Isänpäivä

Voi isä….

Saisiko sinulle sanottua sen, että olen ollut vihainen? Vihainen jokaisesta sanomatta jäänestä kannustuksesta ja jokaisesta osuneesta iskusta. Vihainen rakkauden tunnustuksista, jotka annetaan aaamupalapöydässä kauheassa krapulassa. Ja tuon rakkaudenosoituksen saatua oli pakko sanoa samoin, vailla tarkoitusta, ilman muuta tunnetta kuin viha. 

Vihan seurana on häpeä. Häpeä itsestä, häpeä kelvottomasta isästä. Isästä, joka oli elämän ensimetreillä suurin sankari, tuoksuen ohuesti viinalta, mutta kannatteli halki olohuoneen epävarmoilla käsivarsilla. Aamulla oli hiljaista, niin hiljaista, että leikkien äänet tuntuivat maanjäristykseltä. 

Voi isä, onneksi et ole tuon kaltainen….

Voi isä…

Saisko sinulle sanottua sen, että olen ollut pettynyt sinuun? Et antanut minulle vapautta, et laskenut tahtomaani suuntaan. Vaadit parempaa, olihan itselläsikin ollut vaikeaa, vaatimuksia, samankaltaisia odotuksia oman isäsi asettamia. Kysyn kenen vaatimuksiin vastaan? Sinunko vai isäsi, sillä luulen niiden sekoittuneen, kuuroutuneen pyynnöille nähdä minut minuna, omien haaveideni tekijänä ja unelmieni tulkitsijana. 

Voi isä, onneksi et ole tuon kaltainen….

Voi isä…

Saisiko sinulle sanottua sen tyhjyyden, jonka lähtösi aiheutti? Tyhjä paikka sohvalla, äidin makuuhuoneen sängyllä ja se suuri aukko sydämessä täynnä hiljaisuutta. Kasvojesi piirteet ovat kuvassa, joka haalistuu vuosi vuodelta. Piirteesi peilaavat äidin silmistä, jotka myös haalistuvat, katsovat kumman surullisesti. 

Voi isä, onneksi et ole tuon kaltainen….

Millainen siis olet?

Olet ihminen. Ihminen, joka omaa hyvät ja huonot puolet. Olet tehnyt virheesi, ehkä antamatta itse itsellesi anteeksi. Olet rakastanut ja haaveillut ja usean haaveesi olet joutunut hautaamaan. Et ole elänyt toiveudesi mukaan, vaan olet muokannut tahtomaasi elämän asettamiin muotteihein ja lapsen aiheuttamiin vaatimuksiin. Et ehkä ole saavuttanut sitä mitä ajattelit, mutta elämää eläneenä tiedät, ettei niin te kukaan muukaan. Olet ymmärtänyt, että elät kuten elät ja sallit lapsesi tehdä samoin. Arvelen sinun pohtivan ja hiljaa pimeydessä huokaavan, että voi kunpa lapsesi elämä sujuisi paremmin, helpommin ja olisi toiveiden kaltainen. Sinun on vaikea sanoa rakastavasi, ikävöiväsi ja kaipaavasi, mutta tiedän sinun tekevän niin. Et osaa kohdata kaikkia vaikeuksiani, mutta tiedän sinun välittävän, vaikka emme niistä puhukaan. Olet elänyt ihmisenä ja osan siitä isänä ja kaikkesi sen saralla tehneenä. 

Hyvää isänpäivää sinulle. Hyvää isänpäivää kaikille isille, isipuolille, sijaisisille, adoptioisille, niille jotka ovat isiä ilman oikeutta lapsensa tapaamiselle, kuolleille isille ja niille jotka kovin tahtoisivat olla isiä, mutta jostain syystä sitä ei sallita. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *