Millä hinnalla?

Olen ollut innoissani ja hehkuttanut uutta osa-aikaista työtäni. Odotin sen alkamista, asennoiduin uuteen ja kieltäydyin sijaisuuksista. Suunnittelin kouluttautumista ja laskeuduin rauhaan, vaikka palkkaus olisikin alhainen. Olisi kuitenkin töitä, uutta ammatillista avautumista ja sisällöltään mielekästä ja tärkeää. Eilen aloitin ja tänään lopetin.

 

Kummallinen tunne ja kotiin tultuani nukahdin syvään uneen ja annoin mieleni levätä muutaman tunnin ajan. Jotain oli alkamassa, mutta se kaikki oli ohitse ennen kuin mitään ehti tapahtua ja toisaalta tapahtui paljon. Yksityiskohtiin en voi liiemmin mennä, mutta päätös purkaa työsuhde vuorokauden sisällä sen alkamisesta, on kuitenkin viisas ja ainoa oikea vaihtoehto. Esimieheni, joita oli kaksi, ovat päätökseni takanan ja samaa mieltä päätöksen oikeudesta. Olen onnekas, että tapasin nuo kaksi naista, koska sain yhden suosittelijan ja kuka tietää mitä maailma vielä tarjoaa. Minun läsnäoloni uudessa paikassa ei olisi tuottanut riittävää tukea asiakkaille, sillä tavoin kuin minä ja esimiehet sen näkivät. Paljastui muutamia asioita, jotka eivät olleet tiedossa hyväksyessäni paikan.

 

Olisin voinut jatkaa, mutta hinta olisi ollut varmasti kova. Asiakaskunta sen laatuista, että tutustuminen ja luottamuksen rakentaminen, olisivat olleet epäreiluja tekoja. Olenko siis periksi antava ja vastuuta pakoileva? En mielestäni. Olen oppinut, että joskus on valittava taistelunsa ja tämä ei ollut minua varten. Pidän viisaampana säästä energiani johonkin, missä en kohtaa vastustusta ja sellaiseen, joka tuottaa tulosta ja hyvää mieltä. En pelkää haasteita, mutta en ole myöskään tyhmän rohkea.

 

Onko oikein näinä päivinä kieltäytyä ottamasta vastaan työtä? Tuntuu kurjalta, koska osin tiedän olevani etuoikeutettu siitä, että minulla on mahdollisuuksia. Ei huolta, kannan kuitenkin korteni kekoon sijaisuuksilla ja en jää laakereille lepäämään ja nostamaan hurjia ansiosidonnaisia päivärahoja. Niitä, joita hallitus ei vielä ole leikannut.

 

Rämmin siis polkuani eteen päin, omin jaloin ja omin tavoittein. Etsin ja löydän. Onnekseni mieheni on tukenani ja sitä mieltä, että pitää mielummin naisensa eloisana kuin väsyneenä taistelijana. Luotan edelleen elämään ja siihen, että se ovi aukeaa, jonka on tarkoituskin aueta. Tämäkin ovi oli raollaan, mutta joku piti jalkaa edessä ja minulla ei ollut tarvetta väkisin runnoa sisään. Ovi olisi todennäköisesti mennyt remonttiin ja kustannukset sen korjaamiseen olisivat nousseet kohtuuttomiksi. Pahoittelen niiden kaikkien puolesta, jotka ovat etsineet töitä, niitä saamatta ja minä en ottanut tarjottua vastaan. Pahoittelen myös sitä, etten voi avata kaikkia syitä, mutta se ei ole minun asiani tehdä näin julkisesti. Nuolen siis haavojani ja suuntaan katseen tulevaisuuteen. Syön jotain epäterveellistä ja lohdutan kehoani hiilareilla. Ja kaiken syömisen jälkeen suuntaan illalla opiskeluiden pariin. Sivistän itseäni, opin ja ehkä etenen johonkin. Tämän hinnan olen valmis maksamaan.

suhteet oma-elama tyo opiskelu
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *