Pienen elämän päätyminen
Olen itkenyt monen lapsen kohtaloa. Osan olen jättänyt itkemättä, sillä liika itku ja liika suru suistaisivat raiteiltaan.
Olen itkenyt monen äidin surun. Osan olen jättänyt surematta, sillä en pysty tuntemaan kaikkien maailman äitien tuskaa.
Olen myötäelänyt monen läheisen menetyksen. Osan olen jättänyt myötäelämättä, sillä enhän kykene kaikkia ajattelemaan.
Tänään itkin.
Tänään surin.
Tänään myötäelin.
Tänään minä ajattelin pienen lapsen kokemaa kauhua. Oli lopetettava, sillä sydän meinasi pakahtua. Ajattelin, että mietin taas myöhemmin.
Tänään surin äidin surua. Oli lopetettava, sillä tiedän miltä tuntuu menettää lapsi. Ajattelin, että suren taas myöhemmin.
Tänään myötäelin läheisten menetystä. Senkin jätin kesken, sillä oli selviydyttävä töistä, kaupassa käynnistä ja pohtimisesta, että ostinko kaiken tarvittavan.
Nyt on myöhemmin.
En kykene ymmärtämään, mutta sen tunteen kanssa en ole yksin.
En pysty lohduttamaan, mutta ei kukaan muukaan pysty.
En pysty auttamaan, sillä mikään apu ei ole riittävä.
Nyt on myöhemmin.
Pystyn ajattelemaan lämpimästi pientä lasta.
Pystyn halamaan läheisiäni.
Pystyn rakastamaan.
Pystyn ajattelemaan, että huomenna on uusi päivä. Menetyksen keskellä huominen on liian kaukana, sillä on vain tämä hetki.
Tänään minä olen vain ihminen, joka ajattelee tuntematonta ihmistä ja toivoisin ajatukseni saavuttavan hänet.
Toivoisin, että olisi toisin…..
Tuntuu mitättömältä ajatella mitään, ketään, minua tai sinua, mutta juuri nyt on niin tehtävä.
Suurin suru on sanaton, syvin kaipaus äänetön.
Lämmin osanotto Porvoossa lapsensa ja läheisensä menettäneille <3