Jokaisella pitäisi olla ystävämummo

Minun ystävämummoni on 84-vuotias. Hänen harmaa päänsä yltää minua olkapäähän ja halatessemme joudun kumartumaan ja hillitsemään halaukseni voimaa, jottei tuo pieni mummo rutistuisi. Meidän ystävyytemme on kestänyt kaksi vuotta. Tapaamme noin kaksi kertaa kuukaudessa, joten tapaan häntä enemmän kuin muita ystäviäni, jopa useammin kuin äitiäni. Mummo asuu muutaman kilometrin päässä, rivitalossa, asunnossa jossa hän eli aikoinaan perhe-elämää. Aika on pysähtynyt ja vierailujeni ajaksi sulkeudumme omaan kuplaamme. Kaukana kavala maailma.

Mummojen iho muuttuu pehmeäksi, vaikka siinä kulkee juonteita. Mummojen ääni kulkee hauraammin, mutta sanojen takana on painoarvoa. Mummojen ei tarvitse päteä. Minun ystävämummoni leipoo minulle pullaa tai piimäkakkua. Mummot käyvät useammin vessassa ja kulkevat hitaammin. Ystävämummoni mielestä olen aina kaunis, nuori ja lähes enkelistä seuraava. Ystävämummoni tekee minulle enemmän hyvää, kuin minä hänelle, vaikka hän väittääkin vastaan. 

Me puhumme kuolemasta, paljon. Kuolemasta puhuminen ei koskaan ole surullista eikä ahdistavaa, sillä se on väistämätön tosiasia jokaisen elämässä. Me molemmat olemme haudanneet lapsemme. Ymmärrämme toisiamme ikäerosta huolimatta. Keskusteluissa vilahtaa luontevasti kuolleet ja elävät, eikä koskaan tarvitse puuttua siihen tosiasiaan, että menevätkö ne välillä sekaisin. En oio hänen nimetessään lapsenlapsensa tyttärensä mukaan, sillä hän varmasti tarkoittaa heitä molempia. Puhumme myös nykyajan asioista, politiikasta ja uskonnosta. Eniten puhumme kuitenkin tunteista ja läheisistä. Ikävästä ja rakkaudesta. Siitä, kuinka onnekkaita olemme, kun meillä on joku jota rakastaa. Ystävämummoni on myös onnellinen siitä, että on saanut olla terve, vaikka on sairastanut syövän, sairastaa edelleen sydän- ja verisuonisairautta ja astmaa. Puhumattakaan nivelrikoista ja säryistä. 

Olen tutustunut hänen elämäänsä ja kanssani hän saa kerta toisensa jälkeen palata muistoihinsa. Hän haluaa tietää minun elämästäni ja vertailemme elämämme kulkua ja toteamme, etteivät ne lopulta toisistaan eroa. On syyllisyyttä tekemättä jättämisistä ja sanoista, jotka olisivat saaneet jäädä sanomatta. Huoli läheisistä. Työnteko on merkinnyt paljon. Ihmisenä kehittyminen on kulkenut eteenpäin joko omasta tahdosta, tai niin kuin usein on, pakosta ja elämän eteen tuomien tapahtumien vuoksi. Kaksi naista eri aikoina eläneet, eri ikäiset, mutta ei niin kovin erilaiset, kuten eivät ihmiset yleensäkään ole. 

Vanhemmat ihmiset voivat tyynnyttää meitä nuorempia. Vanhemmat ihmiset eivät enää hötkyile ja he näkevät laajemmin. Vanhemmat ihmiset hymyilevät lempeästi meille nuoremmille, kun kuvittelemme jonkun epäolennaisen olevan niin kovin tärkeää. Ikä tuo hitautta, joka saa tarkastelemaan kiirettä kriittisemmin. On ollut saada tutustua ystävämummoni ajatusmaailmaa ja tapaansa elää. Ne ovat tuoneet minulle lohtua ja hälventäneet vanhenemisen pelkoa. Ikä tuo mukanaan hidastuvan maailman, johon keho sekä mieli kasvavat mukana. Vähän niin kuin lapsi kasvattaa vanhemmuteen, niin ikä kasvattaa kohden vanhuutta. Ei siis pelättävää. En ole iäkkäänä varusteltu sillä ajatusmaailmalla ja rytmillä elää, joka tällä hetkellä määrittää elämääni. 

Olisi hyvä, jos terveys säilyisi kohtuullisena, mutta sitäkin ehkä tarkastelee toisin kuin nyt, Järjen soisi pysyvän, mutta jos se heikkenee, niin heikkenee myös oma kyky sitä arvioida, joten ei siis pelättävää. Läheiset saattava kuolla, mutta niin ne voivat kuolla myös nuoremmiltakin. Vanhenemisen etuina voi olla myös paremmat ihmissuhdetaidot, kyky keskittyä olennaiseen ja lempeämpi suhtautuminen itseen sekä muihin. Syli on aina avoinna kenelle tahansa ja aina on aikaa istua ja juoda kahvit. 

Ystävänpäivän menin ystävämummoni luokse kahville. Hän oli ostanut minulle kukan, joka on nyt löytänyt paikkansa keittiön pöydällä. Hän esitteli saamansa ystävänpäiväkortit. Ihan oikeita postikortteja! Me nuoremmat tyydymme someviestittelyyn ja samaan aikaan ikäihmiset valitsevat sopivan kortin ja kirjoittavat haparoivin kirjaimin osoitteen osoitekirjasta ja liimaavat postimerkin kortin kulmaan. Ikäihmiset kävelevät postilaatikolle ja lähettävät kortin jonkun muun kannettavaksi ja lopulta ystävän luettavaksi. Minä olin niin hölmö, että vein vain itseni, mutta sekin oli kuulemma ihana juttu. Minä olen kuulemma niin ihana ystävä. 

Viettäkää aikaa ikäihmisten kanssa. Heidän rauhansa ja ajatuksensa saattavat saada aikaan seesteisen hetken, ja hetken voi olla juuri oikeassa paikassa ja kaikki on vain hyvin. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *