Onneksi unelmoittaa
Sellaista se on. Työtä, stressiä, arkea ja terapiaa. Sitten se on aikuisuutta, syksyn pimeää ja huolta lähmmistä. Niin se vain on.
Vastapainona unelmoittaa ja onnellistuttaa melko lailla.
Tilasin juuri uudet kengät. Mustat, jonka kärjissä on punaiset kukkakoristeet. Tarvitsinko niitä, no en, mutta olkoon tämän kerran. Harvoja heräteostoksia, mutta kuten kesällä ostamani punainen mekko, tulleevat nämä kengät yhtä kovaa käyttöön, Ovat kovin kauniit ja juttelivat minulle. Siksi ostin.
Unelma omasta kirjoittamasta kirjasta on hivenen aikaa uinunut. Onneksi se on ollut vain unessa, sillä unesta voi herätä. On riemullista huomata kirjoittavansa ajomatkojen aikana. Samoin kirjoitan saunan lauteilla maatessani samalla kun annan kehoni rentoutua. Mielikuvitus laukkaa pitkin niittyjä ja minä pidän sen harjasta kiinni. Unelma omasta kirjasta saattaa olla vielä kaukana, mutta onpahan kuitenkin olemassa.
Onnelliseksi tekee yhteys ihmisiin. Ei toki kaikkiin, mutta muutamaan riittävään kyllä. Sellaisia ihmisiä, jotka tuntemisesta huolimatta pitävät minusta ja toivovat minulle hyvää. Voi kyllä keskustelumme ovat silloin tällöin surua tulvillaan ja kovin arkisissa asioissa pyöriviä. Näin nyt vain elämässä on. Sitten on ne ilon hetket, jotka tulvivat naurua, itseironiaa ja lämmintä rakkautta. Yhdessä selvitellään terapian tarvetta, työpaikan vaihtamista tai lapsenlapsen uhmaikää. On kuitenkin ihmisiä, jotka kaipaisivat jos katoaisin.
Haaveilen uuden oppimisesta. Kihisen uteliaisuutta uuden edessä. Janoan tietoa, jota voin liittää vanhaan. Opinko kaiken minkä haluaisin? En varmasti, mutta jo halu riittää, ja vältän jämähtämisen liian pieneen tilaan. Olen siis edelleen liikkuva mieleltäni ja se tuntuu hyvältä.
Mahtavaa on haaveilla tulevasta mieheni kanssa. Höpötellä illan tullen hassuja ja kuvitella tuntemuksia tulevasta. Ihan pikkuisia juttuja, mutta koko tilan täyttäviä.
Onnellisuus kasvaa tarpeellisuudesta, mutta myös rajaamisen taidosta. En ole jokaiselle jotakin, mutta jollekulle olen enemmän. Tyytyväisyys elämään tuntuu syystuulessa, joka ei oikeastaan ole ikävää, vaan syksyyn ja säähän kuuluvaa. On kaunistakin ja pimeän lisääntyessä on kynttilät ja villasukat.
Unelmoin mielenrauhasta, joka on riittävä siinä vaiheessa kun kohtaan vaikeuksia. Ei liiallinen unelma ja täysin tavoitettavissa kunhan maltan mieleni ja kuuntelen itseäni. Unelmoin kohtuullisesta terveydestä, sillä ilman sitä olisi vaikeampaa. Unelmoin ja se on jo ihan yksistään mahtava juttu, sillä se kertoo etten ui liian syvissä vesissä.
On jotenkin siistiä kun tuntee eri juttuja. Suklaan sulaminen suussa. Hikikarpalon valuminen pitkin selkää. Musiikin tuottamat väreet ja mielenliikutukset. Ja kun hatuttaa, niin sekin menee ohitse. Synkän hetken keskellä tietää, että ehkä huomenna on paremmin.
Toivon, että unelmointi ja hetken onnellisuuden tunteen muistuttavat olemassa olostaan ja etteivät ne mene koskaan enää liian kauaksi.
Lupaan kävellä uusilla kengilläni nauttien askelistani.