Hyvä joulunhenki, kuulehan
Hyvä Joulunhenki, kuuletko minua?
Minulla oli tälle joululle kaksi toivomusta. Ensimmäiseksi kartanojoulu, erilainen, kauniissa ympäristössä rakkaan ihmisen kanssa. En ole moneen jouluun toivonut juuri mitään, mutta nyt oli ajatus kirkas. Toive ei toteutunut toisten ihmisten tarpeiden ja aikataulujen vuoksi. Ajattelin, että tuleehan noita jouluja. Toinen toiveeni oli saada halata lastani, mutta sekään ei toteudu aikataulujen vuoksi.
Se mitä en toivonut tai ajatellut, että olisin joulun yksin. Monen mutkan kautta tähän on kuitenkin ajauduttu ja ennen kuin alat liialti huolestumaan, niin valinta on lopulta kuitenkin minun. Olen siis jouluni yksin. Se hieman jännittää, mutta en lataa sille mitään odotuksia. Olen vain ja annan kaiken tuntua, ja annan kaiken tulla ja mennä omaan tahtiin. Koitan ymmärtää itseäni ja ihmisiä.
Minut on yllättänyt puheet kaiken alusta ja yrittämisestä ja hetken kuluttua ilmassa roikkuvatkin kiitokset ja uuden edessä oleminen. Minut on yllättänyt elämän yllätyksellisyys ja sen tarjoamat mutkat. Elämä on siitä hassu keksintö, että se ei ole omissa käsissä juurikaan, se vain huijaa pikkuisen luulemaan niin, jotta ihminen ei lakkaisi yrittämästä. Rakastan elämää, vaikka tällä hetkellä se onkin hieman hankala eikä näytä edullisempia puolia itsestään.
Aamulla lähdin kukkakaupan kautta viemään ystävämummolle joulukukan. Korona estää lähemmät tapaamiset, mutta oven raossa vaihdoimme kuulumiset kasvokkain. Me molemmat liikutuimme. Tuo 86-vuotias kutsui minua rakkaaksi enkelikseen. En malttanut olla koskettamatta häntä hellästi selkään ja olimme hetken vain hiljaa. Me kaksi naista, lapsemme haudanneet. Me kaksi naista, jotka viettävät paljon aikaa omien ajatusten kanssa. Päädyimme hymyyn ja uskoimme totisesti ajatukseen, että elämä kääntyy hyväksi ja kaikki järjestyy.
Matkani jatkui hautausmaalle. Voi tyttäreni, rakastan sinua niin valtavasti. Mietin veljiäsi, joista toinen on jossain tavoittamattomissa ja toinen töissä. En siis voi koskettaa yhtäkään lastani jouluna. Selviän, sillä tämä joulu ei ole ensimmäinen. Tänä jouluna olisin vain kovasti kaivannut sitä, että olisi edes hetki ollut illuusiota läheisyydestä ja yhdessä olosta. Tämä on sellainen suru, jota en pysty sanoin kenellekään kuvailemaan, joten kerron sen vain näin. Ajomatka kotiin sujui kiireisten ihmisten autoletkassa ja huokaisin helpotuksesta, kun pääsin kotiin.
Joulunhenki kuulehan. Olen pohtinut kovasti sitä, että taidan olla tarkoitettu elämään yksin. Omaan edelleen heikot kyvyt rajata omaa jaksamistani ja pyytämään minulle sopivaa huomiointia. Ja kun sen pyydän, niin huomaan istuvani yksin. On ehkä niinkin, että minun taustallani on vaikea olla läsnä muiden ihmisten erilaisessa elämässä. Tunnen itseni kummalliseksi ja sekaan sopimattomaksi. Tarkkailen itseäni, liikaakin, ja asetan ajatuksiani toisille sopivaksi, jotta kokisin olevani hyväksytty ja oikeutettu muiden kaltaiseen elämään.
Kaikesta huolimatta sisälläni asuu jonkinlainen rauha ja ymmärrys itsestä. Olen tällä hetkellä täynnä tunteita, joita en osaa jäsennellä. Siis on vain tunnettava. Sisälläni asuu myös toivo ja useita haaveita. En ehkä koskaan opi ymmärtämään ihmisiä ja jatkan tarkkailua etäämmältä.
Joulunhenki hyvä, minun vieressäni istuu osa sinusta. Se istuu vakaasti ja pitää kädestäni kiinni. Toivon sinulta siunausta lapsilleni ja toivon, että kuiskaat heidän korviinsa rakkauden sanoja. Varjele heidän polkujaan ja tee ne sopivan helpoiksi kulkea.
Ole lempeä meille ihmisille, sillä me olemme vähän tällaisia. Minulla on ihan hyvin ja toivon, että kaikilla muillakin on.
Hyvää joulua ihan kaikille!
