Hajanaista hiljaisuutta

Heräsin kuunnellen hiljaisuutta. Uusi kotini tuntuu kodilta, mutta opettelen edelleen sen ääniä. Makaan aloillani antaen kehoni sekä mieleni asettua valveilla oloon. Olisi aikaa vain jäädä pehmeän peiton alle, ja kierähtää toiselle kyljelle, sille joka ei unen jälkeen ole painuneessa ja puutuneessa tilassa. Nousen kuitenkin. 

Mietin hetken miestäni, kuten jokaisena aamuna, kun emme herää vierekkäin. Laitan viestin ja tuijotan puhelintani niin kauan, että se ilmoittaa vastauksen saapuneen. Joulu, takana. Selvisin. On lauantai. Hmmm. Ajattelen läheisiäni, yksi kerrallaan käyn heitä lävitse. En pysähdy kenekään kohdalla erityisesti. Mietin töitä. Pusken työajatukset pois, mutta sen yhden asian hoidan heti töihin päästyäni. Pitäiskö olla aktiivisempi? Olisinko onnellisempi, jos olisin enemmän ihmisten kanssa? Pitäiskö liikkua ahkerammin tai ehkä aloittaa uusi harrastus. Lukea ainakin pitää, siis kirjoja, ei lyhyitä muiden postaamia artikkeleita. Hiljaisuuden keskellä pääni on melko äänekäs. Arkisen aherruksen keskellä mieleni ajatukset jäävät huomiotta ja loman aikana ne ruuhkauttavat vastaanottimeni. Siksi rakastan hiljaisuutta, sillä kuulen itseni. 

Saadessani olla hiljaa käyn ensin lävitse arkiset ajatukset, kuten siivouksen, pyykit, vierailut, puhelut ja sen kumman kotona auto on, mieheni vai minun. Jäsentelen syksyn tehdyt työt ja tavan mukaan, uneksin niistä, ja hereillä ollessa tungen ne oikeaan järjestykseen luvaten niille palata, kunhan työt jälleen alkavat. Mietin kuinka käytän hiljaisuutta työssäni. Mietin sitä oikein ajan kanssa ja tajuan, että ilman sanoja saan enemmän aikaan, kuin puhuvana päänä. Katse, kosketus ja läsnäolo ovat vaikuttavia välineitä tehdä työtä. Yllätyn ajatusten määrästä. Yllätyn siitä, että hiljaisuudella on välillä suurempi merkitys, kuin sanoilla, minulle, joka rakastan sanoja ja rakastan puhumista. Taidan joskus puhua liikaa. Mietin kuinka ne ihmiset ehtivät ajattelemaan, jotka tuntuvat pysyvän jatkuvassa liikkeessä. Pohdin, kuinka kuulla omaa ääntänsä, jos on kaiken aikaa ihmisten ja tapahtumien keskellä. Samalla mietin, että olenko jotenkin kummallinen pitäessäni keskustelusta omien ajatusteni kanssa samaan aikaan, kun pesen unen jälkiä kasvoiltani. Kuinka olla oikealla tavalla ajatteleva, itseään huomioiva ja samaan aikaan aktiivinen osapuoli läheisten ja tuttavien kanssa. Pitäisi vielä ujuttaa liikunta, lukeminen, elokuvat, jooga sekä alennusmynneissä käyminen kaiken keskelle. Hitto.

Siksi puenkin lenkkivaatteet päälleni. Sidon nastakenkien nauhat ja mietin, onko fleecetakki liikaa takin alla. Fleecetakkia ei pitäisi käyttää, sillä muovi tuhoaa maailman. Onkohan ulkona pakkasta? Napit korviin ja ulos. Ulko-ovella törmään lauhaan, hieman sumuiseen säähän. Korvissa takoo suomenkielinen rock-musiikki ja keskityn hetken sanoihin, joita joku on mielestään ulos tuottanut. Tunnen levollisuuden liittyvän seurakseni ja olen tyytyväinen nastakenkien pitävään otteeseen liukkaasta kadusta, josta ihan uutisissa on varoiteltu. Kannattaa katsoa uutisia, paitsi silloin, kun ne tuuttaavat ankeita aiheita ja oman pään jäsentely on pahasti kesken. Pitäisi miettiä kuinka pelastaa maailma. Teenköhän tarpeeksi hyviä asioita ja olenkohan liian itsekäs? Fleecetakki on kuitenkin ihan liikaa, joten avaan takkini vetoketjun ja hetkeksi sisään pääsevä ilma suo helpotusta. Kuljen joen rantaa pitkin ja tunnen kehoni kiittävän liikkeestä. 

Erään ravintolan edustalla näkyy ruusun terälehtiä. Jäätä ja hiekoitushiekkaa vasten, ne erottuvat punaisuudellaan. Mielikuvitukseni kanssa yhdessä mietimme, että onko ruusun saaja tuttu sen antajalle. Onkohan ruusu avannut oven kahdelle yhden sijaan? Mieheni puhuu minulle usein kauniisti ja hän sanoo usein, että rakastaa minua. Se tuntuu hyvältä. Kuitenkin tunnen hänen rakkautensa parhaiten silloin, kun olemme hiljaa. Keho kehoa vasten ja samaan tahtiin rytmittyvät hengitykset ja hänen kätensä hiuksillani. Jokainen hellä kosketus ja kehon liikahdus hieman lähemmäksi, suorastaan huutavat ilman ääntä rakkautta, jota sanoilla on vaikea kuvata. Hiljaisuuden keskellä suuret tunteet puhuvat tuhansin sanoin. 

Kotiin saavuttuani syön aamiaisen sohvalla, istuen risti-istunnassa, sillä se on paras tapa syödä aamupalaa. Fiilistelen tunnetta kehossani ja jatkan sinnikästä keskustelua itseni kanssa. En pidä kaikista vastauksista ja osaan myös kysyä kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Mitä on mielenterveys? Mitä vaikutuksia teoillani on? Muistanko tarpeeksi sanoa läheisilleni, että he ovat tärkeitä? Täytyykö kaikki antaa anteeksi vai olisiko oikeus olla loukattu ja pieni ihminen ja mököttää vaikka loppuelämänsä ajan? Eikun se positiivinen ajattelu. Lupaan itselleni veilä joogata illalla. Pitäsikö soittaa jollekin? Onko tilillä tarpeeksi rahaa laskuihin? Hitto.

Menen siis saunaan. Makaan pienen saunani lauteilla. Saunatyynyni kahisee pääni liikkeistä ja kiuas naksahtelee, muuten on hiljaista. Ajatukseni vellovat selvästi rauhallisempaan tahtiin ja en saa kiinni yhdestäkään. Melkein kuulen verenkiertoni kohinan. Annan lauteiden kannatella painoani ja mietteitäni. Mietin olevani yksin maailmassa, lämpöisessä saunassa ja kukaan maailmassa ei tiedä missä olen ja mitä ajattelen. Kummallisen vapauttava ajatus. Olen olemassa vain itselleni, eikä muuta maailmaa ole. Teen välirauhaa ajatusteni kanssa. 

Aion vielä muutaman päivän ajan luvan itselleni lipua ajatusten ja ajan vietävänä. En tee mitään sellaisessa järjestyksessä, kuin muka olisi yleensä tapana tehdä. Siksi voin käydä saunassa ennen puoltapäivää ja siksi voin ajatella myös sellaisia ajatuksia, joita en muille koskaan kerro. Hidastan tahtiani ja hengitykseni tyyntyy. Itken, jos itku on tullakseen, enkä edes etsi sille selitystä. Nauran ja mielikuvittelen. Kirjoitan joko oikeasti tai pääni sisällä. Luen, muiden kirjoittamaa ja matksutan eri vuosisadoilla ja eläydyn ihmiskohtaloihin. Kuuntelen kehoni pyyntöjä ja annan mieleni levätä. Kertokoon mieleni mitä tahtoo.

Hajanaisen hiljaisuuden keskellä olen juuri sellainen, kuin pitääkin. 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *