Jos en olekaan, niin mitä sitten?

Minä olen suvaitsevainen. Olen avarakatseinen ja suhtaudun kaikkeen lähtökohtaisesti avoimin mielin ja olen aina valmis oppimaan uutta. En karsasta erilaisuutta enkä koskaan sano ensimmäiseksi ei, sillä enhän tiedä mistä mahdollisuuksia saattaisin kieltäytymällä menettää. Pidän kaikista ihmisistä ja kaikilla maailman lapsilla on paikka sydämessäni, poikkeuksetta. Jokainen äiti, nainen, mies ja lapsi ovat yhtä tärkeitä. Vanhukset, nuo meidän hyvinvoinnin muovanneet, ovat erityisen lähellä sydäntäni. Voisin koska tahansa antaa, mitä tahansa, kaikkien heikkojen puolesta. Oman lapsen edestä, vaikka henkeni. Antaisin takin päältäni ja leivän kädestäni, koska mielestäni kaikki elämä on arvokasta ja tärkeää. Mikä minä olen sanomaan, että minun etuni olisi merkityksellsempi, kuin jonkun toisen. Olenhan etuoikeutettu, olenhan? Luovun omastani, kunhan…..Annan vähästäkin, jos….Ymmärrän, mutta vain…..

 

Jotenkin noin se sittenkin ehkä kuitenkin menee. Jos, mutta ja ehkä tulevat usein pilkun jälkeen ja tietysti unohtamatta sitkua. Viime aikoina olen joutnut tarkastalemaan omaa suvaitsevaisuuttani. Mielestäni se on melko hyvällä tasolla, mutta eri keskusteluissa huomaan sen olevan joko liiallista tai sitten täysin alimitoitettua. Millä mittarilla sitä pitäisi tarkastella ja olenko lopunperin niin suvaitsevainen? Ehkä en niin paljoa kuin olen luullut. Hyvinä aikoina on helppo olla avarakatseinen ja myöntyväinen uudistuksille. Rahaa on ja mistään ei tarvitse luopua eikä ketään uutta naapurissaan suvaita, Televison kautta katsotaan maailman pahaa, eikä sen tarvitse olle ulkomailla, naapurikunnan taloudelliset ongelmatkin riittävät saamaan aikaan tunteen omasta paremmuudesta. Minulla menee hyvin ja voin hyvin tuhlata sympatiaa ja empatiaa mielin määrin, mutta auta armias kun lehdessä lukee ongelmien rantautuneen omalle kylälle, loppuu suvaitsevaisuus. Rajat kiinni ja rahahanat nyt ainakin. Ja naapurin kakarat alkavat kummasti ärsyttää. Keskustelun aloitus entisen opiskelutoverin kanssa aloitetaan tunnustelemalla hänen kantansa leikkauksiin. Hitto soikoon, jos se eroaa, niin on pohdittava ystävyyttä uudelta pohjalta.

 

Kaikki arvioidaan uusiksi. Otsalle kasvaa tuntosarvet, jotka lajittelevat ihmisiä näkökantojensa mukaan eri lokeroihin. Samoin ajattelevat, melkein samoin muttei ihan (pysyvät vielä kaverilistalla), jyrkästi ilmaisevien kanssa ei enää keskustella ja täysin eriävät kulkekoon kadun toisella puolella. Lasten entinen hoitotäti kuuluu nykyään täysin nou nou- jengiin, koska kutoo sukkia pakolaisille, Entinen talonmies, nykyään eläkkeellä, joutaa entisiin tuttaviin, koska äänesti persuja, prkele.

 

Ja me kaikki suvaitsevaiset ja avarakatseiset jakaannumme kahteen eri leiriin tai oikeastaan ehkä jopa kolmeen tai sittenkin neljään. Asetumme toisiamme vasten, koska puolihan on valittava, vai onko? Onko suvaitsevaista poistaa toisin ajatteleva  ystävä joulukorttilistalta? Olemmeko tosiaan siinä vaiheessa, että meillä on varaa luopua ystävistämme. Onko ns. suvakilla parempi oikeus ilmaista mielipiteensä, koska se hänen mielestään hyväksytympi näkökulma maan tilanteeseen?

 

Ja kyllä meillä on oikeus poistaa, hyllyttää tai sitten säilyttää kenet haluamme. Mutta entäpä sitten, kun maassa jälleen vallitsee rauha, kaikilla on rahaa eikä kukaan muukalainen uhkaa lastemme tulevaisuutta, niin onko sitten taas aika suvaitsevaisuudelle ja naapurin Kake kelpaa taas ystäväksi. Kukapa vanhoja muistelisi.

 

Ja kaiken aikaa, kun me mietimme niin kovasti kuinka voisi todistaa puolen maailman olevan väärässä, niin samaan aikaan hallitus tekee päätöksiään kuin huomaamatta ja sodat jatkuvat kaikesta huolimatta. Tuon pahan olon lisänä on nyt siis vielä riita Lissun ja entisen kaupan myyjän kanssa. Vastakkainasettelu ei ole koskaan tuottanut hyviä tuloksia, niin kuin ei riitelykään ja omaan poteroon linnoittautuminen.

 

Olen siis suvaitsevainen, ehkä, jos ja sitkun…..Mutta ainakin yritän ja oikein kovasti yritänkin. Ja kun en jaksa, niin katson söpöjä kissavideoita.

 

puheenaiheet uutiset-ja-yhteiskunta ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *