Taidot käyttöön ja ymmärrys, että kaikki on ihan ok
Jo toinen lauantai, kun herään aikaisin ja tunnustelen ajatuksiani. Jo toinen lauantai, kun kuuntelen peiton alla musiikkia ja hiukan itken. Kelaan viikon tapahtumia ja mietin, että jäikö jotain huomaamatta ja jäikö jotain tekemättä. Selaan kuin kuvina, viikon kulkua ja käyn käytyjä keskusteluja mielessäni. Vastaan kysymättömiin kysymyksiin ja reagoin sanomattomiin tunteisiin. Olen läsnä ihmisiä varten. Lauantaiaamuisin olen hetken läsnä vain itselleni ja kun on sen aika, niin itken.
On siis aika ottaa taidot käyttöön. Nuo taidot liittyvät tunteisiin, erittelykykyyn, rentoutumiseen, sanoittamiseen, ulos päästämiseen ja tunnistamiseen mikä on minun omaa ja mikä on jonkun toisen. Kehoni ja mieleni tarvitsevat minua, ja minä tahdon ne takaisin.
Viimeisten viikkojen aikana päiviäni on täyttänyt sota, sen seuraaminen ja sen seuramatta jättäminen. Töissä en pysty aihetta sivuttamaan vaan vastattava lasten kysymyksiin ja yritettävä hälventää heidän hätäänsä. Ei ole varaa pohtia omaa huoltaan, sen ei voi sallia olevan olemassa. Tungen siis ajatuksiani sodasta realismin laatikkoon, ja istun kannen päälle toivoen parasta. Kun silmiini osuu aihe koronasta, huokaan ja ohitan päivän koronatartuntojen määrän ja sitä ei siis ole olemassa. Töissä laitan maskin kasvoille totuttuun tapaan, ja hengitän parhaani mukaan. Puhun paljon sanoja, jotka jäävät kiinni maskin karheuteen, mutta kumma kyllä, tärkeät sanat läpäisevät esteen. Hiki ja hengityksen aiheuttamat höyryt jäävät uudelleen hengitettäviksi, mutta näinhän on nyt muillakin, joten eipä siitä sen enempää. Sota on hieman syrjäyttänyt korona-aiheen, mutta toisaalta ne ovat lyöneet kätensä yhteen ja asettuneet vakioaiheiksi töissä, ja kotona ne ovat liikuttavan vankasti seurana myös vapaalla.
Olen antanut kehoni muiden käyttöön. Olen tarkastellut mustelmia, pieniä kynnen- ja hampaidenjälkiä. Mustelmat ovat tulleet napakasta potkusta tai horjahtamisesta jotain vasten. Pienen ihmisen pelko, suru tai hätä piirtyvät näkyviin kehossani. Ja kun pelko ja hätä vaimenevat muuttuu kehoni lohduttavaksi syliksi. Käteni muuttuu rajoittavasta lempeästi silittäväksi. Ei ole sotaa, ei koronaa eikä ympäröivää maailmaa, on vain me ja hetki hiljaisuutta. Kehoni on toiminut lohduttavana sylinä myös aikuisen surulle. Joskus aikuinenkin tarvitsee avukseen toisen ihmisen maadoittavaa kehoa ja hengitystä. Nämä muiden tunteet minun on nyt eriytettävä omasta kehostani, jotta kehoni ei luule minulla olevan hätää. On erotettava muiden hätä omasta rauhasta.
Toisten ihmisten suuret asiat ovat olleet läsnä. Jokaisessa tilanteessa asemoin tuntosarviani tunnustelemaan, että tarvitaanko puhetta vai hiljaisuutta. Joku tarvitsee hieman kepeämmän lähestymisen ja liityn lapsen tarpeeseen hassutella tiedolla, jossa hänen asuinpaikkansa muuttuu kokonaan ja hänet vastaanottaa tuntematon perhe. Yksi suree jo tapahtunutta sijoitustaan ja toinen vanhempiensa tulevaa eroa. Mietimme tunteita ja niiden säätelyä. Harjoittelemme, kuinka saada tueksi ajatteluaivot, ettei tee äkkiseltään mitään tyhmää. Läsnä ovat myös ilo, toivo ja unelmat jotka lentävät joskus kattoon asti ja se aiheuttaa riemastusta. Matematiikka yrittää päästä elämän väliin ja, sen sallitaan päivittäin istua pöytään ja olla lohduttavana arkisena asiana. Olen ollut läsnä aikuisten huolissa ja peloissa,vaiennan omani ,sillä niillä ei nyt ole varaa tulla pinnalle. Ne sekoittuvat muuten muiden tunteisiin enkä pian erota, mikä on omaa ja mikä on toisen. Kotona yksin ollessa erottelen tunteita ja kokemuksia. Sanoitan itselleni keskusteluita muistuttaen erottelun tarpeesta. Puhun itselleni rauhoittavasti, jotta mieleni uskoo minun itseni olevan turvassa ja toiselle tapahtuneet eivät ole juuri nyt minulle totta.
Sauna on ollut rentouttava ja puhdistava ystävä. Sihahdukset ja hetken päästä leviävä lämpö, joka kietoutuu lohduttavasti ihan jokaiseen kehoni kohtaan, rauhoittavat tehden yhteistyötä. Hengitän syvään ja kuuma ilma saa havahtumaan ja kokemaan vain tätä hetkeä. Ei ole muuta, joten ei ole pelkoa, ei hätää eikä suruja, on vain hetki. Sauna maadoittaa ja rauhoittaa. Jooga tekee samoin. Hengitän tietoisemmin ja annan keholleni luvan päästää irti. Kehoitan itseäni lempeästi antamaan periksi. On vain minun kehoni ja sen hyvinvointi. Huokaan ja kehoni kiittää. Kuuntelen musiikkia ja annan sen resonoida sydämeni liepeitä ja jos se aiheuttaa itkun, niin sen on aika tulla esiin. Musiikki aiheuttaa myös riemua ja toivoa, joten itku ja hymyt ovat ajan kanssa tasapainossa. Minulla on läheisiä,joille kerron olevani vähän väsynyt ja että olen ollut vähän liikaakin muita varten. En saa moitetteita vaan saankin lempeitä sanoja. En siis pelkää, kun kerron olevani vähän heikoilla. Puhelmien kautta saan myös myötätuntoa ja helliä sanoja, vain minulle ja lohduksi tarkoitettuja. Onneksi saan myös kosketuksia, jotka ovat vain minulle ja sydämen lämmöllä minulle suunnattu. Syön myös irtokarkkeja sopimattoman määrän. Liikunanan ja terveellisen ruoan aika on hieman myöhemmin.
Olen tilanteessa, jossa minun täytyy jälleen kerraan muistuttaa itseäni, että minulla on kaikki ihan hyvin. Käytän elämäni varrella saatuja oppeja. Käytän terapiassa oppineita keinoja. Käytän joogassa oppimaani. Käytän muita ihmisiä itseäni ja omaa hyvinvointiani varten. Olen oppinut jotain ja nyt nnoiden oppien paikka on todella tärkeää. Siksi kirjoitan näistäkin ajatuksista, että ne eivät jää sisääni vaan vapautuvat pois kulkevaksi. Olen oikeassa työssä ja tahdon olla myös muita varten. Tunnistan itsessäni auttajan ja kanssaeläjän. Ne ovat tärkeitä puolia minussa enkä tahdo niiden katoavan. Välillä vain täytyy muistuttaa oman itsen tärkeydestä ja muistettava hoitaa itseä.
Nyt teen itselleni aamupuuron ja keitän kahvia. Minä kiitän sinua, että sain tämän sinulle jakaa. Ole tänäänkin hetki läsnä itsellesi ja muistuta kuiettä ehkä sittenkin on joku asia ihan ok. Lämmin ajatus sinulle.