Hetki, jolloin ei ole mitään muuta

On olemassa hetkiä, jolloin tiedän kaiken olevan juuri oikein. Oikein voi olla hyvää tai huonoa, mutta sen tarkoituksena on havahduttaa ja pysäyttää. Hetken tavoittaessa ei ole mitään muuta. Saatan kuulla oikeita sanoja tai leijua sanattomuuden hellässä syleilyssä. Tiedän olevani minä ja elämästä huolimatta oikeassa paikassa. Hetki ja paikka saattavat olla saunassa. Tunnen kuinka hikikarpalo valuu selkääni pitkin. Tunnen sen selvästi ja vastustan kiusausta sipaista se pois. Keskityn sen reittiin ja pian tunnen toisen seuraavan sitä. Lämpö syleilee ja hiki valuu. Istun hievahtamatta, sillä liikkeeni muutaisi pienen pisaran reittiä ja muuttaisin sen suunnan sen tahtomatta. Vain minä ja selkään pitkin kulkevat pisarat. Ajattelen olevani yksin maailmankaikkeidessa. Kukaan ei tiedä missä olen ja kukaan ei pääse vaikuttamaan olooni eikä ajatuksiini. Vaikka tiedän joutuvani aamulla töihin, niin tämän hetken olen täysin vapaa kaikesta. Ikkunasta näkyy harmaa taivas ja naakkaparvet kokoontuvat lähitalon katolle. Tiedän miltä kuulostaa niiden kutsuäänet, mutta tähän rauhaani ne eivät sekoitu. Menen suihkuun ja annan veden virrata, pyyhkiä pois hien ja tarjota viileys. Ei ole mennyttä, ei tulevaa, kunnes hetki menee ohitse ja huomaan ajattelevani tiskikoneen tyhjennystä. 

Lämpö viipyilee ihollani, mutta puen silti villasukat jalkoihini. Mietin menneitä hetkiä. Hetkien valloittavin piirre on se, että niiden ollessa läsnä minun ei tarvitse olla kukaan eikä mitään. Hetki saattaa kestää vain silmänräpäyksen tai kahden otetun askeleen verran. Se tulee, humahtaa ja huutaa äänettömästi. Se valahtaa jäseniin ja saa veren kiertämään. Yhden hetken ajan kykenen tajuamaan koko elämäni. Kykenen melkein saavuttaman syntymäni aiheuttamat tunteet kehollani ja aavistamaan vanhuuteni hetken, jolloin jo odotan kuolemaa. Ja tämän kaiken keskellä vain olen. En ole onnellinen, en surullinen enkä vihainen. En etsi vastauksia vaan vastaanotan tuntemaani. Hetkiin ei tarvita analyysia eikä järjen mukanaan tuomaa selittämistä siitä, onko hetki oikeassa vai ei. Voin askeltaa keskellä ihmisvirtaa ja tajuta olevani osa kaikkea, mutta silti oman pääni sisällä vapaa kaikista odotuksista. Kuljen, ajan autolla tai paistan jauhelihaa enkä tarvitse siihen ketään todistamaan, että teen jotain mainittavaa. Kaiken kattava vapaus on hetkissäni riemastuttavaa. Joskus hetki kulkee niin vinhaan, että typerryttävä ymmärrys tulee kauan sen jälkeen, kun hetki on jo matkannut odottamaan minua jonnekin. 

Hetki on salamannopea väläys minusta iskeytymässä kallioon hämärällä taipaleella. Onko hetken tarkoitus havahduttaa todellisuuteen. pois automaattiohjaukselta? Ehkä sen tarkoituksena on suojata minua silloin, kun en sitä itse tee. Se varjelee. Se muistuttaa jostain tärkeästä ja tekee sen ilman sanoja. Noina hetkinä mietin järjen ja faktan olevan vain ihmisen keksintö, jotta joku asia, jonka voi vain tuntea. voisi selittää olevan valhetta ja mielikuvia. On mielipuolisen masentavaa tajuta, että me ihmiset olemme sallineet itsemme ajautua tilaan, jossa kaikkeen tarvitaan selitys, suunnitelma, tavoite ja budjetti. Ei, en usko enkelihin enkä Jumalaan. Uskon kaiken olevan hetkiä peräkkän ja joillekin annamme isomman arvon kuin toisille. Toivomme jatkuvasti, että kuuntelisimme sydämemme ääntä ja kuulisimme intuition kuiskeen, mutta vaiennamme sen kiireen ja kvartaalien tarkasteltaviksi. 

Lapsena me emme ehkä harhaannu kauas hetkiemme päästä. Me kuulemme ääniä siellä, jossa aikuinen kertoo niiden olevan mahdottomia. Näemme satuolentoja ja pysähdymme tutkimaan perhosta. Vaivumme päiväunelmiin, josta aikuisuus herättää ja saa hetket vaipumaan unholaan. Ja aikuisena unholaan taivutetut hetket pitävät pintansa, käyvät luonamme ja katsovat huomaammeko niitä Ne eivät ole meitä jättäneet. Kulkevat kärsivällisesti ja huokaavat tyytyväisinä, kun jähmeä mieli havaitsee ne ja ymmärtää, elän ja olen vapaa. Osa hetkistä muistuttaa juokse, irtaannu, älä jää. 

Hetken mentyä kuljen tavalliseen tapaan. Siivoan, syön ja katson televisiota. En muutu paremmaksi ihmiseksi enkä opi mitään sellaista, josta voisi ammentaa epätietoisuuden hetkillä. Noina hetkinä minä olen yhtä itseni kanssa ja jonkun sellaisen, jota elämäksi kutsutaan. Sydämen sykäys ja hengenveto. Askel ja ajettu kaarre mutkaisella tiellä. Hymy tuntemattomalta vastaantulijalta. Selittämätön tunne, joka herättää syvästä unesta. Ymmärys asiasta, jota ei kykene ymmärtämään. Hetkinä minä kirjoitan, rakastan, elän ja tunnen tuhansia tunteita. Vain hetken olen olematta mitään ja tajuan sen. Tasavertainen ihmisen kanssa, joka kokee oman hetkensä maailman toisella puolen. Hetken aikana pystyn ihan mihin vaan tekemättä sen eteen mitään. Ja sitten jatkan olemista ihmisenä, joka järkeilee ja tavoittelee maallisen elämän asioita ja on siitä hyvin onnellinen. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *