Ipanat

Onkohan minussa joku vika, kun en odota mummoutta? Tiedän, että sydämeni sulaa, jos tuo onni minulle suodaan, niin jos suodaan. Kuuntelen ja katselen ympärillä olevia mummoja, eri-ikäisiä ja kuuntelen miltä minusta tuntuu. Minä kuulen hoitamista, huolehtimista ja huolta. Kuulen suurta rakkautta, näen söpöjä kuvia ja kuulen ihmeellisistä teoista, joita nuo kullannuput ovat tehneet. Ymmärrän ja lähtökohtaisesti minussakin herahtaa äidillisä tunteita nähdessäni vauvan. Mutta, se hetki jää lyhyeksi ja tyydytän hoivaviettiä nuuhkimalla ja pitämällä pientä ja pehmoista poskea omaani vasten. Sitten luovutan nyytin odottavaan syliin ja huomaan että kehoni ei vierasta vapaata tilaa.

 

Leikki-ikäiset ovat hauskoja. Antaudun huolella lattian tasolle ja pärisen, hirnun tai haukahtelen tarpeen mukaan. Luen satuja ja höpötän suu vaahdossa keijukaista ja kuvittelen olevani noita. Kun sitten vääntäydyn ylös kankein kankuin ja istun pöydän ääreen kahville, huomaan että mielikuvitusmaailma jää lattialle ja nautin aikuisten jutuista.

 

Bonuspoikien kanssa tykkään jutella maailman ihmeistä faktoista ja fiktioistakin. Pelaan, katselen Avaraa luontoa ja kuljen lenkkipolkua ja heittelen käpyjä. Illan tullen tai aamulla olen kuitenkin mielummin rauhaisasti omissa ajatuksissa. Hautaudun kirjaan, kirjoitan tai tuijotan kattoon. Puhelimen soidessa on siellä siellä esitettyyn kahvikutsuun helppo vastata. Lähden ja ilmoitan koska tulen ja en uhraa suurtakaan ajatusta lastenhoidolle, onko ruokaa tai pitäsikö minun jäädä leikkimään.

 

Siskon lapsia, hänen miehensä lapsia yhdistettynä bonuspoikiini, on hetkittäin riemukasta ja sydäntä lämmittävää katsoa olevan yhdessä ja touhuta mukana. Takaraivossa tieto, että tämä on muutaman tunnin ajan kestävä hetki ja saan aikuisen maailman takaisin tuossa tuokiossa.

 

Sopivan annoksen saan teini-ikäisten maailmasta, jos tapaan bonustytärtäni. Liidän murkkuiluun taitavasti ja muistelen omaani ja jaan arvokkaita ja kauniita tuumauksia neidon kanssa. Saatellessani häntä kotiin saan kuitenkin pohtia omiani ja siirtyä takaisin itsekkääseen aikuisen maailmaan.

 

Työni kautta näen eri-ikäisiä lapsia ja nuoria. Heitä vilisee silmissä enemmän kuin osaan laskea. Jokainen oma yksilönsä, joka päästää minut päänsä sisälle tai ainakin sietää läsnäoloani hetken. Teen työtäni täysillä ja lasta ajatellen. Pidän, nautin ja olen parhammillani kun mietimme yhdessä mikä tämä maa oikein on, kuinka selvittä murtolukujen salaisuudet ja miksi valtameri on niin kauhean suuri. Päivän päätteeksi painan oven kiinni ja seuraavan kerran pohdin noita juttuja, kun menen töihin.

 

Olen siinä vaiheessa, että omat lapset ovat jo omillaan. Olen ollut äiti, niin pitkään ja sitäkin täysillä, että äiti-moodi on osin loppuun kulutettu. Suhtaudun lapsiin välittävästi, mutta toisaalta olen kovin helpottunut ettei vetovastuu enää ole minun. On helpomapaa olla aikuinen lapsen elämässä, kun päätökset eivät ole minun takana. Olen siirtynyt siihen vaiheeseen, että otan ipanoista irti sen minkä haluan, siten miten haluan ja milloin haluan.

 

Ja ei pidä käsittää väärin. Rakastan, välitän ja olen kiintynyt monin tavoin. On vain mukavaa olla aikuinen ja nauttia siitä. Ja luulen, että minulla on toisenlaista annettavaa, kuin äideillä ja iseillä jotka kantavat jatkuvan arkivastuun. Olen ärsyttävän kärsivällinen täti, joka juttelee ihan käsittämättömiä ja poistuu sitten paikalta. Mutta mummeutta en vielä odota, ehkä suojaan itseäni, koska se ei ole vielä ajankohtaista. Ehkä hurahdan tai ehkä en.