Naiseus

Melkein muistan hetken, jolloin naiseuteni herahti jäseniini.

Se vyöryi kostena kesäsateena ja jakautui jokaiseen soluun. Se tuli riemukaasti. uhmaten entistä. Se pyyhki menneen ulos kehosta ja sulki oven kiinni perässä. Se sisusti. Aukoi ovia ja tuuletti. Se otti määräysvallan ja suuntasi kulkuni näyteikkunoiden luo. Se käänsi päätäni toiseen suuntaan ottamatta huomioon haluani. Se väläytti värejä, lyhyempää helmaa ja sellaista konservatiivisempaa, töihin sopivampaa.

Ei kelpaa ulkoinen muutos naiseudelleni. Hyristen se käynnisti koneistoaan vaatien katsomaan aamutakin alle. Ja totta. Lanteeni kaipasivat silkkiä. Sen kaaret muotoutivat silkin alle, posket punehtuen. Syntisen ihanaa on askeltaa kadulla, antaa lanteen keinahtaa silkin hyväilessä. Hikikarpalo valuu rintojen väliin, se hidastaa kulkuaan kohdatessan vaon niiden välissä. Se huokaa ihastuksesta huomatessan pitsireunuksen. Naiseus pakottaa muutokseen kasvojen alueella. Ripset saavat mustan hunnun, huulet maistelevat uuden maun kiiltävän ja eri tavoin erottuvan. Niskassa hiukset hivelevät ihoa, kuin antaen esimakua toisenlaisesta kosketuksesta. Kosketuksesta, joka kulkee kihelmöiden niskaa pitkin löytäen pitsireunuksen. 

Naiseuden vaativin tehtävä on tasoittaa arvet, synnytyksistä saadut. Se kuljettaa sormiani niitä pitkin, jokaista juovaa. Suljen silmät ja huokaan. Elämänjuovat, toisen vuoksi saadut. En enää saata niitä hävetä enkä peittää. Tehtäviin kuuluu poistaa loukkaukset, epävarmuus, hylkäyksen kokemukset ja kelpaamaattomuuden tunne. En harmaata hiusta harmittele, olkoon sekin, onhan se osa minua., ja piilossa muiden silmiltä värjään ne, ihan pikkuisen vaan. Lempeästi hyväksynnän tiellä, jokaista kohtaani ja muistoani rakastaen, toisin silmin katsoen. 

Naiseuteni on piileskellyt, ollut kadoksissa, mutta nyt sen virta on loppumaton. Se kiihtyy välillä koskeksi ja laantuu ajoin tasaiseksi virraksi. Se on olemassa iäti, muuttuen, itseäni arvostaen, mutta muistuttaen myös ajatusten voiman merkityksestä. Se sulkee korvat ääniltä, jotka kehottavat luopumaan, asettumaan uomiin ennalta-arvattaviin ja avaa aistit ottamaan vastaan kutsuvan katseen. Ajatukseni ovat vapaat, kuulemisen arvoiset. Teen omat päätökseni, luon tavoitteeni rakastaen haasteita ja ihmisiä, jotka kanssani kulkevat. Leijun ja liidän, mutta juurevasti maassa kulkevat jalkani, pitäen minut, minun radallani. 

Vyöryköön, sataakoon tai virratkoon hiljaan, onhan naiseuteni löytänyt minut, tähän en tarvitse muita, en miestä tai hyväksyntää. Tämä on minun naiseuteni, vaalin sitä ja hellin ja herutan viimeisenkin pisaran, joka sillä on annettavana. 

Sisäinen hyrinä on lakkaamaton voima, koneistoni, hyvin öljytty ja huollettu ja se on valmis elämäni loppuun asti suuntaavalle matkalle. Kehoni, ajatukseni ja naiseuteni.