Mille saa nauraa?

Takapuolen puutuessa tarpeeksi, siirrytään sisälle juomaan teetä ja syömään jätskiä. Jätski melkein sulaa, koska nyt nauruvuorossa ovat dementoituneet sukulaiset ja tuttavat. Kaikella rakkaudella löytyy dementiastakin koomisia tilanteita, joissa olemme myötäeläneet ja olleet tukena, joten emme naura asialle tunteettomasti tai siitä jotain ymmärtämättä. Naurattaa vain, koska naisen odotellessa kärsivällisesti jakoavainta hakevaa miestä onkin tuloksena imuroitu auto, mutta jakoavain on edelleen hakematta. Välillä vakavoidumme asian ääreen hyvin tiedostaen. että se saattaa olla osa omaa elämäämme tavalla tai toisella joku päivä.

 

Kuolemalle ei saa nauraa. Itkua, surua ja menetystä. Nauramme kuitenkin, samalla surren menetyksiämme. Eipä ole kuolema pahempi veikko, vaikka liian aikaisin on vienyt joitakin. Osa elämää, väistämätön lopputulos, ehkä joskus jopa ystävä. Kertoessani ystävälleni, mikä aikoinaan sai uskomaan ja jaksamaan pahalla hetkellä, hän hymyilee vastaukseksi ja koska olemme jo vaputuneessa tilassa nauramme sillekin. Ajatus aikoinaan istuessani lattialla lapsi sylissä ja väkivallan pelko leijui yllä, luulin etten koskaan voi olla pahemmassa tilanteessa. Muutin mieleni, kun syli olikin tyhjä, lapsi kuollut ja väkivallan uhka leijui yllä. Tuolloin oli aikoja, jolloin ei näkynyt valoa, ei tunnelin päässä, mutta ei missään muuallakaan. Istuinpa silloin ja mietin kuinka selviän. Totesin, että aina on vaihtoehtoja ja yksi niistä on kuolema. Päättää päivänsä, niin ei tarvitse mistään mitään huolta kantaa. Lohdutti, minulla oli sittenkin vaihtoehto. Sitä en koskaan ajatellut käyttäväni, enkä koskaan ole sitä yrittänyt todeksi muuttaa, mutta silloin se lohdutti, koska minulla oli vaihtoehto. Nyt ystävämme ja minä hymyilemme tälle ajatukselle ja varovasti myös naurahdamme, onhan asia vakava. Kuinka selittää ymmärtämättömälle, ajatuksen lohdullisuutta, ilman tositarkoitusta. Siksi koemme, että meillä on lupa tällekin asialle suoda edes hymy.

 

Olemme ruotineet elämämme auki, taas kerran. Aikaa kului 4,5 tuntia. Lopputuloksena monta asiaa naurettuna. Asiat ovat saaanett päivänvalo, tulleet oikeisiin mittasuhteisiin ja niitä piinavat varjot pienentyneet. Olemme edelleen kaksi aikuista naista, jotka ovat osa yhteiskuntaa, maksamme veromme ja kuljemme kuin muutkin ihmiset. Päämme sisällä on vain toisenlainen maailma, täynnä rauhaa ja rakkautta. Täynnä tahtotilaa tehdä hyvää itselle ja muille, mutta oikeus nauraa ja hymyillä vakavillekin asioille, koska niin saa tehdä. Ei loukatakseen ketään vaan tuodakseen kaiken inhimillisemmäksi, oikeaksi ja eläväksi. Poistaen turhat pelot ja olemme toivottavasti vähän valmiimpia oleman sitä mitä olemme ja suomaan se myös muille.

 

Mille siis saa nauraa? Itselleen, omille ajatuksille, kaikelle koetulle, elämälle. Tee se rakkaudella ja kunnioittaen ja hyväksyen, niin se vapauttaa ja helpottaa.

suhteet oma-elama ystavat-ja-perhe ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *