Tänään olen paska ihminen. Tiedätkö sellainen, jonka sanomiset ovat vailla painoarvoa ja teot tuomittavia, jos ei ihan rikosoikeudellisesti, niin ihmisyyden mittareilla ala-arvoisia. 

Olen siinä tilassa, jossa positiivisuus on väliaikaisesti lomalla. Se on pakannut laukkunsa, sillä se on pidemmän ajan pitänyt tajtoaan yllä ja nyt sen on saatava levätä. Lähtiessään se ei mieti kenet se jättäisi sijaiseksi, ei suinkaan, se vain lähtee. Hatarasti ja hiljalleen rakennettu itsetunto ei kestä tyhjää tilaa, vaan se antaa sijan epävarmuudelle, syyllisyydelle sekä vyöryttää kaikki epäonnistumiset näytille ja palauttaa ne muistiin. Niinpä olotila romahtaa, hymy hyytyy ja keho käy raskaaksi. Olisi helpompaa kuolla, vaikka sitä en toivokaan. Olisi helpompaa antaa periksi, vaikka suunnitelmat ovat aivan toisenlaiset. Peilikuva ei miellytä eivätkä kaikki ajatukset ole painokelpoisia. 

Pinnistelen ja päällepäin ei kukaan huomaa ahdinkoani ellen anna heille siitä viitteitä ja lupaa. Kuinka helppoa on luoda illuusio iloisesta ja energisestä ihmisestä. 

En tiedä mikä on sinun heikko kohtasi, se kohta, jonka kohdatessasi kaikki puolustuksesi tipahtavat alas ja olet vain haavoittuva ja verta vuotava. Uskon jokaisella olevan oma Akilleen kantapäänsä joka pettää olipa itsetuntoa ja omaa minää vahvistettu kuinka kauan tahansa. Joku ihminen, joku sana ja yhdessä ne satuttavat enemmän kuin mikään mitä voisi kuvitella. Putoat pohjalle ja jokainen hyvä tekosi, pehmeä sanasi ja hyvää tarkoittava ajatuksesi poistuvat paikalta kuten lomalle lähtenyt positiivisuus. 

Ihmisen joka tuottaa putomaisen täytyy olla tarpeeksi läheinen ja sinut riittävästi tunteva. Todennäköisesti hän on rakastanut sinua tai jopa rakstaa edelleen ja juuri sen vuoksi sinuun sattuu niin kovin. Kohdallani läheiseni ei ole se joka minulle puhuu, joka sivaltaa, vihaa ja haluaa saada minut hajoamaan, ei se ei ole hän. Hänessä puhuvat päihteet joita säestävät mielenterveyden haasteet. 

Kun putoan ja minuun sattuu, niin kaikki läheiseni ongelmat ovat minun syytäni. Tiedän sinun haluavan sanoa, että näin ei ole, mutta hetkellisesti tuo ajatus on ainoa totuuteni. Olen syyllinen ilman tuomiota ja otan nöyrästi vastaan ehdottoman tuomion, mutta vaikka istuisin sen loppuun, ei syyllisyyteni vajenisi. Syyllisyyteni kasvaa niin suureksi, että liitän siihen samaan takkaan puolisoni pahan mielen, joka ei ole minun tuottamaa. Liitän siihen läheisteni ongelmat ja pyydän anteeksi, etten kykene niitä ratkaisemaan. Työssäni olen kehno ja turha, enkä kykene puhumaan mitään järkevää ja tunnen itseni tekopyhäksi. Mitä minulla olisi annettavaa? Miksi minä tietäisin mistään enemmän kuin joku muu? Olen siis syyllinen kaikkeen ja tähän tarvitaan muutama viiltävä lause, pahaa tarkoittava ajatus ja oikeista langoista vetäminen. 

Tiedän, että saatat kehottaa minua rajamaan tällaisen ihmisen pois. Niin olen tehnytkin ja taas teen. Ihmisen ollessa niin läheinen kuin hän on, niin hänen etäällä pitäminen on vaikeinta mitä joudun tekemään. On nimittäin ihmisiä, jotka ajattelevat minusta huonoa, sillä kukaan aidosti empaattinen ja välittävä ei näin tekisi. Niin…Kukaan muu ei elä, eikä ole elänyt minun elämää, joten kuinka kukaan tietäisikään, kuinka kukaan ymmärtäisikään? 

Tänään olen paska, mutta ehkä jo ensi viikolla positiivisuus palaa ja yhdistyy järkeeni. Ehkä jo jonkin ajan kuluttua, kun etäännyttäminen on jatkunut riittävän pitkään, saan itseni itselleni takaisin. Mutta tiedätkö, että tuo läheinen asuu silti minussa. Sinä et sitä näe, ei mieheni, eikä kukaan ystäväni, mutta minä ajattelen häntä ja toivon sydämestäni hänen toipuvan itsekseen, sillä hän on osa minua oli hän missä tahansa. Ajan kuluessa asetan hänet sopivaan sydämeen sopukkaan, jossa hänen kanssaan asuu kuollut tyttäreni. Pinnalle ei taasenkaan näy mitään, sillä hymyilen, suunnittellen ja tavoitteleen unelmiani. Samaan aikaan pelkään elämän pettävän ja odotan seuravaa sivallusta. Niin, en tahdo antaa periksi ja minulla on paljon hyvää. Tuon hyvän puolesta piilotan suruni ja pelkoni ja tuon hyvän vuoksi en anna periksi, vaikka joskus niin kovasti tahtoisin. Tiedän olevani myös kohtuullinen ihminen muita kohtaan ja siksi piilotan takaraivoon vihaa tihkuvat sanat, jotka tahtoisin unohtaa. 

Kun näet ihmisen hymyilevän, niin hymyn takana saattaa olla suuri määrä surua ja pelkoa. Hymyile siis takaisin, sillä se saattaa olla sillä hetkellä enemmän kuin tarpeen. 

Tämän syvän surun kanssa jokainen on yksin. Siksi pihisen sen ulos, jotta joku vastaavassa tilanteessa oleva ymmärtäisi, ehkä saisi lohdun siitä, että minä tunnen juuri nyt näin. Tämä tunne ei määrittele minua tai ketään muuta ihmisenä, mutta se on osa elämää ja persoonaa ja siksi sen on annettava olla osana todellisuutta onnen ja tyytyväisyden ohella. 

Tänään olen paska ja huomenna en niin paljon.