Sinä vaikutat minuun <3

Sinä pysyt hienotunteisesti taka-alalla, ja vaikutat minuun välillä tajuamattani. Sallit minun elää kuplassa, jossa ei ole surua eikä kuolemaa. Ymmärrät, että minun on elettävä ilman sinun jatkuvaa läsnäoloasi selvitäkseni arjesta. Olisi vaikea elää kyynelten valuessa sumentaen näkökentän, ja vaikea tuntea rakkautta särkyneellä sydämellä. En tiedä, ehkä ikävöit minua ja ilmaannut tunnetasolleni tai vilahdat väkijoukossa, muistuttaaksesi minua sinusta. Voisiko olla niin, että myös kuolleet ikävöivät meitä eläviä? Olisiko niin, että lumihiutaleiden sekaan sekoituu kyyneleitä, jotka ovat kauniita muodoiltaan ja sulavat surevan iholla. 

Odotan jouluaattoa ja Lumikko-piirrettyä. Tiedän sinun tulevan paikalle. Radiokanavat eivät tiedä, että Walking In The Air on ainoa kappale, jota en kykene itkemättä kuuntelemaan. Siispä radiosta tulvii sinun ja minun kappale, yleensä varoittamatta, ja joudun vaihtamaan kanavaa. Tunne on pakahduttava, mutta ymmärrät varmaan, että on tilanteita joissa en pysty päästämään ikävääni valloilleen. Tiedän, että myös Lumiukko monia ärsyttää, mutta minulle se on linkki sinuun ja siihen aikaan, kun pienenä tyttönä istuit viereeni ja katsoimme sitä yhdessä. Jo ajatus sinusta kylkeäni vasten saa surun vyörymään. Hyvän tähden, että minä ikävöin sinua lapseni. 

Kuolemasi jälkeen olen epäonnistunut monessa ihmisiin liittyvissä asioissa. On vaikea luottaa rakkauteen ja siihen, että rakastamani ihmiset pysyvät elämässä. En kuitenkaan ole antanut periksi ja olen uskaltanut rakastaa, mutta edelleen on vaikea ottaa rakkautta vastaan, sillä en koe tuon tunteen olevan sallittua minulle. Mieheni paijatessa hiuksiani vajoan välillä pehmeään pyörteeseen ja päästän irti epäilyistä. Veljesi halatessa täytyn varmuudella rakkauden olemassa olosta. Muiden rakkaus minua kohtaan on varmasti aitoa, mutta se vierailee harvemmin, mutta otan senkin nykyään vastaan toivottuna vieraana. 

Tunnen olevani velkaa maailmalle ja kaikille sen lapsille, ja siksi teen työtäni sinä mielessäni. En pysty olemaan osallinen kaikessa, mutta lataan tahtoni, järkeni ja tunteeni peliin, jotta ne lapset joiden elämää kosketan, saisivat minulta aidon läsnäolon. Joskus läsnäoloni ei ole suotavaa tai se tarpeellista, joten yritän älytä myös vetäytyä ja hiljentyä. Taistelen siis siitä, että opin sen milloin on oltava osallinen ja milloin taka-alalla ja hiljaa. Riittävyyttä haen ja ehkä joskus onnistun. Kuolemasi jälkeen jokainen lapsi muistuttaa suuresta rakkaudesta, mutta myös menettämisestä sekä maailman suurimmasta surusta. 

Sallin joulun ajan hiljaisuuden tavoittaa minut. Rauhoitun ja istun aika ajoin pitkiäkin aikoja hiljaa tuijottaen jonnekin kaukaisuuteen. Myönnän oman vajaavuteeni ja neuvottomuuteni, ja yritän levätä. Tarvitsen sinua lapseni. Tarvitsen tunnetta, että viivyt vierelläni ja kosketat, jotta suruni kupla puhkeaa kyyneliksi. Kyynelten avulla suruni valuu ulos ja sisälleni tulee tilaa hyväksynnälle ja riittävyyden tunteelle. 

Näin sinä lapseni minuun vaikutat. Vaikutat ehkä enemmän, kuin jos eläisit. Kuolemasi on opettanut sen, että on turhaa hapuilla ja epäröidä tunteiden sanoittamisessa ja näyttämisessä. Pelosta huolimatta on parempi tuntea ja ilmaista tunteitaan, kuin joskus kuolla harmitellen sanomatta jääneitä ajatuksia. Vielä pahempaa olisi kuolla tuntematta.

Minä siis tunnen, edelleen.

Olen onnellinen sinusta lapseni ja kiitollinen sinusta.

Rakkaudella äiti.