Oikeus onneen vai onko?

Onnellisuus. Kaikkien toivoma, odottama ja etsimä. Kaikki sitä haluaa. Mielellään niin, että se vain tulee ulkoapäin annettuna, eteen tarjottuna ja niin, että se on nimettynä valmiiksi, jotta ihminen tietää mistä hän nyt on onnellinen. Tuntuu kuin onnellisuus olisi ulkoistettu. Vastuu siirretty itseltä onnellisuuslaitokselle, jota ylläpitää joku, joka onnea jakaa tasapuolisesti. Laitoksen henkilökunta on onnellisuuden asiantuntijoita, mutta millä edellytyksillä heidät on virkaansa valittu? Huomataan, että valitut asiantuntijat ajattelevat onnesta toisin, kuin sitä kauan odottanut mökin mummo. Kenen on vika? Asiantuntijoiden vai onnen odottajan. 

 

Perustuslaissa ei ole kohtaa, jossa onni mainittaisiin perusoikeudeksi kaikille. Silti sitä kaikki halajaa ja toivoo. Peruskoulun opetussuunnitelma on myös vajaa tältä kohdin. Vaikka selaa koko opuksen lävitse, niin ei löydy onnesta mainintaa. Molemmista edellä mainituista opuksista löytyy kohtia, joissa kerrotaan kaikilla olevan oikeus yksilöllisyyteen, turvallisuuteen, oikeuteen ilmaista ajatuksiaan, terveydenhuoltoon, opetukseen ja tasa-arvoiseen kohteluun. Kun hetken miettii, niin eikö onnen voisi noihin kaikkiin sisällyttää?

 

Kulttuurisesti Suomi on hieno maa. Niin paitsi, onnen kohdalta. Kel´ onni on, se onnen kätkeköön. Jossain metsien siimeksessä ja soiden laitamailla onkin lienee monta onnekasta kätköä. Sinne on mökin mummo ja kaupungin herra käynyt onnensa piilottamassa. Istunut männyn alla kaiveuttaan onnensa muilta näkymättömiin. Hykerellyt ja hieronut käsiään yhteen ja ollut hetken oikein onnellinen. Suunnatessan kulkunsa kotia kohden ja kohdatessaan naapurin, on kasvot jo peruslukemilla ja kysyttäessä kuulumisia on vastauksena neutraali tokaisu säästä. 

 

Lottovoittajaa pidetään yleisesti onnekkaana, niin paitsi sitä onnea ei parane näyttää. Entinenkin työkaveri muistaa lottovoittajasta helposti vain sen, että taisi olla vähän omituinen ja en minä ainakaan sitä voittoa olisi halunnut. Raha ei tee onnelliseksi. Itse olisin kyllä valmis kokeilemaan, ihan vaan tutkimusmielessä. Tietäisinpä sitten, että mistä puhun.

 

Miksei kansalaisopisto järjestä onnellisuuskursseja. Alkeiskurssi vasta-alkajille. Kurssin sisältönä on alkuun vain hymyileminen, negatiivisten ajatusten tunnistaminen ja harjoittelua sanomaan ääneen- Olen onnellinen, Minulla on siihen oikeus. Kirjoittamista voidaan myös harjoitella ja paperille tuotetaan sanaa onni sen eri taivutusmuodoissa.  Jatkokurssilla avataan varovaisesti omia ajatuksia onnesta ja katsotaan onnellisesti päättyvä elokuva. Edistyneiden ryhmässä harjoitellaan jo iloitsemista muiden onnesta niin, ettei se vähennä omaa onnellisuuden tunnetta.

 

Onko surullisena oikeus olla onnellinen. Ihminen, joka on juuri kuullut sairastavansa syöpää, onko hänellä oikeus olla onnellinen lapsenlapsesta? Onko lapsensa menettäneellä oikeus olla onnellinen, siitä että on selvinnyt hengissä menetyksen jälkeisen vuoden. Onko oikeus olla onnellinen saadessa työpaikan, jota se kanssahakija ei saanut. Tiedät hänen olevan yksinhuoltaja ja pitkäaikaistyötön, mutta onni ei ollut hänen hakuprosessissa läsnä. Onko oikeus olla onnellinen vain hyvistä asioista?

 

Entä jos ei olekaan onnellinen terveydestä? Ei muista iloita siitä joka päivä, eikä vaali sitä sen ansaitsemalla tavalla, niin kohtaako sen vuoksi epäonni? Ei jaksa iloita lapsista, koska haluaisi nukkua. Ei jaksa hihkua onnesta kun sataa lunta, koska se tietää lumitöitä, palelemista ja muutenkin ahistaa. Onnea ei tuo ajatus joulusta, ei vanhempainillasta eikä suvun traditiosta viettää kesäjuhlia. 

 

Hiton vaikea asia on onni. Viisammat sanovat , että ei löydy onni etsimällä ja itsestään se on kaivettava. Arjen pikku askareista ja voi löytyä jopa roskia viedessä, siinä pihamaalla. Onni on pieniä asioita, pieniä hetkiä. Joskus onni kestää vain sekunnin ja huomaat sen vasta kun se on jo mennyt. Se vilkuttaa sinulle ja lupaa palata, mutta vain jos ole valmis sen vastaanottamaan ja jos tunnistat sen. Monella meillä on onni, mutta me emme sitä tunnista. Emme anna sille oikeutta olla esillä sen ansaitsemalla tavalla. 

 

Minun onneni on riemukas ja villi. Se on vähän kuriton ja ilmaantuu usein ihan kutsumatta. Sen voi havaita kasvoiltani näkyvällä hymyllä, joka ilmaantuu pyytelemättä ja sopimattomissa paikoissa. Olen usein yksin, kaksin, kaupan kassalla tai auton ratin takana. En aina kerro muille, että juuri nyt olen onnellinen. Olen onnellinen istuessani tyttäreni haudalla, kertoen hänelle kaikenlaisia juttua. Olen onnellinen, että saan olla myös surullinen, vihainen tai ihan vain kaikkeen kyllästynyt. Onni istuu olkapäällä siitä huolimatta ja tietää että sen tilaisuus tulla esiin on ihan kulman takana. Onpa onnekasta olla onnellinen tai sitten epäonninen, koska vastatunne vahvistaa toistaan ja tekee sen näkyväksi. 

 

suhteet oma-elama mieli ajattelin-tanaan
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *