Enemmän kuin arvasinkaan

Viisaammat sanovat, että antamalla ja jakamalla saa ihminen enemmän kuin saamalla. Laittamalla hyvän kiertämään voi saada hyvää aikaiseksi, loogista, mutta myös ainoa tapa vastustaa pahaa. Hyvä palaa tekijänsä luo, niin palaa, mutta usein aivan toisin kuin luulee. 

Onko sinulla muutama tunti kuukaudessa ylimääräistä aikaa? Mietitkö uutisia katsellessasi että jotain tulisi tehdä? Tunnetko vihaa tai surua lukiessasi lehdestä, taas kerran, kuinka yksinäinen vanhus on jäänyt osattomaksi siitä, minkä tulisi olla perusoikeus ja mikä olisi inhimillistä? Keskustelet kenties kahvipöydässä ja kaikki ovat samaa mieltä yhteiskunnan eriarvoisuudesta ja hallituskin on aivan paska. 

Mitä, jos ryhtyisit vaikka vapaaehtoiseksi ystäväksi? Vieraalle, tuntemattomalle, yksinäiselle, masentuneelle, maahanmuuttajalle tai lapsiperheelle. No, mutta kun on kiire ja löytyykö sopivaa? Eikö sukulaisten ja yhteiskunnan tulisi hoitaa tämänkaltaiset asiat? Minulla on työ ja perhe ja omiakin ystäviä pitäisi ehtiä tapaamaan. Sitten eläkkeellä on aikaa. Ei ole, mikäli kuuntelen suurinta osaa eläkeläisistä. Kiirettä pitää kaiken aikaa, kun vihdoin aikaa siihen kaikkeen, josta on jäänyt aiemmassa elämässä paitsi ja on nuo lapsenlapsetkin. 

Olen selittänyt itselleni monet noista selityksistä ja muutaman vielä mainitsemattomankin. Alkuvuodesta istuin koneen ääressä avaten Spr:n sivut kohdasta ystäväpalvelu. Tunsin itseni tyhmäksi ja tuntui oudolta. Jäin enteriä painaettuani odotamaan yhteydenottoa, joka tulikin melko pian. Koulutus. Mihin tarvitaan koulutusta? Ystävänä olo on luontaista, eikö niin? Istuin, kuuntelin ja kapinoin mielessäni, että kyllä minä osaan. Ja osaanhan minä, mutta koulutuksen loputtua ymmärsin mikä sen anti oli. Tiesin, että tulen unohtamaan osaan sisällöstä, mutta ystävänä olen yksi Spr:n edustaja, joten tietyt asiat olisi otettava huomioon. Jäin odottamaan ystävää…..

Tänään istuin ystävämummoni sohvalla. Ulkona satoi kaatamalla ja katselimme vanhoja valokuvia ajalta, jolloin kuvien ottaminen oli harvinaista. Kahvia ja pullaa. Ovikello soi ja mummon lapsenlapsi lapsineen oven takana. Pieni kiharatukkainen tyttö juoksee luokseni, olemmehan nähneet jo monta kertaa. Otan syliini kolmekuisen vauvan, jotta äitinsä saa annettua mehua viisivuotiaalle, hänellä on jano. Mummon kanssa rupattelemme vielä hetken ja vaihdan ennen lähtöä muutaman sanan imettävän äidin kanssa. Ystävämummon lisäksi olen saanut bonusihmisiä nuoresta äidistä ja hänen kolmesta lapsestaan. Olen juonut kahvia mummon entisen vävypojan kanssa hänen tullessa korjaamaan takapihan porttia. Nimet ja sukulaisuudet ovat jo tuttuja, kuin olisin tuntenut osan. Osa jo kuolleita ja yhdessä mummon kanssa mietimme kuinka surullista onkaan haudata oma lapsi. Mietimme myös, että takapihan ruusut kukkivat kauniisti ja kuinka hyvä meillä onkaan elää. 

Totta on, että antamalla saa paljon. Antamalla tuntemattomalle voi saada jotain odottamatonta ja hyvää. Mietinkin usein, että kumpi meistä onkaan vapaaehtoistyöntekijä. Ehkä sinullakin olisi muutama tunti aikaa…

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *