Parasta muiden lapsissa

Parasta muiden lapsissa on se, että he eivät ole omia. Muiden lasten kehitys ja kasvatus on pääasiallisesti muiden vastuulla, joten rehtorin tai poliisin soittaessa kukaan ei vaadi minua paikalla. Ei tarvitse istua odottamassa treeneissä olevaa lasta, ei jännittää irtoaako hammas tänään vai huomenna tai istua valvoen oksentavan lapsen vieressä. 

Olen vastannut puheluihin, joihin en olisi halunnut vastata. Olen tehnyt siirtymiä ja unohtanut oman mukavuuteni ja vastaanottanut kasvatusohjeita ja opastusta. Olen mäkättänyt jälkikasvulleni, huutanut ja raivonnut. Olen anellut, rukoillut sekä lahjonut. Olen sulkenut korvani, katsellut sormien lävitse ja kääntänyt selkäni. Olen kasvattanut, neuvonut ja ollut kärsivällinen. Kaiken kaikkiaan olen tehnyt varmasti kaiken sen mitä vanhemmalta odotetaan ja aika ajoin jopa sen ylitse. Virheet, no epäilemättä, onnistumisia unohtamatta. Vastuu omista on painanut joskus kasaan ja on ihmetellyt omaa epäkelpoisuuttaan vanhempana. Ylpeyden aiheita on ollut niitäkin, mutta suomalaiseen tapaan ne eivät ole olleet minun ansioitani, vaan lapsen tai jonkun muun. Yhtä kaikki, olen oman vanhemmuuden saran kyntänyt lävitse, onneksi, sillä se ei ole ollut vahvuuksiani monestakin eri syystä johtuen. 

Mutta ne muiden lapset….Osaan antaa loistavia kasvatusvinkkejä. Olenhan eräänkin keinon kokeillut ja parannellut kantapäitäni yrityksen ja erehdyksen kautta. Osaan olla järisyttävän kärsivällinen ja ikävän keskusteleva. Osaan nähdä lapsen kannalta ja osaan ikävällä tavalla keikauttaa aikuisen ajattelun vinoon ja saan hänet epäilemään omaa vanhemmuuttaan. Olenhan lukenut ja opiskellut, kasvattanut omia ja työskennellyt 17 vuoden ajan lasten ja nuorten parissa. Osaan olla ällöttävän hyvä ja tietävä ja sen älytessäni, huomaan joskus tukkia suuni ja olla hiljaa. Kukaan ei halua väsyneenä kuulla neuvoja keneltäkään, kun on valmiina kuristamaan suloisen lapsena tai vähintään valmis luovuttamaan ärsyttävä mukula kasvatuslaitokseen. Ei neuvoja tässä vaiheessa vaan myötätuntoa ja sympatiaa. 

Muiden lapsissa parasta on myös lähestymiskulma, joka on vain aikuinen, ei oma vanhempi. Siskon lapset sekä bonuslapset ovat mielestäni älykkäitä, hyvin käyttäytyviä ja esimerkillisiä keskustelijoita. Ovat myös vanhempien mielestä, mutta minua varten on varattu avoin mieli, joka vastaanottaa mielipiteitä, joita vanhemmalta ei tahdota kuulla. Ei kiukuttelua, kun on lähdettävä eikä vastaanväittämistä, kun ohjeistan astioiden laittamisesta tiskikoneeseen. Vieras aikuinen on helposti viisaampi kuin oma vanhempi ja ainakin 100 kertaa mukavampi, koska hänen kanssaan voi puhua pieruista ja syödä suklaata keskiviikkoisin. 

Muiden lasten kanssa puuttuu jokapäiväinen ja arkinen vastuu. Siksi muiden lapset ovatkin tosi kivoja, koska tahtoessani en ole heidän kanssaan. Työn puolesta on mahtavaa kasvatella ja opastaa lapsia, koska iltapäivällä he lähtevät koteihinsa haastamaan väsyneinä vanhempansa ja väittämään heille vastaan siitä pitääkö hampaat pestä ja pitääkö suihkun jälkeen vaihtaa puhtaata kalsarit. Muiden lapsissa parasta on se, että voin jotakuinkin valita, koska vietän heidän kanssaan aikaa ja kun en voi valita, niin tiedän ajan olevan rajallinen. Yöni saan nukkua ja elokuvani katsoa ilman keskeytyksiä. 

Omat lapsen ovat aarteitani, joista osa on tallessa, osa väliaikaisesti hukassa ja osa odottaassa ajan toisella puolen. Omien lasteni kanssa olen kokenut iloa ja surua. Omat lapseni ovat rakkaita ja jokainen lastansa sylissään kantanut tietää, että omiin lapsiin suhtautuu toisin kuin muiden. Lapset ovat kuitenkin vain lainaa, he kasvavat, muuttava, valitsevat asioita, joiden ei soisi olevan totta ja pahimmillan he voivat kuolla. Muiden lapsiin suhde pysyy toisenlaisena ja vaikka heihin kiintyy, rakastuu ja he pääsevät ihon alle, niin omien lasten tuottama tunnetta he eivät välttämättä saavuta ellet ole ryhtynyt heidän vanhemmikseen syystä tai toisesta. 

Minun lapseni ja muiden lapset…Parasta on ehkä kuitenkin se, että minun ei enää tarvitse olla päävastuussa kenenkään lapsista. Lapset on eri kivoja ihmisiä, mutta olen tyytyväinen, että olen bonusaikuinen se, joka puhuu omituisia ja saattaa jopa kiroilla. 

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään

Joskus tarvitaan käärme

Önskad ja Pörrö.jpg

Kuvassa on Önskad, falmingo, jonka äitini osti minulle. Önskad on ollut mukana Tallinnassa, autoillut kanssani etupenkillä, luonnollisesti turvavöissä ja nyt hän on mukanani töissä. Olin ajatellut esitellä Önskadin oppilailleni jo alkusyksytä, mutta olen iloinen että seurasin vaistoani ja pidin flamingo parkaa kaapissa tähän päivään asti. Tänään Önskad otettiin vastaan hymyillen, ilman ivallisia tai hämmentyneitä ilmeitä, koska Önskadia esitellessä oli kaulassani Pörrö. Pörrö on viljakäärme ja se on viisivuotias ja se syö pakastettuja hiiriä. Pörrön omistaja on oppilaani ja hän esiintyi hienosti edukseen esitellessään lemmikkiään ja kertoessaan suurta käärmetietouttaan. Oli sydäntä lämmittävää seurata,  kuinka erityiset poikani vaalivat hellästi käärmettä, kohtelivat kauniisti elävää olentoa ja juttelivat keskenään ilman esiintymistä, jännittämistä tai estoja. Yhdelläkään ei ollut päässän lippistä eikä huppua. Jokaisen kännykkä oli jossain piilossa paitsi sen hetken, kun Pörröä ikuistettiin. Önskad ei, kumma kyllä, ollut suosittu kuvauskohde, joten siksi otin itse yhdenkuvan muistoksi näiden kahden eläimen kohtaamisesta. 

Maarit ja käärme.jpg

Alkuun Pörrö liikkui ja luikerteli vain isäntänsä harteilla. Hiljalleen hän uskaltautui myös minun käsivarrelleni. Kättä pitkin liukuva käärme aiheuttaa vaistomaisesti outouden tunnetta ja jännitystä. Kuinka pitää kiinni vai pitääkö? Ei tarvitse, sillä käärmeen vartalo on ihmeellisen vahva ja sen lihakset ovat sen hallinnassa kadehdittavasti. Jokainen lihaksen liike tuntuu ja pieni lipova kieli on soma. Pörrön siirryttyä lähemmäs niskaani tunsin kihelmöintiä ja taisin naurahtaa hermostuneesti. Pörrö jatkoi matkaansa pitkin niskaa ja se piiloutui kokonaan hiusteni sekaan. Se oli viidakossa, hihkuivat pojat ympärilläni, tulivat ihan lähelle ja yrittivät kurkkia näkyykö sen päätä. Pää näkyi ja se myös tuntui. Pää ilmaantui hiusteni seasta korvani vieressä samaan aikaan kun vartalo kiertyi kaulani ympärille. Järkeni hoki äänettömästi minulle, että se on vain pieni käärme, joka ei kykene minua vahingoittamaan. Eikä se pystynytkään. Riemullinen tunne. Elävä ja liikkuva käärme kulki ympäri kaulaani, harteitani ja pyrki kohti päälakea. Pojat nauroivat ja ihailivat rohkeaa opea, joka ei kirkunut eikä inhonnut suloista luikertelijaa. 

Parasta Pörrön vierailussa oli oppilaiden into ja rentous. Usea pääsi kokemaan miltä käärme tuntuu kädellä ja iholla. Kysymyksiä sateli ja niihin vastattiin. Kukaan ei huutanut, ei rynninyt eikä tömistellyt, jottei käärme olisi pelästynyt. Kamerasta otettin salama pois ja terraarion lasia ei koputeltu. Joskus on vaikea puhua, mutta käärmeen kautta sanat kulkivat vapaasti. Välillä on vaikea olla lähellä ja koskea, mutta ei silloin kun käärme on käsissä. Ei ole aina helppoa katsoa silmiin, mutta elävä olento saa katseen kulkemaan suoraan. Vetäytyvä tuli kuorestaan. Hiljainen puhui. Alakuloinen tunsi olevansa tärkeä. Käärme sai aikaan ihmeitä, jotka kantavat taas hetken matkaa.

Tänään oli hyvä päivä ja tänään oli onnellinen päivä. Minä niin pidän työstäni ja pidän siitä, että voin tehdä sitä monin eri tavoin. Sitten minä pidän myös erityisistä pojista. 

Suhteet Oma elämä Työ