Mutu- joogaa

20170403_193238.jpg

Muutamasta asiasta voi päätellä ettei mieheni ole kotona. Huonolaatuinen valokuva, joka vaikuttaa tärähtäneeltä ja se, että en malta odottaa hähen kotiin paluutaan saadakseni apua kuvan kanssa. 

Kuvassa näkyvä tapa pitää sukkia, aiheuttaa miehessäni hymyjä ja hellyyden tunteita, tai näin sen ainakin tulkitsen. Tapa on kätevä silloin, kun varpaita hieman paleltaa, mutta muu osa jalkaterästä on selkeästi lämpimän puolella. Tassuttelen useinkin näin ja se on kätevää, sillä liukastumisen vaara pienenee, ikään kuin jarrusukat.

Jumppapallosta on, kevään auringon lisääntyessä, tullut jälleen ystäväni. Istun, vetkutan, hytkyn ja tasapainottelen. En käytä mitään ohjeita, vaan rohkeasti toteutan liikesarjoja, jotka tuntuvat hyviltä tai pahoilta. Totta tosiaan useampi liike tuntuu pahalta ja kummallisissa paikoissa kehoa. Aiemmassa elämässä ja parisuhteissa ei olisi tullut mieleenkään harrastaa pallojumppaa miehen nähden. Jumppaaminen, sen kaikissa muodoissa, tapahtui yksin ollessa tai, kummallista kyllä, salilla, jossa katsojia oli useampi kuin yksi. Miehen edessä jumppaminen oli ehdoton ei. 

Hikinen, tai vähintään nihkeä, nainen, pyöreän ulkomuodon omaavana pyöreän pallon päällä, ei vastaa mielikuvaani telkkarista nähtyjen jumppaneitojen liikehdinnästä. Hyppivä liike saa myös rintavarustukseni liikkeelle ja itse koen sen epämiellyttävänä, mutta en ole ajatellut viusaalista kuvaa mieheni kannalta. Kuitenkin vältän hänen nähtensä suurimmat hyppivät liikkeet. Maatessani, selällään ja yrittäessäni pitää tasapainoa, valuu vartaloni tasaisesti pitkin palloa, Ei ehkä kaunis näky sekään, mutta sillä ei jostain syystä ole väliä. Olen vapautunut. En tiedä johtuuko se miehestäni vai oman sisäisen itsetunnon kohoamisesta. Vartaloni ei ole entisen kaltainen, ja parisuhteeni on vain noin kolme vuotta kestänyt, mutta kuitenkin kehoni saa näkyä mitä erilaisimmissa asennoisa mieheni rakastavan katseen alla. 

Koska olen kerran käynyt joogassa ja nähnyt sitä telkkarista, olen kehittänyt ihan on mutu-joogan. Joogaaminen tapahtuu pallojumpan ja liian hätäisesti tehtyjen vatsaliikkeiden jälkeen, meidän punaisella olkkarin matolla. Nukkamatto on varmasti pehemeämpi kuin joogasalin lattialle levitetty ohut patja. Liikesarjat ovat yhtä vapaamuotoiset kuin jumppasarjani. Venytän vartaloani mitä ihmeellisimpiin asentoihin ja aina kun tunnen venytystä, pyrin pysymään siin asennossa muutaman sekunnin. Tuntuu hyvältä ja keho kiittää. Minun joogaani kuuluu samaan aikaan myös television katselu tai mieheni rummutuksen kuunteleminen, soittaa sähkörumpuja meidän olkkarissa. En tässäkään vaiheessa pelkää hänen katseitaan, vaikka takapuoleni ei todellakaan ole edullisessa kulmassa ja poski rutistuneena vasten mattoa, ei näytä siloiselta. Kummallinen mies, sillä en häpeä olemustani ja aika ajoin kömpelöltä näyttävää liikehdintääni. Taitaa olla rakkautta ja tunnetta ehdottomasta hyväksynnästä. 

Pohdin hetki sitten hyppääväni pallon päälle ja mieheni sanoi, että häntäkin voi käyttää alustana…Mitä lienee tarkoitti. Sininen jumppapalloni ja punainen mutu-joogamattoni odottavat. Riisun sukat kokonaan, sillä varpaita ei tänään palele. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Mieli

Miten oikein pitäsi…..

Hetkeksi ajaudun vuosien taa, kesäiseen iltaan ja aitan  romantiikkaan. Romantiikka on 12- vuotiaalla vielä nupullaan, ujolla oraalla, mutta jokin aavistus omasta seksuaalisuudesta sekä seurusteluun liittyvistä ajatuksista eli ja oli, olivat todellisia, aavistuksia ja unenomaisia. Unenomista oli aitan hämärä, epämukava vuode, joka oli vieras, kuten oli paikkakunta sekä vieressä nukkuva, yhtä nuori, tyttö. Haparoivat kädet, juuri ja juuri toisen ihoa koskettaen. Mielessä joku toinen,  joku jonka nimeä hädin tuskin uskalsi ääneen sanoa, kuiskaten sen saattoi sanoa, huokaista ja sitten hiljetä. Mitään muuta ei tapahtunut, ei mitään sellaista, jonka voisi ajatuksia herättävästi julkisesti ilmaista ja saada ihmiset päivittelemään. Kaukana kotoa, kesäkodin perheen huomassa ja keskellä mitä ihaninta maalaismaisemaa, siellä kaksi, tyttöjä vielä, kokeilivat miltä tuntuu koskettaa toista ihmistä. 

Seksuaalisuuden ympärillä pyörii villi keskustelu. Uudet sanat ja määritelmät täyttävät otsikot, keskusteluohjelmat, tiedotteet ja jopa kirkon ja uuden lainsäädännön. En pysy perässä, mutta tahdon pysyä. Minä valkoinen ja heteroksi luokiteltava nainen, kaikessa yksinkertaisuudessani sekä etuoikeutettuna kaikkeen, mikä pitäisi olla kaikkien ilman säädöksiä, lakeja ja muiden ihmisten hyväksyntää tai paheksuntaa. En ymmärrä, mutta tahdon jollain tavalla käsittää. Suuntautuminen ja itsensä kokeminen muunsukupuoliseksi, lesboksi, transihmiseksi….kuinka monta onkaan määritelmää, mikä on niiden ero ja kuinka kutakin lähestyä, kaikki kuitenkin liitetään seksiin. Heterolta, siltä hyväksytyltä, ei kystä ensitapaamisella kuinka hän panee, harrastaa seksiä tai kuinka hän sen tekee. Hetero on kaiken yläpuolella ja vastaa kyselyihin nimettömänä ja tulokset julkaistaan iltapäivälehtien viihde-osastolla. Hetero on ihminen joka käy kouluja, tekee työnsä, pariutuu, lisääntyy ja menee naimisiin jos tahtoo. Kaikki muut ovat seksiä harrastavia, sitä kaiken aikaa ajattelevia kummallisuuksia, jotka vaativat oikeuksiaan ja tahtovat kulkea julkisesti, näkyvästi ihan kuten muutkin. 

Nyt voidaan todeta, kun lukee edellisen kirjoittamani kappaleen, että ajattelen stereotypisesti, omin ajatukseni median välityksellä ja muodostan kapean kuvani niiden perusteella. Kuinka sen muuten tekisinkään? Mutta minä katson ohjelmia, minä luen artikkeleita, tykkään facessa Setan sivusta, peukutan Tahdon-liikettä ja allekirjoitan adressin kaikkien avioliitto-oikeuden puolesta. Pesenkö omaatuntoani puhtaaksi ja olenko näennäisesti hyväksyvä ja sen kautta parempi ja suvaitsevaisempi ihminen? 

Huokaan, joskus, helpotuksesta, että olen sitä mitä olen. Tunnen olevani oikeassa kehossa ja olen löytänyt naiseuteni, jota häpeämättömästi joskus korostan. Oikeudekseni luen myös sanat, vaimo ja mies. Puhun pojistani ja tyttärestäni, vaikka voisin mainita heidät lapsikseni. Puhun oppilaistani jakaen heidät tyttöihin ja poikiin. Työtoverit ovat miehiä ja naisia. Vanhemmat ovat isejä ja äitejä ja sitten on vielä ukit ja mummit. Helppoa.

Olen pohtinut seksuaalisuuttani, useinkin ja antautuessa aidolle pohdinnalle, huomaan etten olekaan niin yksiselitteinen. Miksi naisen kaunis vartalo saa minut kääntämään katseeni? Miksi takapuolen kauniisti kaartuva muoto saa huomioni? Siksikö, että tahtoisin itselleni samanlaisen vai siksikö, että se aiheuttaa jotain muita tuntemuksia? Kuvitellessani itseäni kietoutuneena toisen naisen vartalon ympärille, pääsen hetken matkaa eteenpäin kuvitelmassani, mutta sitten se rikkoutuu ja avaan silmäni ja olen onnellinen miehestäni vieressäni. Todistaako tämä minut heteroksi, sellaiseksi yksiselitteiseksi ja yhteiskunnan kannalta oikein toimivaksi naiseksi mainutuksi ihmiseksi? Sytyn miehestäni, en kaipaa muualle, mutta olen elämäni aikana miettinyt vaihtoehtoja, jotka eivät kohdallani ole olleet realistisiksi muuttuneet, ajatuksia vaan, unenomaisia ja haihtuvia.

Näitä minä mietin. Mietin myös sitä, että useamman olisi hyvä miettiä. Olen törmännyt elämässäni useaan erilaiseen ihmiseen, mutta en ole ensimmäiseksi miettinyt hänen seksuaalista suuntautumistaaan tai yrittänyt selvittää onko hän mielestään oikeassa vartalossa. Olen nuorempana elänyt onnellisen tietämättömänä ihmisten kipuilusta ja halusta olla hyväksytty itsenään, mutta en elä enää. En tahtoisi, että kukaan muukaan elää ja vastustaa ihmisten kaunista ja erilaista kirjoa. 

Ihmisenä ihmiselle, on ollut ohjenuorani. Ihan vaan ihmisenä, kuinka helppoa ja kuinka kaunista. 

Suhteet Oma elämä Seksi Ajattelin tänään