Hyvän kirjan voi lukea uudestaan
Olen lukenut aiempia kirjoituksiani. Tutkailin tuntojani vuosien takaa ja hämmästyin siitä, että en ole muuttunut ja toisaalta olen muuttunut paljonkin. Kirjoittamiseni on sujuvoitunut. Annan ajatusteni tulla ilmi rohkeammin. En edelleenkään kerro yksityiskohtia, vaan viihdyn pääni sisällä liikkuvien tunnelmien, ajatusten ja omien oivallusteni parissa. Aika ajoin pohdin, että jakaisinko vinkkejä, kuvaisinko kotiani, kuvaisinko itseäni tai kertoisinko viikottain kaiken sen, mitä teen, syön ja koen. Hetken pohdin jaaloittaessani kirjoittamiseni huomaan rivien täyttyvän ajatuksistani ja pohdinnoistani. Olkoon siis niin. Tämä on minun tapani ja pidän siitä.
Se mikä tuntuu pysyvän, on kirjoitusvirheiden määrä. Tallentelin ja siirtelin entisiä kirjoituksiani sopiviin kansioihin. Korjailin kirjoitusvirheitä, mutta en puuttunut sisältöihin. Kirjoitusvirheet on nyt korjattuna kansioissani, mutta blogissa ne ovat edelleen nähtävissä. Ajattelin sen olevan ehkä hieman noloa. Mietin korjaavani ne, mutta toisaalta nuo virheet kertovat innostani kirjoittaa. Ne kertovat kiireestä tuottaa ajatuksena esiin, ja ne kertovat liian hitaista sormista ja ontuvasta sormijärjestelmästä, Jotain virheet ehkä ärsyttävät, mutta jos näin on, niin varsinainen asia jää tunteen varjoon. En ole jäänyt näkymättä ja kuulumatta kirjoitusvirheideni vuoksi. Kun saan joskus kirjani kirjoitettua, tahdon sinne piilotetun muutaman virheen ja tarjota lukijalle mahdollisuus osoittaa oma tarkkanäköisyytensä, sekä suoda ilo osoittaa tekemääni virhettä. Jos kuitenkin virheen etsiminen on pääasia, niin tärkein jää sivuun, ajatukset, tunteet sekä pohdinta.
Hyvä kirja luetaan aina uudestaan. Sen sivut aukeavat eri tavoin ja kädet sivelevät sen kansia eri tuntein. Joskus voi ihmetellä, että miksi ei aiemmin kirjaa tajunnut samoin kuin nyt. Kuinka kummassa tämä teksti aukeaa kirkkaana, kun se muutama vuosi sitten jäi melkein lukematta? Kirjan henkilöt ovat kasvaneet ja kehittyneet tai vastavuoroisesti tuntuvat kovin lapsellisilta ja valtavan typerilta. Ihanaa on havaita oman ajattelun muutos ja sen, että kirja kykenee vastamaan kehitykseen tarjoten uusia kulmia.
Istuin viime torstaina uudessa tilanteessa uusien ihmisten ympäröimänä. Istuin koulutuksessa, jossa minulla on mahdollisuus valmistua vertaisohjaajana verkkokurssin vetäjäksi. Uusi mahdollisuus, josta en tiedä vielä riittävästi, mutta olen silti valmis. Uusi mahdollisuus, joka ei avaa vielä kaikkea, mutta avaa oven. Parasta on, että en istunut pöydän äärellä yksin. Pöydän ääressä istui monta elämää, monta kirjoitettua kirjaa, joiden jatko-osat ovat vielä ilmestymättä. Luin myös itseäni uudelleen.
Istuin tuntien ajan kelluen menneisyyteni kanssa. Menneisyys puski jokaisella sivulla ja jokaisella kuluvalla minuutilla. Kuuntelin kanssaihmisten kertomuksia. Tunsin fyysisiä virtauksia kehossani tajutessani, että joku tajuaa. Joku ymmärtää tunteet, jotka ovat olleet vain minun. Ihmiset huokuivat myötätuntoa ja ymmärrystä. Tuon pienen huoneen katonrajassa istui sallivuus, lempeys ja luottamus.
Lukiessani itseäni tajusin tulleeni omalla tielläni melko pitkälle. Osa luvuista oli jo unohtunut ja niiden sisältö muuttanut muotoaan. Merkityksellisiä ovat kaikki luvut, mutta osalla antaa nyt enemmän painoarvoa ja osaa ymmärrtää paremmin. Oma masennukseni tuntuu etäiseltä. Se on ollut osa minua ja elämääni useiden vuosien ajan, mutta huomaan tarkastelevani sitä nyt sopivan etäisyyden päästä. Etäisyys on sopiva. Se suo mahdollisuuden hengittää vapaammin. Pääsen edelleen osin kiinni tunteisiin, jolloin valo ei ollut vakituinen vieras, eikä toivo istunut vieressäni. Muistan, kuinka hengittäminen oli vaikeaa ja raskasta. Muistan, kuinka pelkäsin itkua ja lopulta pelkäsin, että itkenkö enää koskaan.
Muistin ja luin paljon muutakin. Tajuan miksi olin masentunut. Nyt yritän tajuta sitä, että olen riittävän ehyt ja riittävän pystyvä suuntaamaan ajatuksiani ja kokemuksiani ulos itsestäni ja muiden ihmisten tueksi ja käytettäväksi. Jokainen luku, jonka itsestäni uudelleen luen, virheineen kaikkineen, antaa lisää tilaa hengittää. Kevenen. Tunnen hymyn ja tunnen toivon. Tunnen valtavaa helpotusta saadessani siirtää kaiken elämäni työhöni, ystävyyteen, parisuhteeseen sekä uuden oppimiseen.
Haaveilen kovasti olevani usealle tukena ja ajatusten jakajana. Tahdon lukea itseäni ja kirjoittaa uutta. Muista, että sinun kirjasi on lukemisen arvoinen. Se kannattaa lukea uudelleen, sillä sen sivuille on jätetty löydettävää ja uudelleen ymmärrettävää. Muista myös kirjoittaa uutta, mutta älä vältä virheitä äläkä unohda menneisyyttäsi.