Tahdotko oikeasti, että sinut tunnetaan läpikotaisin? Niin läpikotaisin, ettei yhtään muistoa jäisi piiloon, eikä yhtään kokemusta kertomatta. Tuntemiseen kuluisi varmaan aikaa täältä ikuisuuteen saakka. Eivät riittäisi illat, eivät päivät eivätkä edes kesän yöttömät yöt. Suuni kuivuisi ja kieleni tarttuisi kiinni kitalakeen. Se turpoaisi, ei mahtuisi lopulta kääntymään ja olisimme vasta lapsuudessani, siinä kohdassa, kun seisoin nurkassa häpeämässä tekojani. Muistan vieläkin miltä kirjahylly tuoksui ja miltä se tuntui väsynyttä pientä otsaa vasten. Senkö tahdot tietää, jotta tuntisit minut? 

Ehkä voisin kertoa nuoruudestani, siitä hippikaudestani, kun pukeuduin liehuvaan kukkamekkoon ja liisin pitkin niittyä. Rinnallani juoksi muitakin nuoria, nauravina ja kauniina. Sorjat vartalot, jotka jo aavistivat miltä tuntuisivat kiihkeät sormet ja kuuma hengitys. En tohtisi tutustuttaa sinua kokonaan maailmaan, jossa löysin naiseuteni. Liian lähelle tulisit, jos kääriytyist niihin lakanoihin, jotka uuden edessä tahrittiin. Sen sanon, että naiseuteni olen löytänyt useammankuin kerran ja taival on ollut moninainen. En kuitenkaan usko, että tahdot tietää miltä tuntui antautua ilman omaa tahtoa?

Pidän siitä, että haluat tuntea minut, ajatella laillani ja jakaa maailmani. Olen miettinyt usein, kuinka kertoa mustasta ajasta. Se kesti pidempääm kuin pimeä Keski-aika ja laskiämpärit olivat aina täynnä. Niiden sisältö löytyi edestäsi, jalkojesi alta ja niskastasi. Taistelin ruttoa vastaan, ylimystö yritti nujertaa tahtoni ja näyttää paikkani. Paikkani, joka oli pihan perällä, kyökin lähellä ja vailla omaa tahtoa. Senkö tahdot minussa tuntea, kun istuin aivan yksin maailmassa, vailla valoa, vailla toivoa?

Sydäntäni lämmittää myötätuntosi kuoleman äärellä. Se saa minut sulamaan, se antaa toivoa ja lämmittää kylmänä talvi-iltana. Se on lohdullista. Mutta kuinka saisin sinut ymmärtämään, että sinisten valojen välkkeessä, kaiken metelin keskellä täysin hiljaisuudessa verkkokalvoilleni piirtyi kuva. Kuvassa palomies pesee asfaltilta lapseni verta. Lapseni, joka oli samaisessa ambulanssissa, hän takana, minä edessä. Se matka oli viimeinen yhteisemme. En osaa kertoa siitä mitään, mikä saisi sinut tuntemaan minut paremmin. 

Sinä. joka tahdot tutustua minuun kokonaan. Tahdot tuntea minut, jotta tietäisit miksi minusta on tullut tällainen kuin olen. Arvostan sitä. Mutta aina en ole valmis paljastamaan kaikkea. Se sattuu. Se saattaa myös tuhota, sillä osa asioista on tarkoitettu jätettäväksi muistojen syvyyksiin. Jos kertoisin kaiken ja päästäisin sisimpäni juuri sellaisenaan päivänvaloon, niin et ehkä tahtoisikaan tuntea minua. Yrittäisit tunkea muistojani takaisin, hätääntyisit, pyytäisit anteeksi ja muuttaisit mielipiteesi. Olenhan tänään toinen, 

Jos olet valmis tuntemaan minut, minun rytmilläni, minun sieluni aikatalululla, niin kerron kyllä. Sanaset tipahtelevat muistojen kanssa sopivaan vierekkäiseen tahtiinsa, ottavat toisiaan kädestä kiinni ja ovat valmiita sinulle. Tiedtätkö, luulen, että on hyväksi sinulle ja minulle, että osa on myös minun unohtamaa. Kehoni reagoi asioihin usein ennen kuin mieleni ymmärtää, sinä havaitset sen ja arvostan sinua siitä, että otat kiinni kädestäni, puhumatta, kysymättä. Kun olen valmis, niin kerron. Kerron, kun itsekin ensin ymmärrän ja olen muistoni sopivaan muotoon saanut. 

Kas on niin, että jos kaiken kertoisin, minä hajoaisin. En ehkä enää saisi itseäni kokoon, sillä olen käyttänyt paljon voimia, jotta olisin ehyt. Siinäpä toinen ongelma. En ehkä koskaan olen ehyt, niin kuin sinä sen ehkä käsität. Mutta itseeni nähden olen ehyt, vaikka säröillä. Ehyt, vaikka sisin ruhjeilla. Kaikki kokemani olen tasoitellut uuden pintakerroksen alle. Siistinyt saumat ja valinnut uudet iloiset värit. Pidän itsestäni, enkä häpeä menneisyyttäni. Se on vain vähän rankka, joten pidätän itselläni oikeuden raottaa minuuttani, minun aikataulullani. 

Kaikesta huolimatta olen onnellinen, että sinä, uusi ja vanha ystävä, siskoni, läheiseni,  tuleva mieheni tai sitten sinä, jota en vielä voi määritellä, olette osa elämääni. Tahdotte tuntea minut, oppia sisimpääni. Se tuntuu hyvältä ja meinaa tulla itku. En pidä tunteesta, että huomaan olevani vieläkin rikki ja peittelyistäni huolimatta haavani ovat osin auki. Saumat pettävät välillä ja ne tarvitsevat korjausta. Sinä autat, se on varmaa. 

Tärkeintä on, että minäkin tahdon tuntea sinut. Kunnioitan sinun rajojasi, sinun tahtoasi tulla tunnetuksi. Uteliaisuuteni meinaa ottaa vallan, mutta sitten muistan että sinullakin on ehkä muistosi, jotka eivät ole valmiita maailmalle. 

Tahtoisin, että et kuitenkaan luovuta……tuntemasta minua.