös kultturillisesti uusia maailmoja. Eipä olisi ennen tullut mieleen mennä sarjakuvafestareille. Siellä silmissä vilisee sellainen määrä erilaisia sarjakuvia, että en ole pitänyt sitä edes mahdollisena. Mikäli haluat uutta virinää vällyjen alle, niin sarjisfestareilta löytyy hyvää ja uusia näkökulmia antavia virikkeitä. Oksentaminenkin on visuaalinen suoritus, eikä vain ikävä wc-pönttöön tuotettu tuotos. Kuolemakin naurattaa ja tietysti pieru. Kun katselee väkeä, joka vaeltaa hyllyn luota toiselle, niin tunnen itseni kovin konservatiiviseksi keski-ikäiseksi hyvän tavalliseksi naiseksi. Laittamani luomiväri on kesyä kamaa ja kenkäni piilottelevat pöydän alla, Järkevät, kävelyyn soveltuvat beigen-väriset kengät eivät halua tulla nähdyksi. Wau, joudun muutaman kerran pohtimaan, että voiko noillakin kävellä. Onneksi festarialueelle pääsee kulkemaan kulkematta metallinpaljastimen lävitse, koska siihen muodostuisi jono, kun kaikki lävistykset käytäisiin yksi kerrallaan lävitse. Sarjakuvien piirtäminen ei rajoitu ainoastaan paperille. Festarit todistavat hyvin, että iholle saa mitä hienoimpia kuvia taltioitua. Olenpa onnellinen, että olen käynyt sarjakuvafestareilla, eivät jääneet viimeisiksi. Oli hyvää ruokaakin.
Viikkoon on mahtunut myös autokauppoja. Mieheni myi kaasukäyttöisen autonsa uuteen kotiin ja kulkee nyt bussilla. Outo tapaus. Olen tottunut siihen, että miehet eivät kulje ylimääräisiä metrejä ilman autoa saati sitten bussilla ja ihan vapaaehtoisesti. Meillä on nyt sitten yksi auto ja se on mun uskollinen Toitsku. Huomaamatta olen antanut lupauksen, että Toitsku vaihtuu jossain vaiheessa kaaskukäyttöiseen menopeliin. Kaasua ei onneksi tarvitse tuottaa itse, vaan siihen löytyy kaasutankkauspiste.
Kaikkeen sitä nainen joutuu. uusperheilyä, uusia kulttuurimuotoja, kierrätystä ja kaasuautoja. Tulevalle sunnuntaille on suunnitteilla palapelinäyttely. Kutsuvieraslistalla sukulaisia…..Sukulaisia, jotka eivät vielä ole tavanneet toisiaan, siskon uusperhekokoonpano, joiden lapsia en ole vielä kaikkia tavannut. Tarjottavat suunniteltu ja pienempi bonuspoika suunnittelee esitettä. Palapelit ovat pääsääntöisesti hänen ja minun yhteistyönä tehtyjä ja niitä on valmiina seitsemän.
Olen aloittanut opinnot avoimessa yliopistossa ja tehnyt sijaisuuksia. Missä vaiheessa etsin töitä ja oikeastaan ehtisinkä niitä edes tehdä? Mitä tapahtui enitselle sinkkunaisen siistille ja seesteiselle elämälle? Kuka mä olen ja mitä mulle tapahtuu? Mulle tapahtuu sitä sun tätä ja voin sanoa, että se on enemmän kuin jees!