Eroja

On eroa koskeeko elävän vai kuolleen lapsen poskea. On eroa koskeeko juuri kuolleen vai jo arkussa lepäävän lapsen kättä ja poskea. Suuri ero on ajanlaskulla, sillä se jakautuu tasan kahteen. Se jakautuu ennen ja jälkeen kuoleman ajaksi ja niiden kahden välillä on ero, jota ei kykene mikään kuromaan kiinni. 

Lasten kasvatuksessa, heidän rakastamisessaan ja heidän kohtaamisessaan on suuri ero menetyksen jälkeen. On eroa kuunnella ambulanssin ääntä ja miettiä koskeeko se lastasi, onhan se jo kerran koskenut. Ei kestäisi olla erossa lapsista, niistä elossa olevista, sillä ymmärtää eron elävän ja kuolleen välillä. Ja jos ei ymmärrä, niin totta se silti on. 

Eroan niistä vanhemmista, jotka eivät ole kuoleman kautta lastaan menettäneet. Oli aika, jolloin vihasin tuota eroa. Tunsin itseni muukalaiseksi, vaikka söin kuten muut, kävin töissä kuten muut, hengitin, hymyilin ja suunnittelin tulevaa. Ainoa vain, että olin kuolleen lapsen äiti. Kerrottuani sen olin erilainen, siksi aikoinani vaikenin. En tahtonut tehdä eroa suhtaumisestani minuun, sillä sana kuolema teki erotuksen, tahdoinpa tai en. 

On eroa ajatella asiaa nyt kuin 16 vuotta sitten. Ero on suuri. Kaikki on muuttunut jopa tutuksi ja turvalliseksi. Joskus unohdan lapsen kuoleman olevan niin suuri asia, etteä sen ensikertaa kuullessa kuulija järkyttyy. Aiemmin varjelin kuulijaa. Pehmensin asiaa, vakuuttelin hyvää vointiani ja takasin olevani asian kanssa sinut. Erona nykypäivään on se, että minua ei juurikaan kiinnosta se kestääkö kuulija asian hyvin vai huonosti. Olenko siis kehittynyt kuolleen lapsen äitinä ylemmälle ja ymmärtävämmälle tasolle? Osaanko sijoittaa vakavan asian oikeisiin mittausuhteisiin vain olenko vain läpeensä kyllästynyt miettimään sitä, kuinka kuolleesta lapsesta puhutaan? 

Muistan myös ajan, joka hieman hävettää, jolloin osin provosoiduin aiheesta. Hieman hyökkäävästi, uhmakkaasti kerroin asian ja tahdoin havaita vastapuolen reaktion ja samaan aikaan paheksuin hänen tuottamaa myötätuntoa. Tuo oli synkkää aikaa ja se sijoittui alkutaipaleelle, jolloin suru oli jotain käsittämätöntä ja suurta. Se oli aikaa, jolloin tajusin mitä juoksuhiekka on ja sinne joutuessa pelastuksena on ehkä oksa tai köysi, josta pitää kiinni ja tietää, etteivät jalat kosketa tukevaa pohjaa. Nyt ymmärrän paremmin, enkä enää käyttäisi kuolemaa lyöntivälineenä viattomia kohtaan. Häpeän tätä vieläkin, mutta olen antanut sen itselleni anteeksi. 

Eroa on myös asenteessa elämää kohtaan. Se on ihmeellinen. Tyttäreni oli ihmeellinen. Jäljelle jääneet lapseni ovat ihmeitä, jotka muistuttavat elämästä. Uuseperhe antaa uusia näkökulmia. Mieheni, jota kovin rakastan, on osoittanut eron parisuhteiden eroavaisuuksista. Olen myös sallinut itselleni ajatella eri tavoin kuin ennen. Tiedän, että ajatukseni eroavat tulevaisuuden tuumauksista, mutta se on lohdullinen ajatus.

Kiitos tyttäreni, että muistutat päivittäin itsestäsi. Erona on se, että muistosi ei enää ole täynnä tuskaa vaan se on täynnä rakkautta. Muistosi saa hymyilemään ja se on kuin hengitys, joka toimii autonomisesti. Minun ei tarvitse yrittää muistaa, minä muistan sinut helposti. Olen helpottunut siitä että eroa löytyy myös suremisessa, asiasta puhumisesta ja läsnäolosi selittämisestä. 

Eroa ei ole kuitenkaan rakastamisen määrässä eikä sen tunnesyvyydessä. Kiitos tyttäreni, että muistutit näistä ajatuksista.

Rakkaudella äiti.

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Terve

Ihmisen on kuulemma hyvä hoitaa itseään. elää terveellisesti ja käydä tarvittaessa lääkärissä. Se on kuulemma ihan tavallista. Omien kehonosien esittely tuntemattomalle valkotakkiselle on suotavaa, jos hän huutaa sinut terveyskeskusen tiloissa sukunimeäsi käyttäen huoneeseensa. Jalat voi avata ja antaa kurkata sinne, kopeloida rintoja ja voi vastata intiimeihin kysymyksiin. Samoin voi katsoa kojeeseen ja antaa sen tosielta puolen katsovan ihmisen kurkata silmänpohjiesi kuntoa. Papakoe on kaikkien naisten suosikki. Verikoe, paljon helpompi, mutta tulokset mahdollisesti kauhistuttavat. Hammaslääkäri on jo lähes ystävä. Ainakin hän tietää hammaslääkäripelkoni, joten hän puhuu minulle rauhoittavasti ja kehuu reippaaksi. 

Mikä lääkärin kohtaamisessa on niin kauheaa? Miksi vastustan itseni tutkimista? Pelkään totuutta. En kykene selittämään mustaa valkoiseksi, jos kolesteroliarvot hipovat sallittujen rajojen tuolla puolen. Entä, jos solunäyte muuttaa elämän lopullisesti? Muutos ja koko elämäni menee uusiksi. Pelkään leimautuvani itseäni huonosti hoitavaksi ja ehkä laiskaksi. Syyllistävät kysymykset pitkästä tarkistuvälistä ovat ikäviä vastata. Leukaa nostaen, hieman uhmakkaasti kohtaan kysyjän silmät ja totean, että on ollut vähän kaikenlaista. 

Ja höpöhöpö. Jokainen kohtaamani lääkäri, optikko tai näytteenottaja ovat olleet ystävällisiä. Ovat selvästi huomanneet kiusaantunen kehonkieleni ja ovat erottaneet epämääräisen muminan keskeltä itselleen oleellisen tiedon. Lääkäri ei käskenyt laihduttamaan ja osin petyin. sillä olin valmistellut hyvän puolustuspuheenvuoron. 

Oma terveys on avain kaikkeen. Se on avain mahdollisuuteen tehdä ja toimia kuten tahdon. Se on asia johon voin osin itse vaikuttaa. Jos terveys pettää, niin elämä menee uuteen uskoon. Senkin jälkeen voi elää hyvää, ihmeellistä ja onnellista elämää, mutta yhtä kaikki silti se muuttuisi. 

Viimeisten kuukausien aikana olen kuunnellut itseäni, ylittänyt pelkojani ja halunnut kohdata nykyhetken ja sen myötä terveyteni tolan. Tässä minua on auttanut mies, joka kannustaa ja muistuttaa varaamaan lääkäriajan. Monta itsensä ylitystä, monta mumistua selitystä ja onneksi yhtä monta helpotuksen huokausta. 

Olen terve. Minulla on mahdollisuus pitää terveyttäni yllä. Voin tiputtaa häpeän viitan pois ja sanoa ryhdikkäästi, että kyllä, minä olen käynyt terveystarkastuksessa, olen käynyt gynellä ja seuraava hammaslääkäriaika on tammikuussa. 

Kummallinen on ihminen kaikkine luuloineen, pelkoineen ja itsekehitettyine häpeineen. Onnekasta on itsetuntemuksen lisääntyminen, hellät tunteet omaa kehoa kohtaan ja myöntäminen, että olen terveyden arvoinen. Olen siitä myös itse vastuussa. Pään piilottaminen tietämättömyyden puskaan on tyhmyyttä. Olen onnellinen miehestäni, joka on kärsivällisesti kuunnellut kummallisia ajatusratojani, yrittänyt niitä ymmärtää ka kehoittanut varamaan ajan. 

Onneksi olen terve, Seuraaviin tarkastuksiin ohjaudun jo ihan itsenäisesti. 

Tänään juon lasin viiniä, ihan vaan terveydeksi. 

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään