Tänä naistenpäivänä
Heräsin tähän naistenpäivään itsekseni. Itsekseni, mutta en yksin.
Olen onnekas herätessäni omassa kodissa. Ympärillä turvalliset seinät, rauha ja hiljaisuus. Olen herännyt joskus myös jännitykseen, pelkoon ja suruun.
Harmillisesti mietteeni viivähtivät töissä, ja siksi nousin nopemmain ylös kuin olin ensin ajatellut. Minulla on kuitenkin työ, mutta se odottakoon huomiseen.
Noustuani valmistin itselleni aamiaisen. Koska olen itsekseni, istuin syömään aamiaiseni sohvalle ja katselin samalla televisiota. Olen joskus jättänyt aamiaisen vähemmälle joko sen puutteesta, kiirestä johtuen tai etten vain ole pystynyt syömään.
Join kahvia. Muistelin aikaa, jolloin kahvi ja tupakka olivat lähes ainoat päivän aikana nauttimani asiat. Parveke oli turvapaikkani, kahvi ateriani ja tupakka tekemistä käsilleni ja hermoilleni. En enää tupakoi. Juon kahvia, mutta vain nauttiakseni siitä.
Kuorin mandariinin. Sen mehu valui sormiani pitkin, tuntui tahmaiselta.Kuorin kuitenkin hedelmää, johon minulla on ollut varaa.Nuolaisin sormiani ja mehun sekaan sekoittui kuoren karvaampi maku. Join vettä ja kuorin toisen mandariinin.
Avasin sälekaihtimet ja katselin hetken ulos. Ihan rauhassa. Minulla on koti, jossa viihdyn. Koti, joka on minun sisustama. Koti, johon ovat tervetulleita minulle tärkeät ihmiset sellaiseen aikaan, joka käy minulle ja heille.
Mietin miestäni. Hän on omassa kodissaan ja arvelin hänen heräilevän samaan aikaan. Tiedän, että jos olisimme heränneet samassa kodissa, olisin tuntenut hänen sormensa ihollani hyväksyvinä ja rakastavina. Hän olisi sanonut minulle huomenta ja lisännyt peräään sanan kulta tai rakas.
Ajattelin äitiäni. Äitiä, jota vihdoin kutsun todella äidiksi ja sanan takana asuu rakkaus.
Tässä kohdassa kirjoittamista tuli pieni tauko. Mieheni oli oven takana kukkakimpun kanssa. Oli siis soveliasta siirtää tietokone sivuun ja keskittyä hetken tärkeämpään. Joimme kahvit. Nauroimme. Puhuimme ja suunnittelimme tulevaa yhteistä viikonloppua. Sitten hän lähti ja minä jatkan kirjoittamista. Otin myös kuvan kimpusta, joka tuo iloa tulevina päivinä.
Tohdin hetken ajatella äitiyttäni. Tässä kohdassa liikutun ja tunnen suurta surua. Tällä osa-alueella minulla on vielä paljon käsiteltävää. Minä suren ja minä rakastan valtavasti. Olen onnellinen äititydestä, vaikka se sattuukin. Kiitos rakkaat lapseni <3
Haaveilen. Suunnittelen ja asetan tavoitteita. Minulla on siihen mahdollisuus, sillä minulla on perusturva ja olen terve.
Olen haluamani kaltainen nainen niin ulkoisesti, sisäisesti kuin seksuaalisestikin. Minun naiseuttani ei määritellä ulkoapäin, enää. Ajatuksiani ei määritetä kuin tahtoessani. Tekojani ei valvota eikä aseteta toisten tahtomiin uomiin.
Olen onnekas mielenterveyteni tilasta. Sitkeä analysointi, puhuminen ja vatvominen ovat tuottaneet aikojen saatossa tulosta. Puhun rohkeammin, mutta vielä tärkeämpää on se, että tunnen aidommin. Tunnen myös ikävät tunteet ja tervehdin niitä ystävinä, minuun kuuluvina. Uskallan tunnustaa traumani niin etteivät ne kuitenkaan yksin määritä minua ihmisenä. Olen haudannut reippauden, kiltteyden sekä alistumisen. Olen enemmän minä ja tutustun itseeni uusista näkökulmista. En olekaan sellainen, kuin olen ajatellut ja kokenut. Olen enemmän ja olen näkyvämpi. Onneksi olen. Onneksi tunnen, Onneksi ajattelen. Onneksi elän.
Minussa asuu pieni maailmanparantaja. Suuntaan ajatuksiani itsestä ulospäin. Aion osallistua mahdollisiiin koulutuksiin, jotta saan käyttää elämääni toisten tukemiseen. Työssäni teen kaikkeni lasten eteen. Läheiseni tahdon pitää lähelläni antaen itsestäni sen minkä kykenen.
Minulla on hyvin tänä naistenpäivänä. Minulla on hyvin myös huomenna, vaikka jokin asia elämässäni muuttuisikin. Minulla on perusturva, joka tässä maassa on hyvä. Minulla on ollut kyky ottaa vastuu elämästäni ja olen siihen saanut apua tässä maassa.
Minä en ole yksin, vaikka olenkin mielelläni itsekseni.
Kiitos risainen elämäni, kyyneleeni sekä tunteeni. Kiitos, että saan olla ja elää.