Miehessäni asuu mörkö
Hän on Mauri. Muumioitunut lepakko, joka asuu meidän olohuoneessa Latvialais-Neuvostoliittolaisen kaiuttimen päällä lasipurkissa. Sopuisa kaveri, levollinen ja hiljainen asukki. Mauria ei tarvitse ruokkia eikä helliä, eikä hänelle tarvitse järjestää hoitajaa lomien ajaksi. Mauri on ihan kiva ja yllättävän söpö. Nauroin aamulla miehelleni, että minun tapulissani asuu lepakoita, roikkuvat ylösalaisin päivisin ja yön tullen liihottavat lentoon ja luovat sanoja ja lauseita. Aivoni ja päivällä keräämääni kokemukset odottavat öistä nappaajaansa, joka kuljettaa niitä sattumanvaraiseen järjestykseen ja pitää minua hereillä. Miksi lepakot eivät ole päiväeläimiä, jotta öinen aika ei olisi levotonta lepattamista ja minun luovuuteni aikaa?
Aamulla, unen vielä ollessa iholla, ajatukset kulkevat hassuja reittejä. Peiton alla pehmeässä ja kiirettömässä tilassa puskee kummallisia ajatuksia. Mieheni on oman työnsä ohella pilapiirtäjä. Hän on vuodesta 1999 piirtänyt viikoittain pilakuvan Uusimaa lehteen. Outo maailma sekin ja on ollut kiehtovaa päästä katsomaan kuinka prosessi toimii. Viimeisin kuva on aiheuttanut pahaa mieltä sekä kiitosta. Katselen ja kuuntelen mieheni saamia kommentteja ja kuohuntaa, joka kuitenkin on vain pieni myrsky vesilasissa. Maailmassa on paljon muitakin asioita, joista soisi ihmisten kiinnostuvan ja reagoivan, mutta paikallisesti tämä asia on selvästi kipeä. Minua naurattaa paheksuvat ihmiset, jotka kuvittelevat aamukahvia juodessaan ja mielensä pahoittaessaan, tämän pilapiirtäjän olevan suuri, ajattelematon ja karvainen mörkö, joka pilkkaa tunteettomasti pientä ihmistä. Voi kunpa he tietäisivät, kunpa tuntisivat miehen, joka makaa kylki kylkeäni vasten.
Mieheni on humanisti, pasifisti, Amnestyn kannattajajäsen, ajaa biokaasuautolla ja on enemmän feministi kuin minä. Hän omaa kauniit käytöstavat ja muistaa kaikki ne kerrat, joina hän on kiroillut teini-ikäisenä. Kertoja oli kolme ja minä nauroin itseni läkähdyksiin, kun kuulin tämän ensimmäisen kerran. Itse olen parhaimmillaan kiroillut kolme kertaa minuutissa. Mieheni on paras isä, jonka olen tavannut. Kärsivällinen, aidosti osallistuva ja kiinnostunut lastensa ajatuksista. Mieheni kierrättää ja on saanut aikaan tietoisuuden heräämisen luonnon tilasta myös minulla. En ole koskaan kuullut hänen puhuvan pahaa kenestäkään ja kaikista hän löytää hyvän puolen, joksa selittää mahdollisen pahan. Ehkä hän vähän pilkkaa aidosti Odineita ja Soinia, mutta silleen kiltisti. Mieheni on aina läsnä, osoittaa tunteensa ja ja on lempeä. Mieheni tekee minusta paremman ihmisen.
Nyt tuo mies hihittää ja tuumaa, että hänen sisällään asuu ehkä pieni mörkö. Pieni ja pippurinen mörkö, joka on hänen luovuuteensa lähde. Mörkö on sellainen, jota ei tarvitse pelätä, mutta joka on tarpeen tuottamaan pilakuvia, kuvituskuvia ja mieletöntä mielikuvitusta. Minun lempeän mieheni sisällä on siis mörkö. Pidän siitä puolesta, pidän kovasti ja ylläpidän mörön elintilaa ja ruokin sitä, mikäli vain kykenen.
Omat lepakkoni ovat lennelleet kovin vaatimattoman ajan luovuuteni ilmaisijana. Lepakot kuvaavat minua enemmän johtuen levottomuudesta, öiseen aikaan muhivasta tuotannosta sekä ylösalaisin suoritettavasta levosta.
Lepakoita ja mörköjä. Luulen, että jokaisella on omansa, kunhan vain tunnistaa niiden olemassa olon. Niitä ei pidä vaientaa, Niille pitää antaa ääni, joka kuuluu kauas.
Aamiaisella meitä vieläkin vähän naurattaa. Juomme kahvia ja suuntaamme päivään.
