Lapset

Piparkakkutalosta tuli hieno, tekijöidensä näköinen. Asiaan kuului laadun tarkkailuun liittyvä rakennusaineiden maistelu. Todettiin yhdessä, että hyviä ovat rakennusmateriaalit. Työhön kuului myös henkilökohtaisten pipareiden valmistaminen ja varmistaminen, että pipareiden pinta peittyi tasaisesti kuorrutteella sekä karkeilla. Taustalla soivat joululaulut ja muutama hyräily eksyi puheen keskelle. Tuntui joulumaisen hyvältä.

Muistelen kovasti lapsuuteni jouluja. En saa juurikaan monesta muistosta kiinni. Muutamat muistot liittyvät isän poissaoloon, kun joulupukki saapui. Muutoin en juurikaan muista mitään. Muutama otettu valokuva kiinniitävät joihinkin hetkiin ja saavat ohimenevän tunteen aikaiseksi. Tunteet eivät jää pidemmäksi aikaa ja annan niiden mennä. Ehkä on tarkoituksensa, miksi muistini sivuille ei ole tallentunut muistoja lapsuteeni jouluista. Sanottakoon, että tiedän jouluja rakennetun perinteisin tavoin, mutta minun mieleni ei ole niitä ollut valmis vastaanottamaan. Sen sijaan muistan kuulumattomuuden tunteen sekä tunteen olleeni vääränlainen. Katselin joku aika sitten lapsuuteni valokuvia tarkemmin silmin. Näen katsoessani vakavan lapsen, jonka silmät ovat surulliset. Näen lapsen, joka olisi kaivannut syliä, hyväksyntää sekä tunnetta olevansa rakastettu. Lapsuuteni ja nuoruuteni kokemukset ovat vaikuttaneet minuun aina ja ne vaikuttavat vieläkin. Lapsuuden ajan tapahtumat vaikuttavat loppuelämän ajan, vaikkei sitä edes itse tiedosta. Olen muovautunut aikuiseksi lapsuuteni perusteella.

Omat lapseni eivät saaneet tasapainoista ja täysin turvallista lapsuutta. Rakkautta ja hyväksyntää he saivat kyllä. Syliä, helliä halauksia sekä sanoja, jotka pohjautuivat syvään rakkauteen. Mutta yhtäkaikki, minun lapseni ovat eläneet myös traumaattisen lapsuuden ja nuoruuden. Ja niin kuin minunkin kohdalla, niin myös heidän lapsuutensa perustat muovaavat heidän aikuisuuttaan. Olen tuntenut avuttomuutta ja olen tuntenut turhautumista lisättynä syyllisyydellä. En kyennyt suojamaan lapsiani niiltä tunteilta, joita itse olin mukanani kantanut. Nyt ymmärrän ja hyväksyn tuonkin vaiheen osana väistämätöntä kulkua. Ei olisi ollut muita vaihtoehtoja, eikä olisi ollut muita keinoja. Ajattelen, että onneksi oli rakkautta.

Työni on 21 vuoden ajan ollut lasten ja nuorten parissa. Muistan ajatelleeni joskus, että ainakaan lasten parissa en tule koskaan työskentelemään. Nyt naurahdan ajatukselle ja totean, että juuri muuta suuntaa ei olis kohdalleni voinutkaan valikoitua. Tietysti työskentelen lasten parissa. Onko muuta paikkaa maailmassa olemassakaan, jossa voin hyödyntää elämääni lapsena, nuorena sekä äitinä. Olisiko muuta osa-aluetta, jossa jo itse eletty elämä kääntyy vahvuudeksi ja sisään kasvaneeksi sanoittamattomaksi taidoksi. Koulutus, työkokemus ja ammatillinen kasvu ovat olleet tarpeen ja tärkeitä. Kuitenkin eletty elämä, itseltä ja muilta opittu lisäävät sekä avartavat näkökulmia.

Harmittelen ettei päiväkoti- tai koulumaailma millään takaa kaikkien lasten tarpeita. Meiltä jää näkemättä hienovaraiset merkit, jotka pyrkivät ilmaisemaan pahaa oloa. Meiltä jää joskus väistämättä huomiotta syyt käytöksen alla. Emme kykene kuulemaan tarpeita vihaisten sanojan alta. Ja se hiljainen ja kiltti, se jonka nimi unohtuu ajan kanssa, hän istuu ja odottaa. Osin meiltä jää näkemättä paljon, koska osa aikuisista ei omaa kokemuksia, jotka ehkä auttaisivat näkemään syvemmälle. Me vaadimme usein lapsilta nopeaa oppimista ja tokeentumista haasteiden keskellä. Ajatus lapsen sopeutumisesta tilanteeseen kuin tilanteeseen pitäisi kyseenalaistaa vahvemmin.

Jos aikuisella on traumatausta tai isoja kriisejä, jotka lamauttavat hetkeksi, niin hän käy jopa vuosia terapiassa tai jää sairauslomalle. Samaan aikaan lapset käyvät koulua, koska kouluahan on käytävä. Samaan aikaan ajattelemme, että lapsen käytyä joidenkin kuukausien ajan kuraattorilla tai terapiassa, että lapsi on jo kohta kunnossa. Kuinka lapsi, jonka elämä on saattanut olla epävakaata esim. 10 vuoden ajan, niin kuinka kummassa hän ”parantuisi” muutamissa kuukausissa. Varsinkin, jos elämän rakenteet pysyvät ennallaan ja ainoa vakauttava paikka on koulu. Meidän yhteiskunta on odotuksillaan melko armoton paikka. Siksi päiväkodit sekä koulut tekevät sunnattoman määrän töitä, jotta lapset pystyisivät elämään osana todella vaativaa yhteiskuntaa. Siksi puskemme itsejämme ja lapsia eteenpäin vaatimustason kasvaessa vuosi vuodelta. Siksi, että voisimme taata lapsille riittävä taidot, jotka heitä hyödyttäisivät elämässään. Mutta, kun kaikki eivät jaksa ja kaikki eivät pysty. Samaan aikaan aikuiset uupuvat, kun pyrkivät tekemään kaikkensa lasten ja nuorten eteen.

Vastauksia ei minullakaan ole. Olen kuitenkin päättänyt, että ne lapset tai nuoret, joiden kanssa juuri nyt työskentelen, niin he saavat minusta mahdollisimman läsnäolevan aikuisen. Istun lattialla jos on tarve. Puhumme tunteista. Otan vastaan potkuja sekä vihaa, jonka oikea kohde on jossain kaukana. Annan itsestäni aina jotain. Se minkä puolen elämästäni paljastan riippuu lapsen iästä tai hänen elämäntilanteestaan. Osa oppilaistani on tiennyt ajastani lastenkodissa ja osa jopa lapseni kuolemasta. Sanottakoon, että aikoinaan lapseni kuolema, sai aikaan valtavan paljon empatiaa sekä myötätuntoa murrosikäisten parissa. Pyrin siihen, että lapsi tulisi kuulluksi ja nähdyksi. Yritän saada selville, mikä tarve käytöksen takana on. Ja tiedän, että näin työskentelevät suurin osa kaikista, jotka lasten ja nuorten parissa työskentelevät, onneksi, sillä aina on toivoa ja mahdollisuuksia. Turhaan ei puhuta resursseista ja niiden puutteesta. Turhaan ei puhuta liian suurista ryhmäkoista. Turhaan ei puhuta tarpeista, jotka kohdistuvat oppilashuoltoon ja lastensuojeluun. Turhaan ei puhuta uupumisesta, jota aikuiset kokevat. Turhaan ei puhuta lasten ja nuorten hädästä.

Näin joulun alla ajattelen paljon niitä lapsia ja nuoria, joiden joulut näyttävät hyvin toisenlaisilta kuin mainosten jakama ihannekuva. Ajattelen, että joululoman aikana monen pahoinvointi kasvaa. Elämme suurten tunteiden aikaa.  Loman jälkeen lapset ja nuoret palavaat päiväkoteihin ja kouluihin, ja toivottavasti heitä on vastassa levänneet aikuiset.