Ihmisen juttuja

Ihminen seisoi siinä ihan tavallisesti, ihan tavallisena. Ihmisellä oli kaksi silmää, nenää sekä suu. Ihmisellä oli myös kaksi kättä, kaksi jalkaa sekä tavalliseksi luettava keho, ihan tavallinen kuten jo mainittiin. Ihmisen ajatukset sekä tunteet vastasivat suurimmalta osin muiden ihmisten aatoksia. Ainakin niin voisi päätellä todeten, että täyttä varmuutta ei ole muiden mietteistä, vain omistaan ja niitä ihminen nyt ajatteli.

Ajatukset olivat juuri sillä hetkellä surulliset. Niinpä niin, ihminen on usein myös surullinen syystä jos toisesta. Tämän ihmisen suru liittyi ulkopuolisuuteen ja hiljaisuuteen. Ulkopuolisuus asui ihmisessä syvällä sisällä. Se oli tehnyt muuttoilmoituksen jo varhaisessa vaiheessa, aikomattakaan tehdä uusia muuttosuunnitelmia. Hiljaisuus asui sydämessä ja siinä kohdin aivoja, jossa tunteet muodostuivat. Hiljaisuus oli tuttu kaveri, ja otti sanojen sijaan paikka ihmisen tullessa torjutuksi. Jokainen ihminen tulee välillä torjutuksi, se kuuluu elämään, mutta kun torjunta toistuu, niin se haavoittaa ihmistä ja se satuttaa. Sitä ihminen seisoessaan mietti ja tunne oli raskas pakottaen istumaan.

Ihminen mietti, että torjua voi monin tavoin ja nykyään tapojen määrä on lisääntynyt. On somea ja kännyköitä ja ennen kuin ihminen oli iltaisin vain oman väen kanssa tai itsekseen, niin nyt sohvilla istuu koko maailma. Koko maailma saattaa seurata torjuntaa huomaamatta siitä jälkeäkään. Ihminen, joka istuu siellä sohvalla, istuu aina vain hiljempaa, ja tavallisen kehon toiminta lamaantuu jääden paikoilleen.

Aina sanotaan, että ilmaise ajatuksesi, kerro mitä sisimmässäsi tunnet, ole avoin. Ihmiset, jotka välittävät ottavat ihmisen vastaan sellaisena, kun hän on ja vaikka ihminen haastaisi epämukavuusalueelle, niin välittävissä suhteissa se on ihan ok. Näin on sanottu, mutta totuus onkin toinen. Ihminen teki kuten neuvottiin, hän sanoi, hän kysyi haluten vastauksia, sillä ymmärrys oli vajaa ja hämmennys oli suuri. Ihminen teki ilmeisesti väärin, sillä vastauksien sijaan hän jäikin hiljaisuuteen. Ei viestejä, ei puheluita. Ei vastakysymyksiä, ei pahoitteluita pahoitetusta mielestä. Ohitettu, ja yksin jätetty. Ihminen mietti istuessaan, että jäädäkö odottamaan ja jos jäisi, niin mitä.

Jos torjunta olisikin ihmisen ensimmäinen, mutta näin ei ollut. Ihminen huokaisee, nousee ylös, ravistelee itseään kuin koira, ja suuntaa katseensa ylös. On valittava, on löydettävä rajansa. Ja niin ihminen käyttää tavallisen kehonsa kahta jalkaa ja kävelee eteenpäin. Mieli ja ajatukset seuraavat kyllä perässä joskus askeleita hitaammin, mutta tulevat kyllä. Ihminen hymyilee vastaantuleville saaden hymyn takaisin.