Kuinka hyvän saa säilymään?

kissa.png

Kuinka kummassa pitää hyvän liekkiä yllä? Se meinaa sammua, se pieni liekki. Lepattaa henkensä edestä, karttaa tuulen henkäyksiä ja puhisee vastaan ja sinnittelee. Se ei tahtoisi kuunnella uutisia. Se tahtoisi sulkea korvansa, tunkea pienet liekkisormet syvemmälle, mumista ja jupista outoja juttuja, blaa blaa blaa ja mmmhhh hmphhh ja……prrr ding ja dong. Haluaa toki seurata aikaansa hyväkin, mutta säädellen ja valiten tietolähteensä. Se on kyllästynyt perättömiin, pahantuulisiin ja tarkoituksella satuttaviin sanoihin, joiden alkuperää ei kukaan ole vaivautunut selvittämään. Kasvoton kertoja, jonka nimeä ei kukaan tiedä, ei kelpaa hyvälle tiedonantajaksi. Hyvä vaati enemmän. Se tahtoo tietää, jopa ikäviäkin asioita, silmiä sulkematta avata korvansa ja virittää ajatuksensa, mutta kenen tietoon luottaa? Kaiken massan keskeltä, joka loppumattomana virtana tuuttaa joka torvesta, se yrittää erotaa toivon sävyn, vilahduksen hyvästä. 

 

Ei ole ystävän kaltainen myöskään vuodenaika. Marraskuu tekee tehtäväänsä tehokkaasti ja saakin kiitosta järjestelmänvalvojalta, mutta epäkiitollista on väki, jonka ylle se levittää kaapunsa, pimeytensä ja vihmovan sateensa. Hyvä puskee vasten tuulta ja väistelee pisaroita, Sen ohitse kulkee kansa piiloutuneina huppujensa alle, katse kohti märkää asfalttia. Ohi kulkevat autot lipuvat harmaana jonona ja kuskien katseet ovat suunnatut eteen, kukaan ei vilkuile sivuille ja miksi niin tekisivätkään, onhan ympärillä vain pimeää. Marraskuu hehkuu tyytyväisyyttään, mutta hyvä hytisee ja taas se sinnittelee. 

 

Hyvä sinnittelee flunssa-aallon keskellä. Se surffaa räkäaalloilla ja väistelee ysköksiä, jotka vaeltavat villeinä ja vapaina kauppakeskuksissa, kouluissa ja käsilaukkuihin tarttuneina. Räkäiset ja limaiset pienen lapsen kädet tarttuessa tätiä kädestä, saavat hyvän luikahtamaan pakoon vaan päätyäkseen lätäkköön ja lätäkköön astuvan koiran tassuihin ja kulkeutuu kauas määränpäästään. Kohta ei jaksa sinnitellä hyvä, ei lepata liekki ja kastuu sydän.

 

Hyvän liekki istuu kaiteella, heiluttelee varpaitaan tyhjän yllä ja pohtii. Raapii päätään ja puree kynsiään. Kuinka kummassa saavuttaa näkyvämpi osa ihmisten elämässä? Onko tuo pieni liekki ainoa maailmassa? 

 

Kun katsoo tarkaan, kuuntelee siten että kuulee ja tuntee tunteita meissä kaikissa sisällä vellovia, niin saa voimaa liekkiinsä hyvä. Saa aivan taatusti. Ovea auki pitävä, sille ihan tuntemattomalle hymyilevä lisää liekin voimaa tietämättään. Lapsen päätä hajamielisesti paijaava käsi, joka välittää koskiessaan välittämistä ja lohtua, on polttoainetta hyvälle. Kuralätäkössä hyppivä lapsi, joka väsää räkä nenästä roikkuen kurakakkuja ja päiväkodin täti, joka sitä muka syö, ovat hyvän hyviä lähettiläitä. Hyvää lisää työkaveri, joka älyää säästää kahvia sille myöhästyneelle ja kuorma-autokuski, joka antaa tietä suojatiellä kulkijalle. Hyvää huomenta ja hyvää päivää. Kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Ihania sanoja hyvän liekille, joka lepattaa jo kovin rohkaistuneena ja varmana voimastaan. 

 

Hyvän saa säilymään tekemällä hyvää. Sen saa kasvamaan laittamalla sen kiertämään. Se pitää siitä, ette se muistetaan silloin, kun on kaikkein synkintä. Se ei halua tulla piilotetuksi vaan riemurinnoin ääneen julistetuksi. Hyvä asuu jokaisen sydämessä. On siis meidän vastuulla päästämmekö sen ulos vai pidämmekö sisällä ja tukahdutamme sen liekin. Hyvä on aina olemassa. Olkoonkin pimeää, olkoon sotaa, olkoon ihmisiä jotka kääntävät selän toiselle ihmiselle ja olkoon onnettomuutta. 

 

Hyvän puolella on toivo. Sitä puolustaa rakkaus, välittäminen ja myötätunto. Empatia on sen kaveri ja sitä vahvistaa tieto. Auki ajatukset ja mieli. Hyvä pureskelee sen minkä kuulee ja minkä näkee. Se ei ole tyhmä. Se kyllä tietää pahuudesta ja valheestakin. Se ei ole naiivi maailmanpelastaja, mutta se uskoo ja tietää, että hyvä on olemassa. Hyvän liekin ylläpitoon tarvitaan tahtotilaa ja siihen tarvitaan ihmisiä. Ja ihmisiä on maailma täynnä. Hyvä niin. 

 

Hyvä saavutti minut tänään lapsen muodossa. Halasi, pehmokissa kainalossa ja antamani läksyt repussa. Hämärtyvässä maisemassa kotiin päin ajellessa oli hyvä matkassa radiosta kuuluvissa lauluissa. Viesti miehelle, jonka perässä oli sydän, sai lepattamaan hyvän liekin lisäksi myös lemmen liekin. Yhdessä melko pettämätön pari. Sytytän kynttilän ja päätän olla hyvän puolella tänäänkin ja pimeys on yllättäen ystävä. 

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Ajatuksia naimisiinmenosta

Istun seinän vieressä vieraana häissä ja kuuntelen puhetta. Puhe on hauska ja puhuja selvästi tuntee kohteen, jolle hän puhetta pitää. Naurattaa, sillä puhe ei ole perinteinen, sitä ei ole harjoiteltu eikä puhuja selvästikään välitä sopivaisuuksista eikä perinteistä. Tunnelma on lämmin ja avoin. Puuttuu kaikki pönötys ja perinteet. Ilmassa on rakkautta, jota vihitty pari mitä ilmeisemmin tuntee. He ovat halunneet mennä naimsiin toistensa vuoksi. Ei siksi että pitäisi tai se olisi hienoa. He haluavat sinetöidä kaksi toisilleen kuuluvaa ihmistä avioliiton sitein. Näin sen pitäisi olla.

 

Aiemmin päivällä kuskatessani sulhasta ja erinäisiä tarvikkeita juhliin, olimme isoksi osaksi hiljaa, mutta muutama lause vaihdettiin. Häntä selvästi jännitti ja sain vaikutelman, että päivä on hänelle kovin tärkeä. Puhuimme juhlista ja niiden merkityksestä. Hän halusi suuret juhlat. Hän halusi kunnioittaa avioliittoaan juhlimalla. Ei vain läpivieden kiireessä ruokatunnin aikana. Sydäntä lämmittävää on seurata sivusta halua juhlia, halua avioitua ja kertoa tämä kaikki ystäville ja läheisille. Tärkeintä ei ollut pukeutuminen eikä ulkoiset puitteet vaan ihmiset ja heidän läsnäolonsa. Ilo osallistua tuommoisiin juhliin.

 

Väistämättä joudun pohtimaan omaa suhtautumistani avioliittoon. Yksi takana. Tarkoituksella silloin solmittu ja tarkoituksena oli sen loppuun asti kestäminen. Ja kestikin, mutta ei siihen loppuun, joka lienee sitä solmittaessa tarkoituksena oli. Ei kestänyt kuolemaan asti, ei ihmisten, mutta sen liiton rakkaus kuoli hiljalleen, hiipui olemattomaksi ja päättyi. 

 

Ajattelin vuosia, etten enää astuisi avioliiton arkeen, en juhlaan enkä mihinkään mikä viittaisi loppuelämän sitoutumiseen. Harhaa moinen ikuinen rakkaus ja kestävyys. Ajatuksena kahden rakkauden sinetöintinä ei mielestäni tarvittu avioliittoa. Kahden ihmisen sana, tunne ja rakkaus olisi oltava riittävät. En toki ihan suurella antaumuksella vastustanutkaan, kunhan vain varmistelin etten pety, kun kukaan ei kumminkaan kosi. Olin jo antautua kyyniseen ihmisvirtaan, joka vannoo ikisinkkuuden ja itsenäisyyden nimiin. Kuka tarvitsee virallista sinettiä? Kuka uskoo rakkauteen, joka kestää? 

 

Siispä varmistelin sydäntäni tilaan, jolla olisi kysyttäessä – Koska menet naimisiin?, valmis vastaus. Vastauksia oli monenlaisia. Hieman humoristisia, sillä nauru on hyvä puolustautumiskeino. Kyyninen, ikävä ja vastapuolelta lisäkysymykset vievä vastaus, oli ehkä täynnä piilotettua toivetta ja sen peittämiseen tarvitaan joskus piikikästä kuorta. Huokaus- vastaus on sellainen, että kunhan vain huokailee sanomatta loppujen lopuksi yhtään mitään. Puolustautumista siis, koska en itsekään uskonut enää siihen, että joku tämän ikäinen, eronnut ja karannut, ensinkään enää uskoisi avioliittoon. Kuinka ihanaa onkaan olla väärässä. 

 

Katsoessa miestäni vieressäni toisten ihmisten häähumussa, kuiskaa sydämeni varovasti jotain mukavaa. Minä saatan olla valmis avioliiittoon. Valmis, juuri vieressäni seisovan miehen kanssa. Olenhan jo antanut hänen rakastaa minua, antanut tulla lähelle, vaikka vielä välillä nostatan puolustusmuurit suojakseni. Onnekseni hän on hyvä kiipeämään ja käyttämään tarvittaessa muurinmurtajaa ja onpahan vielä sinnikäskin. Hän näkee silmieni kautta lävitseni ja tuijottaa niin kauan, että sisimpäni antaa vastauksen, jonka olemassaoloa en tiennyt. 

 

Annan tämän miehen, tämän rakkauden ehjätä minua. Annan meille mahdollisuuden ja joku päivä kun minulta kysytään -Haluatko naimisiin ja koska? Niin voin vastata – Tietysti tahdon ja silloin kun se meille sopii. 

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Ajattelin tänään