Uhiti uhiti!
Kävin kaupassa, vaikka en olisi jaksanut. Raahustin ja huokailin, kunnes kyllästyin itse itseeni ja päätin olla reipas. Reippaus johti rappusten kävelemiseen neljänteen kerrokseen kantaen ostoskassia. Virhe, totesin kesken kiipeämisen, mutta ajattelin pakaroideni pitävän aherruksesta, joten en sortunut tilaamaan hissiä. Huipulle päästyä on helppo hymyillä, kunhan ensin tasaa hengityksen, jotta kehtaa mennä sisälle puuskuttamatta keuhkoja pihalle. Tästä urotyöstä ei tietäisi kukaan, ellen vaatimattomasti sitä kaikille kertoisi. Olin reipas ja harrastin hyötyliikuntaa.
Mökkeilyn jälkeen olen pessyt jo kuusi koneellista pyykkiä. Olen pessyt bonuslasten kalsareita, uikkareita, shortseja ja usean parin sukkia. Koneessa on pyörinyt myös mieheni vaatteet ja joka toinen koneellinen on ollut lakanoita tai pyyhkeitä. Seuraavaan koneelliseen laitan mukaan myös omia vaatteitani. Järjestys on perustelu käytännöllisyydellä. Mieheni ex-vaimo muuttaa huomenna ja bonuslapsieni lähes kaikki vaatteet ovat meillä ja mökkireissun jälkeen luonnollisesti likaisina. Siis pesen ja päästän mieheni huomenna mukaan muuttoavuksi. Tämän kaiken teen siis täysin pyytettömästi ja hymyillen, kerryttäen hyvä vaimo- pisteitä sekä kiillottelen sädekehääni. Tästäkään kukaan ei tietäisi, ellen itse sitä kertoisi. Olen siis muita ajattteleva ja itseni taka-alalle laittava nainen.
Olen vakaasti päättänyt lisätä kuntoiluani, jotta ulkoinen olemukseni tuntuisi enemmän omalta. Tämä vaatii liikunnallisia suorituksia ja ruokavalion korjaamista. Nyt mietin, että postaanko faceen liikunnallisia kuvia ja päivityksiä, jotta tavallaan joudun pakottamaan itseni vastaamaan uhitteluani. Olenko kuitenkin hiljaa ja suoritan tekojani yksin ja toivon, että mahdolliset tulokset näkyvät ja joku niistä kauniisti huomauttaa? Ottaisin kehut vastaan ja sanoisin että, eihän tämä nyt mitään, kunhan vain vähän vähensin makkaran syöntiä. Vaikea päätös. Ollako hiljaa vai tehdäkö yritys julkiseksi ja pahimmillaan joutua nöyrtymään turhasta uhittelusta ja huomata syksyllä olevansa entisellään?
Kaikenlaista tulee uhottua. Olen uhoillut, että jos joku sanoisi jotain, josta en pitäisi, niin sitten ainakin sanoisin takaisin. Ja sitten, jos joku tekisi minulle niin, niin sitten antaisin ihan satasella takaisin, enkä enää ikinä koskaan puhuisi sille jollekin. En muuten enää koskaan juo, en syö epäterveellisesti enkä käy yökerhossa, koska olen liian vanha ja yökerhot ovat kertakaikkiaan kauheita ja pinnallisia paikkoja. En lue Seiskaa enkä katso Unelmien poikamiestä.
Luen enemmän, opettelen uuden kielen ja aloitan joogan. En hermostu kenellekään, siistin kielenkäyttöni ja karkkipäivä on vain lauantaisin. Niin ja viiniä vain kerran kuussa, ehkä maksimissaan kaksi. Pidän enemmän yhteyttä ystäviin ja järjestän kivat illanistujaiset, joihin kukaan ei kumminkaan pääse.
Tahdon rakastaa enemmän, elää hetkessä ja olla onnellinen pienistä hetkistä. Ja hitto soikoon teen takuuvarmasti, sillä minulla on siihen oikeus ja olen sen kaiken ansainnut.
Kaiken tuon teen, ihan varmasti! Uhiti uhiti, en anna periksi maailmalle, mutta itselleni saatan antaa ja kuinka sitten käy kaikelle uholle? Käyköön kuinka käy, mutta vaatimattomana ihmisenä pakerran, uurastan ja huhkin tavoitteideni eteen ja saatan kertoa onnistumisistani, sillä mitä iloa uhittelulla on, ellei siitä kertoisi jollekin.
Nyt istun rauhallista lauantai-iltaa. nautin viiniä ja syön karkkia, sillä onhan tänään karkkipäivä. Niin ja rakastan miestäni, kunhan hän ensin tulee takaisin illanistujaisista, joihin tulee kuulemma useita ihmisiä.