Hei Pimpuliina
Hei Pimpuliina!
Katselin aamulla telkkarista naisen hyppäävän tandemhypyn. Elin mukana hypyssä sen jokaisessa vaiheessa. Kun vapaapudotus alkoi ja näin tunneraktiot hyppääjän kasvoilla, purskahdin itkuun. Muistelin mitä tunsin, kun tein vastaavan hypyn itse liki 20 vuotta sitten. Muistan, että hypyn aikana lähetin sinulle terveisiä leijaillessani kohden maata.Kuolemastasi oli hypyn tapahtuessa noin kahdeksan kuukautta. Oli ensimmäinen kesä kuolemasi jälkeen. Pitkäaikainen haaveeni hypystä toteutui, mutta en ollut ajatellut siihen liittyvän terveisiä kuolleelle, sinulle Christina.
Hypyn aikana tunsin eläväni! Kokemusta on vaikea kuvailla, mutta kuvaavaa on, että koin noita tuntemuksia uudestaan tänään katsellessani toisen ihmisen hyppyä. Tajusin siellä ylhäällä, että elän. Elämän voima lävitsi minut kokonaisvaltaisesti. Tunsin riemua ja huusin! Tiesin, että alhaalla odottavat elävät, mutta sinä olit mukana alas tulon ajan. Koin valtavaa rakkautta,ja samaan aikaan suunnatonta ikävää, mutta myös toivoa.Hyppy tapahtui hyvään aikaan, en unohda sitä koskaan. En unohda sitä, kuinka veljesi juoksivat minua kohden, kun olin laskeutunut. En unohda sitä, että silloin rakastin kaikkea ihan valtavasti, vaikka suurin suruni seisoi vierelläni.
Minulla on ikävä sinua. Minulla olisi sinulle niin paljon kerrottavaa ja olisi niin paljon kuunneltavaa. Tahtoisin kuulla enemmän. Olen joutunut näiden vuosien ajan kuvittelemaan millainen olisit ,ja kuinka ajattelusi olisi kehittynyt. Olen vain voinut kuvitella sinulle maallisen elämän ja vaikka olen melko mielikuvitusrikas, niin tässä kohdin huomaan kyvyttömyyteni. Osin mietin, että onko minulla edes oikeutta kuvitella sinulle elämä, sillä se olisi vain minun näkökulmasta rakennettu. Olen sinulle usein surrut sitä, että kuolemasi johdosta kuoli samaan aikaan lapsi ja tulevaisuus. Tosin olen sen ymmärtänyt, että vain sinun tulevaisuutesi kuoli, meille se jäi, mutta muuttuneena.
Kaipaan ääntäsi, ja sekin olisi muuttunut. En muista enää niin hyvin, miltä äänesi kuulosti, mutta sanoja ja sävyjä muistan. Muistelin sinua ja toivettasi saada koira. Sinä kiroilit, puhisit, että perkele milloin se koiranpentu tulee meille. Minua nauratti silloin pienen tytön päättäväisyys ja kiukku. Ei tullut koiranpentua, mutta muistutit tehokkaasti minua asettamaan mielikuvituskoirille vesi- ja ruokakupit. En aina osannut väistää koiria, mutta onneksi sinä kerroit mihin ne olivat asettuneet. Silitin niitä ja sinä hymyilit. Nyt mietin, että perkele, minulle tulee koku päivä koiranpentu. Ei ihan vielä, mutta laitan sille sitten josksu vesi- ja ruokakupit, ja kutsun sinut sitä katsomaan.
Tänään sataa lunta ja katselen hiutaleiden leijailua. Tänään en tohtisi hypätä, vaan istun mielummin filtin alla ja muistelen sinua sekä hypyn tuomaa energiaa. Me olemme tämän hetken kahden ja muut tekevät mitä sunnuntaisin nyt tehdäänkään. Kiitos, että istut vierelläni, ja otat taas vastaan ikäväni. Lasken sinut kohta menemään, sillä sinulla on varmasti oma elämäsi siellä jossain. On kuitenkin lohdullista, että käyt tapaamassa minua ja kuuntelet minua. Minunkin on kohta kohdattava elettävä elämäni, mutta juuri nyt kaipaa sinua ja halaan ilmaa.
Rakkaudella äiti.