Kummallinen perhe, postausyritys nro 2
”Sinulla on kummallinen perhe” tuumaa bonuspoikani. Mietin hetken, mitä hän mahtaa takoittaa ja joudun tuumaamaan – Niinpä onkin. Kummallinen tässä kohtaa tarkoittaa biologisten ja ei-biologisten ihmisten välisiä suhteita. Olen itse tottunut monimutkaisiin koukeroihin jo siinä määrin, etten pidä niitä kovin erikoisina. Näinä päivinä, kun kohtaa jos minkälaista eri tavoin koostuvaa perhettä.
Miksi teen uuden postauksen ja missä on entinen? Entinen on jossain bittitaivaassa, kulkee vapaana ja miettii miksi se poistettiin. Oliko se väärin kirjoitettu, liian sekava vai vääränlainen aihe? Voin lohduttaa poistettua tekstiä, että siinä ei ollut mitään vikaa. Aika ajoin kirjoittaessa kohtaa myös vastustusta. Sen joko huomioi tai on huomioimatta. Minä huomioin, vaikkei mielestäni siihen ollut tarvetta. Tarkastelin sanoja edes takaisin ja kysyin kirjoituksessa esiintyviltä henkilöiltä kantaa esim. loukkaavuutta ajatellen. En saanut kielteisiä vastauksia, vaikka osa onkin herkillä alueilla kulkevaa asiaa. Yksi mitä ilmeisemmin vastusti, vaikken tietoa suoraan häneltä saanutkaan. Siis arvailen. Koska tämä on toinen kirjoitus aiheesta, niin se ei ole ihan samanlainen kuin edeltäjänsä, mutta lähes. Tänään kirjoittaessani olen eri tuulella ja sanat tahtovat ehkä asettua erilaisiin järjestyksiin kuin aiemmin.
Tämän kirjoituksen ideana ei ole äimistellä elämäni tapahtumia, vaan tutkailla kuinka moninaisin tavoin, kudelma nimeltä perhe, voikaan kasaantua. Kuinka minusta, perheiden reunoilla kulkevasta naisesta, on yrityksenä tulla keskiössä kulkeva ja kasaava elementti. Omaa osuuttani on kaikissa näissä erilaisten perheideni matkalla ollut enemmän tai vähemmän. Olenpa kuitenkin vain ihminen, yksinkertainen kulkija, joka tuntee, loukkaantuu, rakastaa ja on osa ihmissuhteita.
Olin ihan vauva kun synnyin, biologisesti molempien vanhempien. Äitini ei ollut valmis äidiksi, joten hän lähti, mutta vain palatakseen vuosia myöhemmin. Hän on nykyään rakas ja olemme tämänkin asian moneen mutkaan vääntäneet. Itkeneet, olleet tunteissa ja antaneet anteeksi. Kun äitini ei ollut valmis äidiksi, niin vietin hetken lastenkodissa. Sieltä minut haki isäni ja tuleva äitipuoleni. En oppinut häntä sydämestäni äidiksi kutsumaan. Syitä siihen on monia. Surullista toisaalta, mutta joillekin asioille ei voi mitään, vaikka kuinka yrittää kumpikin. Isääni ja äitipuoleeni minulla on nykyään asialliset välit. mutta etäiset. Ei riitoja, mutta ehkä erilaiset maailmankuvat ja eletty elämä, joka on joissain kohdin satuttanut. Syntyi sisko. Puolikkaaksi kutsuttiin, mutta kokonaiseksi tunsin jo silloin. Ikäeroa sen verran, että suhteen rakentaminen vahvaksi jäi aikuisuuteen. Biologisen äidin luota löytyi toinen siskon puolikas. Suhteen rakentamien vaikeampaa, koska yhteinen lapsuus ja nuoruus puuttuivat, mutta ei mahdotonta. Veli löytyi myös, mutta tämä veli ei ole millään lailla biologinen. Onpahan äitini uuden miehen poika. Sisaruksia siis kolme, mutta he eivät ole mitään sukua keskenään. Molemmilla siskoilla uusperheet. Sekoitellaan lapsia, uusia ja vanhoja ja toisen, niin jos niitä on.
Oma ensimmäinen perheeni on tarina sekin. Esikoisellani on eri isä kuin kahdella nuoremmalla. Erosimme. Perheenjäsenten lukumäärä voi muuttua monin tavoin. Tyttäreni kuolema vähensi määrä ja perhe tuntui kovin pieneltä. Lapseni olivat saaneet onnekseen lisävahvistusta pikkusiskon, joka ei ole minun synnyttämä, joka on osa myös minun elämääni, vaikkei niin olisi luullut käyvän. Esikoiseni ja tämä nuorempi pikkusisko rakastavat toisiaan ja ovat sisko ja sen veli, mutta kun tarkemmin tarkastelee, niin biologisuus puuttuu heidän välillään. Mutta kuten olemme huomanneet, niin biologisuudella ei ole merkitystä, jos ihmiset eivät siitä piittaa.
Uusperhe. Mies ja bonuspojat. Bonustytär. Poikani, joista toinen on hieman etäisempi omista syistään. Lämpimästi toivon hänen joskus pysyvän lähempänä. Biologinen äiti ja hänen miehensä. Biologinen isä ja äitipuoli. Kaksi siskopuolta ja yksi melkein veli. Siskojen lapsia. Toisen siskon uuden miehen lapset. Mieheni vanhemmat ja sisko ja hänen perhe.
Kudelma ihmisiä, jotka ovat osa perhettäni. Ei ehkä ihan niin kuin joskus kuvittelin ja luulin toivovani. Pysyin perheiden reunoilla, en osanut olla sisällä. Tunsin itseni oudoksi ja ulkopuoliseksi, mutta onneksi elämä vie eteenpäin. Ihminen kasvaa ja huomaa osaa osuuttaan asioista ja tekee muutoksia. Puhutaan asioista niin kuin ne ovat. Annetaan anteeksi. Nauretaan. Ei anneta ennakkoluulojen tai muiden asettamien odotusten vaikuttaa omaan perhekokemukseen. Ennen kaikkea rakastetaan ja ollaan ihmisiä viat mukaan lukien.
Minulla on siis kummallinen perhe. Ihanan kummallinen ja kun oikein tarkasteellaan, niin ei se niin kummallinen olekaan. Ihmisiä täynnä ja elämää.