Kaivan itsestäni

 

Olen seuraanut muita ihmisiä, opiskellut ja kuunnellut. Sen jälkeen olen kokeillut, erehtynyt ja onnistunut. Olen uskaltanut löytää minun tapani elää ja olla. Olen kaivellut itseäni surutta ja säälimättä.

 

Olen auttanut itseäni ja sen jälkeen muita. Olen päättänyt, että en ihan hevillä käännä selkääni sille, joka tukea tarvitsee. Minuakin hämmentää pakolaisten valtava määrä sekä hallituksen mahdolliset päätökset. Mutta kuinka kummassa niistä voidaan selvitä, jos reaktio on tyrmätä kaikki, etsimättä ratkaisuja. Ääneen huutamista, uhkaamista ja kahteen eri leiriin jakautumista. Ei etsitä keinoja, vaan nähdään ainoastaan uhkia. Vastustetaan ja huudetaan, ajattelematta lakia tai tuntematta ihmisyyttä.

 

Kaiken tämän keskellä kaivelen itsestäni taas uusia puolia. Istun alas, hengitän ja käyn lävitse oman elämäni läpikäytyjä pelkoa. Muistan, kun pidin kiinni kuolleen lapsen kädestä. Ja luulin tuolloin, ettei mikään koskaan enää saa tuntemaan elämän iloa tai toivoa. Vaan tuntuipa kuitenkin, muiden ihmisten avulla. Ei tarvittu rahaa, läsnäolo riitti. Kellään ei tullut mieleen möykätä tai väheksyä menetystäni. Muualta tulevien menetyksiäkö on oikeus vähätellä ja lisätä pelkoa?

 

En tiedä mistä rahat, mistä tilat ja kuinka käy. Mutta sen tiedän, että ihminen kykenee mihin vain, kun häneen uskotaan, hänen ei tarvitse pelätä ja hänelle annetaan mahdollisuus. Ja senkin tiedän, että kaikkia ei voi pelastaa, ei kotimaan väkeä eikä muualta muuttaneita. Ja vaikka kaikki sodat katoaisivat ja pakolaisten kulku loppuisi, niin poistuisiko meidän ongelmat? Luulen, että sen jälkeen suuntautuisi huomio kotimaisiin sosiaalietuuksien hyväksikäyttäjiin, rikollisiin ja erilaisiin lusmuihin. Mutta nyt kaikki hekin ovat ensiluokkaisia kansalaisia ainakin siihen asti, kun pelottavat erilaiset ihmiset katujamme tallaavat.

 

Kaivan itsestäni uusia puolia. Kuinka suhtautua läheisiin, jotka eivät hyväksy minun ajatusmaailmaani? Kuinka suhtautua hallituksen tekemiin päätöksiin ja kuinka selvitä? Kuinka suhtautua muuttuvaan maalmaamme? Kaivan itsestäni inhmillisyyttä ja tahtotilaa sulkea suuni, etten kiroile ja tuuttaa ajatuksiani ulos suodattamatta. Huokaan ja listaan asioita miksi elän ja miksi olen onnellinen. Onneksi huomaan, että olen ja minulla on hyvä elämä. Voin sulkea muun maailman pois ja käpertyä hyvään ja antaa sen kiertää. Olla onnellinen, koska olen terve, minua rakastetaan ja minä saan rakastaa. Sen kaivan itsestäni.

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *