Mitä mieltä mielestäni
Aamupuurossani pitää olla paahdettuja pellavansiemeniä, ei kyynleitäni. Lisäksi puurossa pitää voisilmä, ei tukahdutettuja tunteita. Kun aamupuuro on oikein valmistettu, se maistuu tosi hyvältä ja sen avulla jaksaa lounaasen asti. Kehno puuro on kuin ahdistunut mieli, ei maistu eikä auta mihinkään.
Olen pohtinut mieltäni aina. Välillä vähän vähemmän, mutta pääsääntöisesti aina. Se on raskasta, mutta samaan aikaan se on tärkeää, antoisaa ja ainoa tapa kehittyä. Mietin myös, että minkä tai kenen annan painaa mieltäni matalalle antaen itseni aloittaa epäterveellisen keskustelun kanssani. On turhauttavaa huomata, että on antanut periksi muiden ajatuksille ja käsityksille, jotka perustuvat tuntemattomuuteen ja mahdollisesti omiin mielen murheisiin. Huoh.
Onnekseni omaan ihmisiä, jotka palauttavat minut aikaan ja paikkaan. Onneksi omaan ajattelukyvyn ja osaan ottaa itselleni aikaa, jotta saan pohjamutia myöden miettiä mieltäni. Vanhat kummitukset kaivautuvat mielellään esiin ja huhuilevat vanhoja juttuja. Onneksi olen heihinkin jo kyllästynyt, ja kehoitan heitä palamaan vintille takaisin, huhuilkoon jollekin muulle.
No, kun ajaudun miettimään mieltäni enenevissä määrin, on siihen joku syy. Syy on harmillisesti usein melko vaikea hahmottaa ja sen selvittäminen vaatii muutakin kuin hetken pohdinnan. Koska olen ihminen, niin en pysähdy helposti huomaamaan asioita, jotka mieltäni painavat. Painan eteenpäin ja uskottelen jaksavani ja uskottelen edessä olevien merkkien olevan muka erilaisia kuin ennen. Pah, samaa huttua. Miksi? Siksi, että ihminen ei juurikaan muutu ja miksi olisi niin, ettei eteeni enää ilmaannu ihmisiä jotka eivät minusta ehkä hyvää ajattelekaan. Miksi olisin sen kummoisempi kuin muutkaan? Minusta ja tavoistani toimia ei tarvitse pitää. Nyt onkin kyse siitä, että minkä ajattelutavan annan mieleeni vaikuttaa.
Traumataustalla reagoin asioihin toisin kuin ehjemmän elämän eläneet. On ollut valtavan tärkeää ja merkityksellistä, että olen antanut vuosien aikana mieleni tutkittavaksi myös itseäni viisampien käsiin. Ammattilaisiksi heitä kutsutaan, eikä syyttä, sillä he ovat auttaneet hahmottamaan oman ajatteluni vääristymiä. Nytkin, kun mietin mieltäni hieman enemmän, saan tukea itseäni realistisemmin ajattelevilta. Omat reaktioni ja käytösmallini pohjautuvat traumoihin ja useiden vuosien vääristymiin. En siis voi joka kohdassa olla ihan varma, mikä kohta minussa reagoi ja onko reaktio suhteessa reagoitavaan asiaan. Onnekseni olen vuosien ajan avannut ajatteluni muille ja siksi saankin hyvin relevanttia palautetta omasta ajattelustani ja toiminnastani. En aina pidä kuulemastani tai tunnista itseäni, mutta siksi juuri tarvitsenkin muiden näkökulmia. Oma mieli voi joskus olla petollinen itselle, sillä olisi niin mukavaa jäädä vain omien mietteiden vietäväksi ja uskoa vain niiden sanomaa.
Huomaan, että olen meinannut antaa itseni astua harhaan omalta polulta. Olen meinannut antaa muiden horjuttaa uskoa itseeni ja toimintaani. Nyt sanokin, että ei kiitos. Sanon ei kiitos, huonoille käytöstavoille ja hiljaisuuteen jättämiselle. Sanon ei kiitos sille, että asioista ei puhuta avoimesti ja rehellisesti. Sanon ei kiitos sille, että antaisin jonkun viedä mielenrauhani.
Uskon, että sellainen joka minut tuntee, tietää minun ensin ajattelevan, että jotain tapahtuessa, syy on minussa. Olen vuosien ajan maksanut olematonta velkaa muiden mieliksi ja ottanut lukemattomai asioita syykseni. Olen vastuussa ilmastonmuutoksesta alkaen, joten on ollut aika ajoin melko raskasta. Tervettä on, että reaktioni ovat muuttumassa. Tervettä on, että en usko olevani vastuussa muiden ihmisten ajatuksista tai tunteista.
Olen viimeisen viikon aikana enemmän kuin aikoihin, kohdannut kasvokkain tai puhunut puhelimessa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. On kysytty puolin ja toisin kuulumisia ja myös oikeasti kuunneltu. Minulla on elämässäni hienoja ihmisiä. Minun elämäni ihmiset ovat rakkaita ja he sanovat sen ääneen. He puhuvat tunteista ja omista hyvistä ja huonoista puolista. Pidän työnteosta ja olen siinä itse asiassa ihan hyvä. Pidän ystävämummostani, joogasta, elokuvista ja nauramisesta. Pidän myös siitä, että saan olla verkkovertaisohjaajana ja sen kautta ehkä tukea muita mieltään miettiviä.
Saan taas itsestäni kiinni. Pohdin ratkaisuja liiallisen analysoinnin ja itseruoskimisen sijaan. Minä olen ihan hyvä tyyppi ja minulla on oikeus rajata omat rajani pohtimatta, että pitävätkö muut rajoistani.
Jatkan mieleni miettimistä, mutta en tee sitä yksin, koska jokainen tarvitsee joskus ulkopuolisen tukea ja mittasuhteisiin asettamista.