Moni luulee ettei tarrat auta.

20171130_085752.jpg

Piirsin ensimmäisen hymynaaman ensimmäisenä koulupäivänä tyhjään paperiin. Ensimmäisen jälkeen tuli pian toinen. Minulta kysyttiin, että mistä menettää hymynaaman. Ei mistään, oli helppo vastata. Pojat katsoivat minua epäillen. Erityiset pojat, jotka olivat tottuneet miinuksiin ja moitteisiin, joita piirtyi Wilma- merkintöihin päivittäin. Pojat, jotka ovat yhteiskunnan ja koulujärjestelmän syövereissä, vastaamatta yleisiä odotuksia. Moitteen sijasta kiitos kuulostaa oudolta ja ehkä jopa väärältä. Hymynaaman ansaitsee hyvästä teosta itseään tai toista kohtaan. Sen ansaitsee siitä, että aloittaa opiskelun, vaikka ei tahtoisi. Hymynaama piirretään empaattisesta mielipiteestä, joka lausutaan ketä tahansa kohtaan. Piirtäminen jatkuu, kun nostaa kaverin pudonneen kynän, ei sanokaan kirosanaa, joka juuri meinasi karata huulien välistä, muistaa laittaa kännykän pois ilman erillistä kehotusta tai jaksaa sinnitellä silloinkin, kun voimat ovat jo melkein lopussa.

Hymynaamojen piirtäminen oli alkuun aikuisten tehtävä. Ajan kuluessa sain ehdotuksia pojilta, että voisiko saada hymynaaman, kun teki enemmän kuin pyydettiin. – Totta kai! – Tahtoisko oppilas itse piirtää sen? – Tahtoisi! Keittiöjakkara sirtyi lähemmäs seinällä olevaa paperia ja kieli keskellä suuta piirtyi uusi hymynaama itse valittuun kohtaan. – Voisiko paperista saada ihan punaisen, sellaisen joulunpunaisen? – Voisi kyllä, mutta sitten hymyt eivät enää erottuisi. Aloimme siis kerätä kirjaintarrojen avulla omia nimiä seuraavaan paperiin. Nyt laskettiin sitä, että montako kertaa oma nimi muodostuu ajan kuluessa turkoosiin paperiin. 

Tuosta hymynaamapaperista ajattelin leikata pienet palaset ja liimata ne joulukorttiin. Näin jokainen poika saa muistutuksen osallistumisestaan yhteissen työrauhaan, yhteiseen sinnittelyyn ja mahtavaan tsemppaamiseen. 

20171130_130003.jpg

Aika kuluu. Pojat ovat tottuneet minuun ja muihin aikuisiin ja me tunnemme pojat paremmin. Puhumme suoraan ja sanoitamme haasteita ja hankaluuksia. Pohdimme elämää ja sitä mitä se ihmiseltä vaati. Mietimme mitä pojat ovat juuri tässä luokassa harjoittelemassa ja miten itse voi vaikuttaa olemiseensa. Onko omaa valtaa ja onko kykyjä tehdä tilanteelleen jotain? Voit varmaan arvata, että vahvuuksien ja hyvien puolien etsimien on vaikeaa. Kehut osuvat nyt kohdalleen eivätkä aiheuta vastustusta ja epäilyä onko ne juuri kyseiselle pojalle annettu. 

Hymynaamat ja kirjaimista muodostuvat nimet ovat jo tuttuja kannustuskeinoja. Nyt pojat ovat valmiita henkilökohtaiseen ja omaan arviointiin. Jokaisen pulpetin kulmaan ilmestyi pohja, jota aloitettiin täyttämään tarroilla. Hymyilevät sydämet ovat suunnanmuutoksesta saatuja. Harmituksen, ärsytyksen tai ketutuksen vaihtuessa asialliseen asenteeseen saa hymyilevän tarran, joka kertoo kyvystä muuttaa suuntaa. Mieliharmiin ei siis tarvitse jäädä kiinni vaan siihen voi vaikuttaa. Tähtitarrat ovat opiskelussa sinnittelystä. Isot ovat jostain toisen huomioinnista, auttamisesta ja tai oivasta oivaltamisesta. Pohjassa lukee, että muutos on voimavara. Pojat keräävät tarroja, siirtelevät niitä mielensä mukaan ja osa pyrkii suuresta  hipelöinnin määrästä irti pohjasta. Liimaamme tilalle aina uuden. Intoa jolla tarroja kerätään on vaikea kuvata. Ilo jokaisesta ilmaantuneesta tarrasta on ilmeinen. Tarran saamisesta ei tehdä numeroa, se vain laitetaan kesken työskentelyn ja keskittymisen. Joskus kuulemme ehdotuksia josta tarran voisi antaa ja yleensä ehdotus on hyvä ja sillon saa itse valita mieleisensä tarran. Tarkasti katsottuna voi havaita, että kuva on väärinpäin, mutta se johtuu vain minun kuvakäsittelytaidon puutteesta. 

20170811_121214.jpg

Kuvassa on Önskad. Hän on falmingo, jonka äitini osti minulle sisäpiirivitsin vuoksi. Otin Önskadin töihin mukaan ja pidin sitä kaapissa piilossa odottamassa sopivaa hetkeä. Muutama viikko sitten se hetki tuli. Esittelin Önskadin ja siitä lähtien se on ollut esillä. Sitä on paijattu ja sillä on leikitty. On huomioitu ja pohdittu onko Önskadilla kaikki hyvin ja kuinka lintu voi. Työkaverini virkkaa Önskadille pesää ja kaikki suunnittelevat innoissaan pesän sisustusta ja paikkaa. Pehmolelu on siis jees juttu, ei lapsellinen ja turha. Pojat ovat 10-13- vuotiaita, joten kyseessa ei ole pienet ja parhaimmassa leikki-iässä olevat, kuten voisi helposti luulla. 

Tarrat, hymynaamat ja pehmolelut ajavat täysillä paikkansa osana positiivista palautteen antoa ja ilmapiirin luomista. Kehut ovat paikallaan, mutta visualisointi auttaa paljon. Tähän lisätään huumori, pallohieronta, Unon pelaaminen ja aikuisten heittäytyminen hieman hassuiksi ja tuloksen on elämän maukuinen porukka, joka luovii ihmisyyden pyörteissä ja etsii keinoja pärjätä tässä joskus kovassakin maailmassa. 

suhteet oma-elama mieli tyo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *